Valoa valoa valoa
"Aloin ymmärtää miksi äidit ovat tarinoissa usein kuolleita ja tyttäret orpoja. Tämä äiti ei vain nyt ollut tarpeeksi kuollut." Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa valoa valoa (Karisto 2011) voitti aikoinaan Finlandian eikä syyttä. Kirjassa on nimettömäksi jäävä minäkertoja, tyttö, joka rakastuu surua kantavaan Mimiin. Mimin perhe on jokseenkin erikoinen. Mimin äiti on kuollut oman käden kautta talon ullakolla. Siellä tytöt näyttelevät omituista näytelmää, jossa äiti Ulla Kolla ohjaa heitä. Lopulta elämä syöksyy kauheaan kurssiin syksyllä 1986. Olen lukenut tämän aikoinaan tuoreeltaan, mutta jostain syystä muistikuvia ei ollut oikein jäänyt. Ihmettelen sitä nyt, sillä uskoisin tällä kertaa tarinan jäävän mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on hyvin koskettava isoine teemoineen. Ihmiset, erityisesti aikuiset, ovat eksyksissä. Oli kiinnostavaa lukea myös kirjan ajankuvaa, sillä en ollut vielä syntynytkään 80-luvulla. Pieniä tyttöjen tyyliasioita sivutaan, samoin tiet...
Kommentit
Takkutukka: Kyllä, juuri joulu meillä nyt on! :)
Gregorius: Sitä samaa! :)
Marika: Samoin sinne! :)
Elegia: Voi miten kauniisti sanottu, kiitos! <3 Sinuun on myös ollut hienoa tutustua.