Maaretta Tukiainen - Kasvun tarina - Puutarhan elämää kannatteleva voima

-

 "Oli sumuinen päivä, illasta alkaen luvattu tihkua. Puutarhan perällä lauloi varhainen rastas. Käsiäni venytellen käärin hihat ja avasin tietokoneellani uuden, tyhjän tiedoston. Ranteitani pyöritellen laskin käteni hitaasti näppäimistölle. Ne tärisivät vähän. Ikkunan takana tuuli huokaisi pehmeästi ja silitti takapihan puita. Painoin ensin vasemman nimettömän alas, sitten oikean etusormen, ja sitten aloin kirjoittaa."

Maaretta Tukiainen on kirjoittava puutarhaihminen, kunnes talvisessa jumpassa alaselässä pamahtaa. Kipu vaikeuttaa työnteon ja vie mielen matalaksi. Hiljalleen lupaus tulevasta keväästä alkaa itää ja varovainen toivo siitä, että selkä sietää edes vähän puutarhatöitä. Tukiainen alkaa syventyä puutarhan parantavaan maailmaan ja kirjoittaa itseään ulos sumusta. Kasvun tarina (Tuuma 2024) on tämän matkan lopputulos.

 Joskus kirjat tulevat vastaan todellakin oikealla hetkellä. Päätyessäni sairauslomalle olin juuri jonkin tällaisen tarpeessa. Tukiaisen kirja ei lopulta ole höttöä, vaikka se onkin selkeästi naisten makuun oleva vaikeuksista voittoon -tarina. Tukiainen perustelee kantojaan tutkimustiedolla ja omat kokemukset erottuvat selkeästi niistä. Kirja on taitettu miellyttävästi ja kirjailijan ratkaisu jakaa luvut yhdelle vuodenkierrolle toki sopii puutarhakirjaan.

Olen aina ollut ihminen, joka tappaa kaikki kasvinsa, mutta jossain piilossa olen selkeästi toivonut kykeneväni parempaan. Kirjan myötä aloin jopa haaveilla omasta puutarhasta! Suvussani on väkeviä puutarhaihmisiä, joten eikö minullekin olisi pitänyt periytyä edes jonkunlainen viherpeukalo? Itsessään elävät ja värikkäät kasvit tuottavat mielihyvää ja muuttavat kodin tunnelmaa jopa yllättävän paljon. 

Olen pitänyt hiljaiseloa, sillä en vain ole aiemmin saanut yhtäkään kirjaa päätökseen. Hiukan edellisen postauksen jälkeen muutimme miehen kanssa yhteen ja kuvassa näkyvä miehen Neliö-kissa muutti samalla. On ollut kovasti tekemistä. Koko talven olen tankannut John Irvingin vanhaa klassikkoa, joka toivon mukaan saa vielä tämän kuun puolella päätöksensä. 

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2015: Kohta 31. Elämäntaito- tai self help-kirja

Kommentit

Leena Laurila sanoi…
Iloinen syy blogihiljaisuuteen siis. Kaikella on aikansa. Onnea uuteen kotiin, jota kissa niin viehkosti tuossakin kuvassa kaunistaa!
22. huhtikuuta 2025 klo 11.00
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

-
Kuva
 "Se, ettei mua nähdä täällä, haluta edes katsoa, on kaikkein raivostuttavinta. Sekään ei kuitenkaan voi sammuttaa sitä, mikä mussa palaa kirkkaimpana." Otava 2020. Amiraali kertoo Niilosta, joka ei koe olevansa sen kummemmin poika kuin tyttökään. Hän kipuilee pienellä paikkakunnalla ja kerää rohkeutta olla oma itsensä. Hän on kasvanut ukin ja mummon kasvattamana, ja sukupolvien väliset erot kolisevat välillä yhteen. Mielestäni kirja on hyvä kuvaus siitä, mitä on olla vähän erilainen nuori juuri tässä ajassa. Nykyään näistä asioista onneksi puhutaan enemmän kuin ennen ja asioille on enemmän sanoja. Kirjassa ei harrasteta mitään termikikkailua, vaan kuvataan luontevasti nuoren ihmisen kasvua omaksi itsekseen. Kun on sielultaan rajaton, mihin tarkkoja termejä oikeastaan tarvitaankaan? Asuminen pikkupaikkakunnalla herättää väistämättä muistoja, samoin Niilon kokema koulukiusaaminen. Meilläkin kaikki vähänkin erilaiset saivat tuntea kaiken nahoissaan, nekin jotka olivat vain ihan...
Lue lisää

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

-
Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä. Älä sano katsotaan huomenna jos voit jo tänään sanoa ei. Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, Anemone ranunculoides, ja kissankello. Älä sano, no olkoon, jos voikukista aletaan keittää heikoille keittoa ja kissankelloilla halutaan soittaa muurahaisillekin sapeli kouraan. Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla että sinut heitetään vailla vettä ja paitaa, pimeään, kylmään. Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se on pelkkä tauko ennen loppusoiton pitkää, kiivasta syleilyä. Älä huokaa jos sinun on huudettava. Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan, särkisi ikuisesti aran astiamme. Älä, älä koskaan suutele otsalle jos voit suudella suoraan suulle. - Tommy Tabermann - 
Lue lisää

Valoa valoa valoa

-
Kuva
"Aloin ymmärtää miksi äidit ovat tarinoissa usein kuolleita ja tyttäret orpoja.      Tämä äiti ei vain nyt ollut tarpeeksi kuollut." Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa valoa valoa (Karisto 2011) voitti aikoinaan Finlandian eikä syyttä. Kirjassa on nimettömäksi jäävä minäkertoja, tyttö, joka rakastuu surua kantavaan Mimiin. Mimin perhe on jokseenkin erikoinen. Mimin äiti on kuollut oman käden kautta talon ullakolla. Siellä tytöt näyttelevät omituista näytelmää, jossa äiti Ulla Kolla ohjaa heitä. Lopulta elämä syöksyy kauheaan kurssiin syksyllä 1986. Olen lukenut tämän aikoinaan tuoreeltaan, mutta jostain syystä muistikuvia ei ollut oikein jäänyt. Ihmettelen sitä nyt, sillä uskoisin tällä kertaa tarinan jäävän mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on hyvin koskettava isoine teemoineen. Ihmiset, erityisesti aikuiset, ovat eksyksissä. Oli kiinnostavaa lukea myös kirjan ajankuvaa, sillä en ollut vielä syntynytkään 80-luvulla. Pieniä tyttöjen tyyliasioita sivutaan, samoin tiet...
Lue lisää