Slavenka Drakulic´ - Aivan kuin minua ei olisi

Kirjoitan tämän merkinnän turhan myöhään - lukemisesta on melkein kuukausi - mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kirja on järkyttävä kuvaus Balkanin sodan vankileiriltä, jonne kirjan henkilö S. joutuu. Kuvaus siitä, miten ihmiseltä voidaan tuosta vain viedä ihmisoikeudet, jos hän sattuu sodan syttyessä olemaan väärää kansallisuutta. Käsittääkseni henkilä S. on fiktiivinen, samoin tarina sellaisenaan, mutta tuo leiri ja sota ovat olleet täyttä totta, eivätkä missään muinaisella 40- vaan 90-luvulla.

Tarina alkaa, kun S. ja muut kylän asukkaat käsketään kylän koulun liikuntasaliin. Jo siinä vaiheessa kirjan avainteema, itsensä ulkopuoliseksi maailmasta tunteminen, alkaa. S:tä tuntuu mahdottomalta, että tämä tapahtuu heille. Viimeiseen asti he uskottelivat itselleen, ettei sota heitä koske.
Peli on armoton; kylän miehet viedään ulos ja ammutaan. Voi vain kuvitella sitä järkytyksen määrää mikä salissa on vallinnut, kun laukaukset ovat kuuluneet.
Naiset ja lapset lastataan linjaautoihin ja kuskataan "työ"leirille. Onhan se sitäkin, joillekin, aluksi. Sitten alkaakin käydä huhu naisista, jotka sotilaat ovat käskeneet mukaansa, ja joita ei ole sen jälkeen nähty. Pian huhut osoittautuvatkin aivan paikkansa pitäviksi, kun salista viedään naisia (ja itse asiassa vielä tyttöjä) yöllä. Ei tarvitse olla mikään Eistein tajutakseen mitä varten naiset ja tytöt haetaan. Sotilaiden panopuiksi, joilla ei olem itään arvoa.
Vielä S. uskoo, ettei häntä varmasti oteta mukaan, tuskin kukaan hänestä on kiinnostunut. Niin, väärin menee taas. S. otetaan mukaan kesken työpäivän ja raiskataan pöydän päällä useamman miehen toimesta. Silloin itsensä ulkopuoliseksi tunteminen vasta tuleekin todeksi; maatessaan sidottuna ja raiskattavana S. katselee seinällä olevaa ötökkää, irtaantuu tilanteesta. Aivan kuin häntä ei olisi.

En viitsi paljastaa sen enempää, lukuun ottamatta takakansitekstissäkin olevaa paljastusta ja S:lle polttavaa tuskaa aiheuttavaa seikkaa: hän tulee raskaaksi. Toisin sanoen hän on täysin häväisty kantaessaan vihollisen lasta. Sitä, miten asia etenee, en paljasta.

Niin, miten tästä voisi avautua. On sanomattakin selvää, että kirja oli ahdistava. Silti en itkenyt. Kuulostaa hyvin tunteettomalta, mutta totuus on että tarina oli niin shokki ja järkytys, etten aluksi osannut edes pohtia sitä tarkemmin. Johtuneeko siitäkin, että luin sen melkein putkeen?
No kyynel tirahti kyllä kahdessa kohtaa, teeman puitteissa ehkä tavallaan oudoissa kohdissa. Minulle ne kohdat olivat koskettavia juuri teemaa vasten.
Kunpa voisikin vain huokaista helpotuksesta ja ajatella: "No se oli onneksi vain kirja, ei se ole totta!" Mutta kun se on. Kirjailija on julkaissut myöskin tietokirjan (jota en ole lukenut) näistä järjettömistä sotarikollisista, jotka raiskausleirejäkin pitivät yllä. Kirjan alku oli nimeltään "Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään", mutta siinä taisi olla vielä jotain muuta. Mutta eiköhän se tuolla nimellä kirjastosta löydy, jos kiinnostaa lukea.

Ai niin, se pitää vielä mainita, että tosiaan kaikkien henkilöjen nimet ovat tuommoisia "yksi iso kirjain ja piste"-mallisia, kuten S. Poikkeuksena eräs Kapteeni ja joku paikan nimikin taisi olla kokonaisella nimellä.
Ja vielä se, että Sofi Oksanen oli saanut jonkinlaista pontta kirjoittaa Puhdistus tästä romaanista. Samoja teemojahan tässä pyöritellään, tosin eri puitteissa.

Suosittelen. Vaikka se oli hirveä, kamala ja iljettävä, jokaisen pitäisi lukea se, jos vain hermot kestävät. Jokaisen pitäisi olla näistä leireistä ja raiskauksen käyttämisestä sota-aseena tietoinen, ja vastustaa niitä.

PS: Tuo pilkku tuossa Drakulicin nimessä pitäisi olla c:n päällä, en sitä sinne kuitenkaan saanut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI