perjantai 5. elokuuta 2022

Pienen hauen pyydystys

 "Janatuinen ajoi kylän päähän, kääntyi sillalle, ajoi sen yli ja kääntyi vasemmalle. Hän vilkuili peruutuspeiliä. Peijooni istui takapenkillä tyynesti ja sievästi, ja jos autolla liikkuminen oli sille erikoinen kokemus, se ei antanut eleelläkään ymmärtää mitään sellaista."

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys (Siltala 2019) on erikoinen romaani. Sen sivuilla vilisee peijooneja, meteleitä ja näkkejä ja ties mitä muuta. Kirjan päähenkilö on Elina, jonka täytyy joka kesä saada tietystä lammesta tietty hauki, muuten tapahtuu hirveitä. Poliisi Janatuinen on tullut Lappiin pidättämään Elinan.

Olipas tämä erikoinen kokemus! Aluksi, täytyy myöntää, olin aika tylsistynyt maagisista olennoista huolimatta. Jokin kerronnassa ei voittanut minua puolelleen enkä osaa oikein sanoa, mikä siinä tökki. Siinä on kuitenkin elävyyttä, ainakin jossain määrin. Suunnilleen sivun 100 kohdalla tarina alkoi vetämään, ja se on aika myöhään. Sen jälkeen tarina kuitenkin oli melkoista pyöritystä eikä auttanut kuin lukea eteenpäin.

Pienen hauen pyydystys on ollut Suomessa valtava hitti. Minäkin sain kirjan käsiini vasta nyt, vuonna 2022. Sinänsä pystyn ymmärtämään kirjan viehätyksen. Lappi on omanlaisensa paikka ja kaikenlaiset erikoiset oliot sopivat sinne kuin nakutettuina. Oli myös hauskaa, miten luontevasti ihmiset suhtautuivat näihin olentoihin. Ne yksinkertaisesti ovat heille arkipäivää. Poliisi Janatuisella (joka muuten on nainen) tottuminen kestää vähän kauemmin, mutta hän onkin etelästä.

Maagisuus on kirjassa läpitunkevaa. Elinan äiti Marke oli väkevä noita ja hän jätti päiväkirjansa Elinalle. Kylässä on myös miespuolinen noita Asko, joskin hän on melko hatarapäinen. Kirouksia satelee ja niillä on seurauksensa.

Elina on myös mielenkiintoinen henkilö. Karila oli aikonut tehdä hänestä miehen, kun vaimo oli ehdottanut, että päähenkilö olisikin nainen. Toimii! Elina ei ole erityisen naisellinen nainen, vaan tottunut kalastamaan ja rämpimään soilla. Hänen tunne-elämänsä on hyvin estynyt. Samoin Janatuinen on aika miesmäinen hahmo ja hyvin toiminnallinen. Minusta on hyvä, että tällaisia erilaisia naishahmoja luodaan.

Tunnelma kirjasta jäi siis vähän kaksijakoiseksi. Olisin toivonut tarinan vetäneen jo alussa paremmin, tosin sitten kun se imaisi niin se teki sen todella kunnolla. Joka tapauksessa tämä erikoisuus täytyy kokea itse.

7 kommenttia:

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Kiva lukea myös tällainen vähemmän hehkuttava arvio tästä kirjasta 🙂 Tämä kirja on sen verran mielenkiintoisen ja erikoisen kuuloinen, että voisin napata lukuun jos sattuu kirjastossa joskus tulemaan vastaan.

LauraKatarooma kirjoitti...

Mulla on tää kesken. Onpa hyvä tietää, että vieläkö jaksan lukea kymmenisen sivua eteenpäin ni tää lähtee vetämään. Mullaki siis tökkiny tää.

Takkutukka kirjoitti...

Juhani Karilalta luin "Omenakrokotiilin kuoleman" seuraavin aatoksin:
Mitään näin hulvatonta ja pidäkkeetöntä tekstiä ja mielikuvituksen villiä laukkaa en ole lukenut aikoihin. Juhani Karila: kiitos & hatunostoni!! Raadin mukaan huh-proosaa; jep sitäkin mutta toimii myös päivänpelastajana.

Eli siis osui ja upposi, mutta hyvin avaavan arviosi perusteella taidan jättää tämän hauen pyydystämättä, kun on pienikin, ja säilyttää tuon hilpeän lukukokemukseni Karilan mahdolliseen seuraavaan asti:)

Jonna kirjoitti...

Kovin paljon on tätä ylistetty mutta kiva kuulla myös toisenlaisia näkemyksiä. En ole tätä vielä(kään) lukenut – saatan tarttua, jos osuu sopivasti kohdalle.

Anki kirjoitti...

Villis: Kannattaa kokeilla, enemmistö on selvästi pitänyt tästä ihan varauksettomasti!

LauraKatarooma: Joo, kyllä tämä minusta kannattaa lukea loppuun.

Takkutukka: Älä toki jätä minun arvioni vuoksi lukematta, saatat missata helmen! Iso osa ihmisistä näyttää pitäneen tästä kovasti. :)

Jonna: Joo, kannattaa ainakin kokeilla.

Hanneles bokparadis kirjoitti...

vaikuttaa kivalta lukemiselta, pikkuveljen kans ongittiin joskus piikkisiä räkäkiiskejä Aurajoesta, vaikee perata, mut ahvenan sukulainen, namia kun paistettiin voissa 🙂

Anki kirjoitti...

Kalaruoka onkin yleensä namia! Kivoja muistoja :)