Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton (Lucy Barton 1)

"Ihminen voi olla valmis luopumaan lapsista, joita on aina halunnut, valmis sietämään menneisyyttään tai vaatteitaan koskevia huomautuksia, mutta sitten - yksi pieni nälväisy, ja sielu tyhjenee ja sanoo: Oi."

Elizabeth Stroutin kirja Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018, suomennos Kristiina Rikman) aloittaa Lucysta kertovan sarjan. Lucy on kotoisin kuvitteellisesta peräkylästä Amgashista, jonka kirjailija on sijoittanut Illinoisiin. Elämä on ollut todella kovaa ja köyhää; perhe asui vuosikaudet kylmässä autotallissa ja lasten seurana olivat vain maissipellot. Yksi kirjan teemoista onkin ihmisen luokka-asema Yhdysvalloissa ja sosiaalinen nousu. Lucy on fiksu ja ahkera ja pääsee collegeen, minkä lisäksi hän nai kohtuullisen hyvin koulutetun miehen Williamin. He muuttavat New Yorkiin ja Lucy alkaa varoen tutustua paikkakunnan taidepuoleen.

Silti etualalle nousee luokan sijasta äiti-tytärsuhde. Lucy kertoo minäkertojana ja sijoittaa ison osan tarinasta niihin 80-luvun pitkiin viikkoihin, kun hän oli sairaalassa. Äiti tuli sinne Williamin kutsumana ja he kävivät 5 vuorokauden ajan syvempiä keskusteluja kuin koskaan ennen tai jälkeen niiden päivien. Eivät toki ihan suoraan, enemmän juorutaan kylän ihmisistä, mutta rivien väleissä on paljon tutkittavaa.

"Ihmiset eivät varmaan ymmärrä, miksei äitini koskaan saanut sanotuksi: minä rakastan sinua. Eivätkä he varmaan ymmärrä, miksei se haitannut minua."

Strout kuvaa hienosti sitä vierautta, mitä luokkanousu näyttää väistämättä ihmiselle tekevän. Lapsuus köyhyydessä ei unohdu, varsinkin jos köyhyys ei ole tullut yksin. Oma vanha perhe saattaa olla jopa vihamielinen eteenpäin päässyttä jäsentä kohtaan. Näitäkin asioita kirja käsittelee. Huomaan nyt lukemisen jälkeen, että tämä puoli kiinnosti minua hieman enemmän kuin ajatukset äidistä.

Tämäkin kirja on hyvä esimerkki siitä, että kirjoilla on todella aikansa ja paikkansa. Vaikka se on hyvin lyhyt, se jäi minulla syksyn levottomuudessa kesken. Ajattelin myös, että kirja on tosi tylsä. Ei se tylsä ole, mutta vaatii tiettyä rauhoittumista äärelleen. Stroutin kirjoissa ei näytä valtavasti tapahtuvan, vaan pääpaino on ihmissuhteissa. Sitä mieltä olen kyllä edelleen, että Lucy on melko valju hahmo varsinkin verrattuna Stroutin toiseen hahmoon, Olive Kitteridgeen.

"On tämä melkoinen kaupunki. Mutta senhän minä olen jo sanonut."

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 4 kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Helmet-haaste 2019: kohta 50 kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kommentit

tykkäsin vaikka vähän surullista
Takkutukka sanoi…

Bartonin tapa kertoa on mainio. Hienotunteisesti herkkää ja hellää, yksinkertaisuudessaan ja hallitussa pienimuotoisuudessaan puhuttelevaa, aidonmakuista kerrontaa äidistä ja tyttärestä valoineen ja varjoineen, - kaikkinensa. Kristiina Rikmanilta jälleen laatusuomennos.

Niin, äidit ja tyttäret. Miksi se on niin vaikeaa??
Yksi ainoa kirjoitettu, se tarina, - armoton, hellänsuloinen ja riipaiseva...
Mai Laakso sanoi…
Suorastaan rakastuin tähän kirjaan.
Elegia sanoi…
Luin tämän aikoinaan kun kirjasta niin kohkattiin ja halusin tietää, miten sen itse koen. Onhan tämä kauniisti kirjoitettu, mutta minun(kin) makuuni aika valju. Ei syntynyt tarvetta lukea jatko-osia.
Anki sanoi…
Hannele: Joo, oli tässä kyllä suruakin.

Takkutukka: Kyllä, näennäisen yksinkertaista kerrontaa, mutta rivien väleissä ja nyanseissa on paljon.

Mai: Minä en rakastunut, mutta pidin kyllä.

Elegia: Minusta Lucy on aika valju, mutta ei kirja kuitenkaan ollut. Minusta varsinkin dialogi oli oivaltavaa vaihtelua kohtaamisen ja kohtaamattomuuden välillä. Itse varmaan luen jatko-osat jossain välissä.
Jostain syystä Lucy ei tehnyt minuun vaikutusta. En oikein saanut hänestä otetta ja teoksen punainen lanka jäi tavoittamatta, vaikka sillä olikin omat hetkensä tuossa äiti-tytär suhteen kuvaamisessa. Olivesta olen puolestani pitänyt paljon Stroutin tuotannossa :)
Anki sanoi…
Joo Olivesta pidän minäkin. Kuitenkin se eka osa oli ärsyttävä novellimuodon vuoksi. Tai ainakin minua tympäisi lukea jatkuvasti muiden kuin Oliven näkökulmasta. :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI