Petronius Arbiter - Satyricon

Tämä on varmaan eksoottisin ja erikoisin kirja, jonka olen lukenut! Tämä on nimittäin jo antiikin aikaan kirjoitettu, ei tosin tähän muotoon. Monia kirjoituksia on kadonnut kokonaan, mutta ihan mukavasti niitä on säilynytkin.

Kuten tiedetään, antiikin aikaan ihannoitiin homoseksuaalisuutta miesten kesken, eivätkä miesten väliset suhteet olleet tosiaankaan tabu. Miehellä oli yleensä vaimo, mutta silti sivusuhteita muiden miesten kanssa. Tämä tulee ilmi selkeästi tässä kirjassa: miehet ovat jatkuvasti panemassa toisiaan ja viettemässä riettaita orgioita. :D Tunnetuin osa lienee Trimalkion pidot, joka aiemmin on suomennettu itsenäisenä. Tämä kirja on vuodelta 2003 ja kieli on mukavan selkeää ja helppolukuista, vaikkei välttämättä heti uskoisi.

Kirja oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Olisi se voinut ehkä hieman vetävämpikin olla, mutta ihan hyvä näinkin. Täytyy kyllä myöntää, että lopun selitysosioita en jaksanut enää lukea...

Kommentit

Jori sanoi…
Minä olen lukenut vain Trimalkion pidot, ja luin sitä vaappuen alun ja lopun välillä, lukien siis selityksiä sitä mukaa kun niitä tuli. Se oli turhan rasittava tapa, enkä yhtään pidempää kirjaa olisi siten jaksanutkaan. Jos edes tekstissä olisi ollut jokin merkki siitä, että selitys on tarjolla, niin olisi voinut lukea vain jos katsoo tarpeelliseksi.
Salla sanoi…
Ilmeisesti kohtalaisen sujuvalukuinen kirja tämäkin kuitenkin oli? Saattaisinpa siis hyvinkin joskus kokeilla, Trimalkion pitojen jatkolukemiseksi.
Anki sanoi…
Kyllä se varsin sujuva oli, lue ihmeessä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen