Balkan Express - Katkelmia sodan toiselta puolelta
"Myytti Euroopasta, myytti siitä että me kuulumme eurooppalaiseen sukukuntaan ja kulttuuriin, joskin köyhinä sukulaisina, on mennyttä. Meidät on jätetty yksin vasta saavutettuine itsenäisyyksinemme, uusine valtioinemme, uusine symboleinemme, uusine omavaltaisine johtajinemme ja olemattomine demokratioinemme. Me olemme jääneet seisomaan veren liukastamalle maaperälle, luoja ties kuinka kauan jatkuvan sodan syövereihin."
Varoitus: sitaatit saattavat järkyttää.
Slavenka Drakulicin esseistä/novelleista koostuva Balkan Express - Katkelmia sodan toiselta puolelta (Kääntöpiiri 1994, suomentanut Marja Haapio) on karu ja ahdistava. Se kertoo siviilin ja toimittajan näkökulmasta Jugoslavian hajoamissodasta. Johtaja Titon kuoltua ja kommunistisen järjestelmän natistessa liitoksistaan Jugoslaviassa syttyi raaka sota. Drakulic koettaa tavoittaa teksteissään jotain siitä, mitä sota merkitsee ihmisille ja miten sodan mielettömyyttä voisi lähestyä ja ymmärtää.
"On vielä yksi valokuva, jota en saa mielestäni. Se on kuva armeijan kuorma-autoon ammutusta nuoresta sotilaasta, jonka pää roikkuu sivuikkunasta ja korvasta tihkuu kuivunut verivana. Hän on vasta yhdeksäntoista. Ajatellessani häntä pelkään, että tämä on kuva tulevaisuudestamme."
Drakulic kuvaa teksteissään toiseutta, joka on vaarallista sytytysainetta vainolle. Ihmisiltä riistetään heidän yksilöllisyytensä ja heistä tulee pelkkiä kansallisuutensa ilmentymiä. Ystävät eri kansallisuuksista kääntyvät toisiaan vastaan, tappavat toisiaan. Aivan tavalliset ihmiset syyllistyvät käsittämättömiin raakuuksiin.
"Kun seison siinä, minusta tuntuu että lähestyn reunaa, kuilua, tunnekuohua jota en pysty määrittelemään. Tiedän vain että se on vaarallinen; tiedän että minun on pysyteltävä loitolla, koska muuten olisi liian myöhäistä järkeillä, epäillä, pelätäkin."
Taitavana toimittajana Drakulic todella tavoittaa katkelmia sodan mielettömyydestä. Hän on myös haastatellut ihmisiä joissain teksteissään. Oikeastaan nämä tekstit olivatkin hurjimpia ja koskettavimpia. Nuori Ivan, joka oli vähällä kuolla ja jonka tovereita oli kuollut. Nimettömäksi jätetty nainen, joka joukkoraiskattiin aviovuoteessaan. Nämä kuvaukset palavat verkkokalvolle ja saavat olon voimattomaksi.
Ikävä kyllä tämä teos on ajankohtaisempi kuin koskaan. Ukrainan sota on raakuudessaan ravistellut koko Eurooppaa. Tarinat kidutetuista ukrainalaisista pysyvät mielessämme loputtomana painajaisena.
"Ymmärrän nyt, ettei mikään muu kuin tämä "toiseus" tappanut juutalaisia, ja se alkoi nimeämällä heidät, tekemällä heistä "toisia". Sen jälkeen kaikki oli mahdollista, pahimmatkin hirmutyöt kuten keskitysleirit tai Kroatian tai Bosnian siviilien teurastaminen. Niin serbeille kuin saksalaisillekin he ovat kaikki "toisia", ei-meitä. Minulle nuo "toiset" ovat pakolaisia. Euroopalle "toisia" ovat nuo hillittömät "balkaanit", joita Eurooppa ei ole ymmärtävinään."
Loppuun liitän vielä lukiessa mielessäni pyörineen Nightwishin kappaleen 10th Man Down. Sen sanoitukset iskevät siihen ytimeen, josta kirjakin kertoo:
"Today I killed,
he was just a boy.
Eight before him,
I knew them all."
Kommentit
Dubravka Ugresicin Kiputilahallituksesta olen pitänyt, ja olen jo kauan aikonut lukea sen joskus uudestaan. Se kertoo Jugoslavian alueen pakolaisista Hollannissa.
Kiitos kirjavinkistä!