Katja Kaukonen - Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

 


"Olivatko he yhdessä Kaitselmuksen kaikkinäkevä silmä? Jumaluuttako ihmisen kohtalosta päättäminen olisi vaatinut? Jumaluutta vai julmuutta? Miehiä nämä päättäjät kuitenkin olivat, miehiä, jotka osasivat varoa liukkaita rantakallioita ja tunnistivat sairauden, synnin ja rikoksen, vaaran, joka naisissa saattoi lymytä. He löivät viisaat kallonsa yhteen, eikä säröjä syntynyt, koska he olivat lujaa tekoa eli saaneet elää vakaissa, enimmäkseen kannustavissa ja järkeä pönkittävissä oloissa, toisin kuin nuo naiset, hauraat eli haurastetut astiat, vuotavat seulat, kumisevat vasket, helisevät symbaalit, laita- ja yöpuolet, nousu- ja laskuvedet."

WSOY 2020

Katja Kaukosen romaani kertoo pienelle saarelle lähetettävästä naisjoukosta, joiden mukana tulee emäntä, ylihoitajatar ja muuta henkilökuntaa. Sairaiksi leimatut naiset ovat aluksi shokissa virikkeettömällä saarella, mutta alkavat vähitellen kotiutua. Kun vielä pappi Joel saapuu saarelle, alkaa kaikki asettua uomiinsa. Mutta saaren hiljaisuudessa kasvaa kaikenlaista, ihmeitä ja muutakin.

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta pidikkeettömästi, mutta jokin harasi vastaan. Olen lukenut Kaukosen esikoisteoksen Odelma, jota rakastin ja novellikokoelman Vihkivedet, josta myös pidin. Lieneekö helteillä ollut osansa pelissä, kun kirjailijan maalaileva ja lyyrinen kieli tuntui välillä menevän yli käsityskykyni.

Kuitenkin kun luin sitkeästi, aloin päästä vähän sisällekin tarinaan. Hiljalleen takakannessakin mainittu maaginen realismi alkoi avautua ja vallata mielen. Tällä kaikella lyyrisyydellä oli kuitenkin se kääntöpuoli, että henkilöihin oli vaikea kiintyä, he jäivät vähän etäisiksi. 

Näkökulmaa kierrätetään monessa henkilössä, ylihoitaja Linneassa, muutamassa naisessa, emännässä ja papissa. Mitään sekaannusta tästä ei tullut, mistä plussaa. Kaikkien ajatus oli unenomaista, jonnekin kaukaisuuteen katoavaa, mistä tietty etäisyys varmaan syntyi. Välillä ei oikein tiennyt, mitä todella tapahtui, kun kummalliset tapahtumat ottivat vallan.

Tämä jäi nyt sellaiseksi kolmen tähden kirjaksi. Aion kuitenkin lukea myös tulevat ja väliin jääneet kirjailijan teokset.

Kirjasta ovat bloganneet myös Leena Lumi ja Suketus.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Hieno kirja, mutta mielenterveysteemansa vuoksi en jaksaisi lukea kesäkuumalla. Onneksi luin sen talvella.
Nyt jaksan lukea etupäässä viihdekirjallisuutta ja dekkareita.
Anki sanoi…
Niin, aihekin oli raskas. Itse olen tosi huono lukemaan kevyempää kirjallisuutta, paitsi dekkareita.
Suketus sanoi…
Unenomainen tämä tosiaan oli, mystinenkin. Etenkin ylihoitajan hahmo oli minulle mielenkiintoinen ja on jäänyt mieleeni: ei mikään perinteinen despoottihahmo kuten tällaisissa tarinoissa yleensä, vaan itsekin rikkinäinen.
Anki sanoi…
Joo, tästä olisi voinut tehdä perinteisen alistamistarinan, mutta onneksi niille raiteille ei lähdetty. Ylihoitaja oli aika kiehtova hahmo.
Leena Lumi sanoi…
Suketus vei minulta sanat. Olen niin samaa mieltä tuostakin hahmosta, mutta pidin kirjasta kaikellaan. Maagine3n, ei yhtään masentava! Tämä muistutti Kaukosen Lumikadun kertojaa, jossa tosin oltiin Krakovassa. Pidin tästä kirjasta aivan ilman pidäkkeitä.


♥♥
Anki sanoi…
Kiva että tykkäsit! Aion kyllä jatkaa Kaukosen lukemista. :)
Henna sanoi…
Olen varma, että jokainen kirja vaatii oikean lukemisajankohdan, jotta se iskee kunnolla. Minulla Paula Nivukosken Mainigin varjo oli sellainen, jota aloitin monta kertaa ja aina jäi kesken, kunnes kerran luin puoliväkisin loppuun. Totesin, että se on varmasti hyvä kirja, mutta nyt kun on ollut vähän väliä sitä sun tätä koronaohjeistusta mitä pomona olen järkeillyt ja organisoinut että miten kulloisiakin ohjeita meidän kirjastossa toteutetaan, niin kertakaikkiaan tähän hektiseen puolentoista vuoden ajanjaksoon ei Mainingin varjo sovi ollenkaan. Olenkin päättänyt pitää kirjan lukulistalla ja tarttua siihen rauhallisempana ajankohtana, jolloin voin uppoutua kirjan paikallaan pysymiseen, kiireettömyyteen, hiljaisuuteen.
Anki sanoi…
Kyllä, kaikelle on aikansa ja paikkansa! Minullakin on joskus käynyt niin että kirja on jäänyt kesken, mutta sitten myöhemmin siihen tarttuessa se onkin lähtenyt lujaa.
Sillä tosiaan on suuri vaikutus milloin ja minkälaisessa mielentilassa kirjaa lukee. Itse rakastin tätä ja pidin erityisesti papista.
Anki sanoi…
Kyllä, tämä ei osunut nyt parhaaseen saumaan.