tiistai 20. heinäkuuta 2010

Louise Allen - Aviovelka

Harlekiini-hömppää!

Katherine Cunnigham on vaarassa joutua velkavankeuteen veljensä Philipin takia, ja ainoaksi keinoksi jää avioitua kuolemaantuomitun kanssa, kuoleman mukana kun sekä miehen että vaimon mahdolliset velat mitätöityvät. Sitten paljastuukin, ettei mies ole syyllinen ja Katherine tulee epätoivoiseksi, kun mies ei suostukaan liiton mitätöimiseen, vaan väen vängällä haluaa maksaa velan. Sitä ei Katherinen ylpeys sulata...

Ihanan viihdyttävä pokkari! En ymmärrä monien kirjaihmisten karsastusta Harlekiineja kohtaan. Ne kun ovat "kioskikirjallisuutta". Entä sitten? Ne ovat juonivetoisia eivätkä vie kauan, ja ei, niitä ei ole kirjoitettu huonosti, ainakaan minusta. Miksi jatkuvasti hölistään kirjojen viihteellisyydestä ja haukutaan kirjailijoita viihdekirjailijoiksi, kuin viihteellisyys olisi mustin synti, johon ihminen voi syyllistyä? Niitähän suuri yleisö ostaa. Onko Harlekiini-vihan takana jonkin sortin naisviha? Tyypillisimmät Harlekiinien lukijathan ovat vanhempia naisia. En käsitä. Miksei kirja saa myydä? Vai onko se kyvyttömien ja ah-niin-taiteellisten-ja-köyhien kirjailijoiden kateutta? Helppo uskoa.

S. 244-245:
"Katherine kääntyi katsomaan, kun suojapaperit vedettiin sivuun ja esiin tuli haaleankeltaista silkkiä. Kalvakanväristä silkkiä ja miehustaa myötäilevä kristallihelmikuvio, avara pääntie, ei hihoja. - Tämähän on väärä puku! Madame, en minä tätä valinnut.
- Ette niin, neiti Cunningham. Lordi Seaton kumosi päätöksenne.
- Sehän nähdään. Katherine marssi väliovelle, joka vei Nickin pukeutumishuoneeseen. Hän ei ollut kokeillut, oliko se lukossa, mutta nyt se ainakin avautui hänen tempaistessaan.
Pukeutumishuoneessa ei ollut ketään, mutta miehen makuuhuoneeseen johtava ovi oli raollaan. Katherine tyrkkäsi sen raivokkaasti auki ja syöksähti sisään.
- Nicholas! Suvaitsetko ystävällisesti selittää, mitä...
Hän vaikeni nähdessään edessään paitasillaan olevan aviomiehensä sekä kaksi tummiin pukeutunutta miestä, joista toinen piteli polvipituisia satiinihousuja ja toisella oli suussaan nuppineuloja.
Nick tuijotti, lumoutuneena ja kiihottuneena, Katia, joka törmäsi hänen makuuhuoneeseensa punehtuneena, sukkasillaan, aamutakki hulmuten ja povi kohoillen.
Vaatturit vetäytyivät kiireesti näyttämöltä. - Odotamme käytävässä, teidän armonne, toinen mutisi. Nick tuskin huomasikaan oven sulkeutuvan heidän perässään.
- Kat, armaani... Nickin teki mieli suistaa Kat vuoteellle ja rakastaa naista, kunnes tämän suuttumus vaihtuisi intohimon huohotukseen.
- Älä sinä armastele minua, senkin konna! Miksi käskit madame LeBlancia valmistamaan sen toisen puvun? Minulla ei ole varaa siihen, enkä halua sitä!
- Nyt sinä narraat, Kat. Sinä halusit sen puvun, mutta ylpeytesi ei sallinut, että ostaisin sen sinulle.
Katherine sihahti vimmaisesti. Luoja, että tuo nainen oli suurenmoinen!
- Miksi ostit sen, jos tiesit minun hermostuvan? Katherine tiukkasi kädet nyrkissä sivuillaan.
- Saadakseni ilon nähdä sinut siinä asussa. Se näytti pysäyttävän naisen ainakin hetkeksi. - Ostin lahjan itselleni - ja pyydän vain, että sinäkin nauttisit siitä."

4 kommenttia:

Emilie kirjoitti...

Tilasin itse jonkin aikaan Harlequin:in historiallista. Pidemmän päälle kirjat rupesivat toistamaan itseään ja jäivät lopulta lukematta tylsän, aivottoman juonen takia. Irtisanouduin siis kerhosta ja ostan nykyään suoraan kioskeilta noita kirjoja (mm. NY Times Bestsellereitä). Kiva kun joku viitsii myös kirjoittaa näistä kirjoista arvioita! Historiallisista suosikkikirjailijani on Candace Camp.

almafiina kirjoitti...

Kiitos kommentista!
Candace Camp ei kuulosta tutulta, mutta pitää koettaa tutustua!
Totta varmasti, että jos lukee näitä jatkuvasti, tulee se kökköysilmiökin.^^

Anonyymi kirjoitti...

Minusta Harlequin:in historiallista pokkarin laatu riippuu kirjailijasta. Nämä ovat hyviä kirjailijoita: Candace Camp, Claire Thornton, Elizabeth Rolls, Julia Jutiss, Louse Allen.
Luin juuri Claire Thornton - Kreivittären palveluksessa kirjan, se oli minusta älyttömän hyvä ja hauska. Harleguin historialliset pokkarit sopivat pieneen romantiikan nälkään, ja niissä on se hyvät puoli että ne päättyvät onnellisesti. Sellaisia pokkareita inhoa jossa henkilöt käyttäytyvät epäloogisesti ja kohtelevat toisiaan huonosti. Esim. mies käyttäytyy tosi inhottavasti, mutta kun sanoo että hän rakastaa naista, nainen antautuu hänen syliinsä ja antaa kaiken anteeksi.

almafiina kirjoitti...

Totta tuo mitä sanot, pistää pienen feministin äkäiseksi, kun nainen antaa hyveellisesti kaiken anteeksi ja pitää miestään suurin piirtein jumalana. Hyrh, puistattavaa!
Myös epäloogisuus on turhan usein hömpän ominaisuus.