Kyynelten kieli

"Niinpä itkua varten on kolmen ehdon täytyttävä. Ensiksikin ihmisen on oltava surullinen, riemuissaan tai hylätty, mikä tarkoittaa, että kokemus on hänelle tuttu, hän tunnistaa sen. Toiseksi hänen on tunnustettava tilansa juuri sillä hetkellä. Kolmanneksi hänellä on oltava halua näyttää kyynelillä, mitä hän sisimmässään kokee."

Jeffrey A. Kottlerin tietokirja Kyynelten kieli (WSOY 1997, suomentanut Leena Nivala) kertoo itkusta ja sen eri ulottuvuuksista. Terapeutti Kottler halusi alkaa tutkia ja tunnustella, mitä itku oikeastaan on, mitä se kulloinkin viestii ja mitä itkevän kanssa tulisi tehdä. Samalla hän teki matkan omaan itkuunsa.

Olen joskus vuosia sitten lukenut tämän teoksen, mutta halusin lukea sen vielä kerran ja tuoda myös blogiin. Mielestäni itku ja kyyneleet ovat hyvin kiinnostavia ilmiöitä. Kottler tuo esiin biologisia vaikuttimia sekä sukupuolen, yhteiskunnan ja yhteisön vaikutukset. 

Mielenkiintoisinta oli ehkä se, miten paljon sukupuoli vaikuttaa itkemiseen. Ei varmaan tule yllätyksenä, että miehet itkevät vähemmän kuin naiset. Tietenkin iso vaikutus on (länsimaisella) kovuuden kulttuurilla, jossa itku nähdään naisellisena epätasapainoisuutena. Kuitenkin Kottler tuo esiin, että sukupuolilla on myös biologisia eroja, jotka vaikuttavat ihmisiin. Aivokuvantamisella on nähty eroja muun muassa aivokurkiaisissa, joilla on oma merkityksensä ja vaikutuksensa itkuun.

Itkeminen kiehtoo minua myös ja ennen kaikkea henkilökohtaisista syistä. Olen todella herkkä, mutta itkeminen on ollut aina vaikeaa. Tiedostan kyllä, mistä se on alkanut. Toivoisin vain, että olisin jo tässä vaiheessa elämää osannut päästää kohtuuttomista pidäkkeistä irti. Sinänsä herkistyn varsin helposti; erityisesti vaikuttavat sanat nostavat helposti kyyneleet silmiin, samoin toki musiikki. Kyyneleet jäävät kuitenkin silmiin, en osaa antaa niiden valua. 

Kottlerin oma matka kyyneliinsä oli vaikuttavaa luettavaa. Hän joutui matkallaan hengenvaaraan, mutta onneksi selvisi. Koko yön hän itki, pitkästä aikaa. Siitä alkoi muutos. Kottler alkoi ilmaista itseään ihmissuhteissaan myös itkemällä.

Vaikka kirjan ilmestymisestä on noinkin kauan, mielestäni sanoma ja havainnot eivät ole vanhentuneet. Varsinkin Suomessa on melko jäyhä ilmapiiri voimakkaille tunteille emmekä usein osaa ottaa suuria tunneilmaisuja vastaan. Itkeminen jos mikä on voimallista. Toivon mukaan uudet sukupolvet luovat avoimempaa kulttuuria. 

Mietin herkistävää musiikkia ja muistin pitkästä aikaa saksalaisen Lyrielin kappaleen Autumntales, joka muistuttaa mummojeni poismenosta. 

"And now I see your eyes

Your broken beauty is my guide

There's so much life in dying

Take my hand,

Rest your head and seek relief"