Matt Haig - Keskiyön kirjasto

 "Ajatteletko koskaan sitä, miten päädyit sinne, missä olet? Kuin olisit eksynyt sokkeloon, ja se olisi kokonaan oma vikasi, koska itsepähän päätit joka kulmassa, mihin suuntaan kääntyisit? Ja tiedät, että on olemassa monta reittiä, joita pitkin olisit päässyt ulos, sillä voit kuulla sokkelon ulkopuolelta niiden ihmisten äänet, jotka selviytyivät ulos, ja he nauravat ja hymyilevät. Ja joskus näet pensasaidan läpi vilauksen heistä. Hämäriä hahmoja lehvien lomasta. Ja he tuntuvat niin hemmetin onnellisilta siitä hyvästä, että ovat selvinneet sokkelosta, etkä ole heille siitä katkera, mutta inhoat kyllä itseäsi siksi, ettet kykene selvittämään sokkeloa heidän laillaan. Ajatteletko näin? Vai onko sokkelo olemassa vain minulle?

     P.S. Kissani kuoli."

Matt Haigin romaanissa Keskiyön kirjasto (Aula & Co 2020, suomennos Sarianna Silvonen) 35-vuotias Nora on masentunut. Hänen viimeinen päivänsä on kurjaakin kummempi, kun työpaikka lähtee alta, kissa kuolee ja entinen bändikaveri syyllistää. Lopulta Nora yrittää päättää päivänsä. Hän kuitenkin päätyy keskiyön kirjastoon, jossa hän pääsee kokeilemaan lukemattomia erilaisia elämiä. Pienikin muutos omassa historiassa olisi voinut muuttaa kaiken. Esimerkiksi yhdessä elämässä Nora ei koskaan lopettanut uintia, vaan pääsi olympiavoittajaksi. Toisessa Nora ei hajottanut bändiä, vaan bändi breikkasi kansainvälisesti. Mutta onko elämä tosiaan elämisen arvoista ja jos on, niin millaisen elämän Nora todella tahtoo?

Minulla on hyvin ristiriitaiset ajatukset Haigin kirjasta. Hyvin vakavasta aiheestaan huolimatta tekstin sävy on nimittäin aika kepeä, vaikka Noran synkkää alkutilannetta kuvataankin. Ihmisillä on monenlaisia mielipiteitä siitä, miten elämän vakavimmista asioista pitää kirjoittaa. Minä olen sillä kannalla, että tiettyihin asioihin sopii vain voimakas vakavuus (ellei puhuta jonkin vertaisryhmän keskinäisestä mustasta huumorista). Siksi kirjan sävy häiritsi minua koko ajan.

Sinänsä itse tarinassa ei ole vikaa. Kun pystyy unohtamaan jossain määrin alkutilanteen, on Noran seikkailuja erilaisissa elämissä ihan viihdyttävää seurata. Varmaan useimmat meistä ovat joskus miettineet, millaista elämä olisi, jos olisi tehnyt jonkun tietyn päätöksen eri tavalla. Noralla näitä elämän taitekohtia on useita, uimisen ja bändin lisäksi myös päättynyt vakava parisuhde ja jättäytyminen pois Australiaan muutosta ystävän kanssa. 

Kirjan loppupuoli ja ratkaisu tuntuivat jotenkin falskeilta. Nora on kuitenkin kirjan alussa hyvin ahtaassa paikassa myös taloudellisesti, joten minun oli jotenkin vaikea uskoa hänen pärjäävän vain oman päättäväisyytensä varassa. Aina kun ihmisen vaikeudet typistetään yksilön itse ratkaistaviksi ilman että tarkastellaan yhteiskunnan rakenteita, koen turhautumista.

Vielä yksi ärsyttävä asia on kirjan silputtu rakenne. Lukuja on älyttömän paljon, ja ne ovat naurettavan lyhyitä. Monessa paikkaa olisi voitu jatkaa asiaa samassa kappaleessa eikä hypätä kesken kaiken uuteen lukuun. Kirja lienee tosiaan tehty nykypäivän kuormitettujen ja keskittymiskyvyttömien aivojen tarpeisiin.

Sainpahan täytettyä itselleni yllättävän vaikean Helmet-haasteen kohdan 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa. 

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: Kohta 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa