Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.) - Joka tytön runokirja

 


"Kun lapsenlapset syntyvät

sinkoutuvat mummot viimeinkin syrjään

äitiyden pyörremyrskystä

ja ovat vapaita rakastamaan häikäilemättömästi

niin kuin ei koskaan aikaisemmin." (Ote Eeva Kilven runosta)


Suvi Ahola ja Satu Koskimies toimittivat teoksen Joka tytön runokirja alun perin 2006, mutta tämä uusi laitos on vuodelta 2016 (Tammi). Kirjaan on valittu temaattisesti jaettuna erilaisia naisten naiseudesta kirjoittamia runoja, joskin joukossa on myös laulunsanoituksia varsinkin Maija Vilkkumaalta ja Anni Sinnemäeltä. 

Kirjassa oli lukuisia helmiä, joita olen joistain kirjablogeistakin aikoinaan löytänyt. Vanhimmat runot olivat kaiketi muutamat Kantelettaresta löytyvät runot sekä 1900-luvun alun L. Onervan teokset. Uusimmat olivat 2000-luvun alkuvuosilta. Joukossa on melkoisesti suomalaisen runouden klassikoita, kuten jo mainitut Eeva Kilpi ja L. Onerva sekä Märta Tikkanen, Aulikki Oksanen ja Edith Södergran. Kaikkia runoilijoita en kuitenkaan tunnistanut; esimerkiksi Eeva Heilalasta tai Riina Katajavuoresta en ollut kuullut koskaan aiemmin. 

Joka tytön runokirja on varsin ihastuttava, mutta pakko myöntää, tässä ajassa hieman vanhanaikainen. Yhä useampi nainen valitsee jättää esimerkiksi lapset tekemättä eikä miehen tai ylipäätään puolison löytäminen ole enää niin pakottavaa kuin ennen. Toinen seikka on sitten tietysti lukemisen armoton väheneminen nuoremmissa ikäluokissa. Kun ihmiset vauvasta vaariin uppoavat vain ruutujen äärelle, niin kuka enää lukisi runoja? Olen surullinen. Minulle henkilökohtaisesti teos kuitenkin antoi paljon ja huomasinpa taas, että mitä uudempi runo, sitä todennäköisemmin en pidä siitä ja toisin päin.

"En minä ole nainen. Olen neutri.

Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,

olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa..."

Kommentit

Leena Laurila sanoi…
Ihania runoja nuo jotka olet valinnut. Aina kun joku kirjoittaa lukemistaan runoista, innostun, mutta kun aloitan itse runon lukemista, into lopahtaa. Mikähän siinä on :) - Minua myös surettaa tuo ruutusyötteen seuranta, johon jo ihan pikkuisetkin uppoavat.
Anki sanoi…
Runot ovat kieltämättä aika vaativa laji. Itse tykkään eniten 1900-luvun alun suomalaista runoista.
Itse olen aika surkea runojen lukija, enkä ole niihin koskaan oikein oppinut, vaikka olen vanhempaa sukupolvea.
Silloin kun minä olin teini, kerättiin "runoja" vihkoihin, niitä siis kopsattiin toisten vihoista omiin, ei keksitty itse, mutta ne nyt oli sellaisia riimittelyjä ja aforismejakin, enimmäkseen lyhyitä ja monesti vitsityyppisiä.
Parhaiten mieleen on jäänyt yksi klassikoista:
Käsi kädessä
käsi siellä.
Se kädessä
se siellä.
Ja nämähän oli oikeasti olevinaan tirskuttavan hauskoja aikaan kun olit maksimissaan kokenut sen ensimmäisen vaiheen.
Onkohan nykyteinit edes kuulleet noista mitään, jos eivät niin eivätpä paljon häviäkään. Nyt en enää tiedä miten päädyin näitä muistelemaan, ehkä se oli siitä ettei se runotyttöys kaikissa muodoissaan kaksista ollut 😅
LauraKatarooma sanoi…
Mää tykkään uudemmistaki runoista, mutta myös vanhemmista. En osaa edes sanoa, että mikä on se vaikuttava tekijä, että tykkään tai en tykkää.
Anki sanoi…
Jane: Kiitos muistelosta! :D Vielä minun aikaan oli ystäväkirjoja, niihin ehkä joku saattoi kirjoittaa jonkin vanhan hokeman. Runoutta ei kukaan harrastanut enää silloinkaan.

LauraKatarooma: Minä en usein saa uudemmista runoista mistään kiinni tai sitten ne ovat niin rujoja, etten tykkää.
Pearl Clover sanoi…
En itse ymmärrä helposti mitään runoja (varsinkin nykyajan), mutta Edith Södergranin runot herättävät paljon ajatuksia ja niissä on värikäs kieli! :) Viimeiset huomautuksesi ovat osuvia, sillä nykyään luetaan vähemmän runoja ja lisäksi naisen konseptikin on muuttunut.
Anki sanoi…
Jep. Itseeni uppoaa 1900-luvun alun suomalainen runous, se ei minusta ole liian vaikeaselkoista kuten modernimmat runot usein.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen