Lenita Airisto - Saanko luvan? Ei kun omin luvin!

Tämän kirjan huomasin tutkaillessani kirjaston hyllyä "Miehen ja naisen asema yhteiskunnassa" ja se tarttui mukaani, kuin myös Laasasen Naisen seksuaalinen valta (!). Jälkimmäistä lueskelin kirjaston penkillä odotellessani kyytiä ja täytyy sanoa, että ainakin tässä vaiheessa Airiston kirja rökittää sen sujuvuudellaan 6-0. Laasasen teksti on kovin vaikeaselkoista - mutta eihän tässä pitänyt Laasasesta puhua, vaan Airistosta. ;)

Kirja on ilmestynyt vuonna 2007 ja kuten sanottua se on sujuvaa luettavaa. Olisi tosin voinut olla hieman kiinnostavampikin. Kirja on jaettu seitsemään osaan, joissa käsitellään mm. valtaa, kauneutta ja rahaa. Mukavinta oli lukea eri maiden korkeisiin asemiin päässeistä naisista. Käsi pystyyn kaikki, jotka ette voineet kuvitellakaan esimerkiksi Arabiemiraatteihin naisjohtajia. Niinpä. Mutta kyllä heitä löytyy.
Muodista ja kauneudesta kertova osio oli aika tylsä, mutta johtunee vain siitä, etten ole aiheesta erityisen kiinnostunut. Kauneudesta ja ulkonäöstä vouhotetaan ihan tarpeeksi muutenkin.

Mitähän tästä sanoisi vielä? Ihan mukava kirjanen, herätti ajatuksia, joita en nyt enää muista ja osaa pukea sanoiksi... Mutta lukekaa ihmeessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI