Leena Lehtolainen - Ennen lähtöä (Maria Kallio 7)

-
Siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen lukenut dekkarin. Itse asiassa niin pitkä, etten edes muista, mitä viimeksi luin. Saattoi hyvinkin olla Maria Kalliota.
   Tämä on ollut aika kauan listallani HLBTI-ihmisistä kertovassa kirjallisuudessa, ja nyt viimein sen luin. Järkytyin, kun olin  lukenut pari ensimmäistä sivua: onko tämä oikeasti näin tönkköä vai kuvittelenko vain? Ja kyllä se oli, aivan järkyttävän tönkköä kieltä. Tapahtumat ovat suhteellisen mielenkiintoisia, vaikka muistinkin aika paljon katsottuani viime vuonna tv-sarjan uusinnat, mutta olisi voinut olla lennokkaampaa kuitenkin. No, kun lukemiseen tottui, ei kieli häirinnyt enää niin paljon, mutta eihän tuollainen seikka katoa näkyvistä kokonaan. Petyin kyllä kieltämättä. Huomaa siitäkin, ettei tästä ole erityisemmin sanottavaakaan.

Kommentit

Katja / Lumiomena sanoi…
Kurja kuulla Lehtolaisen kielen olevan niin tönkköä. Minäkään en juuri lue dekkareita ja minullakin edellinen lukemani dekkari saattaa olla joku Lehtolaisen kirja, jonka luin jo vuosia sitten. En muista Lehtolaisen kielestä juuri mitään, tässä kirjassa olisi kyllä kiinnostava aihe. En kuitenkaan taida lukea. :)
17. helmikuuta 2011 klo 21.18
Anki sanoi…
No, en kyllä mene takuuseen, että kaikissa olisi niin huono kieli. Olen nimittäin lukenut Lehtolaista aiemmin ja pitänyt. Äitikin sanoi, että nimenomaan tämä kirja on sellainen tönkkö.
17. helmikuuta 2011 klo 22.12
Leena Lumi sanoi…
Anki, vaikka en ole kauheesti suomalaisen dekakrin ystävä, niin kyllä minusta Lehtolaisen kieli on ollut laadukasta. Myös viimeisin eli Minne tytöt kadonneet. Tosin nyt hänellä on uusimmassa vauhtia niin paljon, että pidän edelleen hänen parhaimpanaan kirjaa Lunoas en ollutkaan.

Jos haluat lukea laatudekkarin,lue Tess Gerritsenin Jääkylmä. Se oli minn blogissani vuoden paras dekkari. Katsoin Akateemisen viime vuoden myydyimmät kirjat ja siellä loisti kaksi jännityskirjaa ylitse muiden: Tess Gerritsenin Jääkylmä sekä Patricia Cornwellin Valokeilassa.
18. helmikuuta 2011 klo 14.10
Kuutar sanoi…
Lehtolainen ollut suosikkini aika pitkään, mutta täytyy myöntää, että ainakin kolme tai neljä viimeisintä hänen kirjaansa minulta on edelleen lukematta.

Tämän olen lukenut, mutta en muista mitä mieltä itse olin sen kielestä. Yleensä Lehtolainen on kyllä kirjoittanut hyvin ja kirjat ovat olleet muutenkin suhteellisen vetäviä. Uudemmista kirjoista en tosin osaa sanoa mitään.
18. helmikuuta 2011 klo 21.18
Salla sanoi…
Mä tykkäsin Tappavasta säteestä, muuten olen lukenut vain pari Lehtolaisen kirjaa eikä sen jälkeen ole tehnyt mieli lukea niitä lisää. Minustakin Lehtolaisen tyylissä on jotain tönkköä. Kirjat ovat tuntuneet yksitoikkoisilta pötköiltä, joissa käytetään melko yksitotista kieltä. Tämän perusteella Lehtolaisen suosio on mielestäni hitusen yläkanttiin kirjojen tasoon nähden, mutta sehän nyt on vain minun mielipiteeni. :)

Harmi, koska Lehtolainen on haastattelujen perusteella hyvä tyyppi: rento ja mukava nainen, joka on säilyttänyt nuoruutensa punk-hengen.
19. helmikuuta 2011 klo 7.46
Anki sanoi…
Hyvä, että muistutit Tappavasta säteestä, Salla! Siitä pidin kyllä kovasti, kun sen luin.
19. helmikuuta 2011 klo 23.04
Susa P. sanoi…
Harmi, että pidit kirjan kieltä tönkkönä, mun mielestä Ennen lähtöä on ollut paras Maria Kallio, erityisesti juonen takia. Paras Lehtolaisen kirja on kuitenkin Sallan manitsema Tappava Säde tai Jonakin onnellisena päivänä.
20. helmikuuta 2011 klo 12.18
Notorious C.H.I.C. sanoi…
Leena Lehtolainen kirjoittaa pääsääntöisesti mielestäni sujuvasti, mutta tähän viimeisimpään dekkariin oli pettynyt. En niinkään kielelläíseen puoleen kuin hutkimalla tehdyn juonen suhteen. Aivan kuin Lehtolaiselta olisivat loppuneet ideat kesken tai sitten hän yrittää miellyttää saksalaisia lukjoitaan vetämällä mukaan niin Afganistania kuin saksalaisia poliisikollegoitaan. Lehtolaisen dekkareitahan markkinoidaan erityisesti Saksaan, ja harmittaa, että moinen vaikuttaa noin voimakkaasti ammattitaitoisen kirjailijan tasoon :(
20. helmikuuta 2011 klo 17.47
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

-
Kuva
 "Se, ettei mua nähdä täällä, haluta edes katsoa, on kaikkein raivostuttavinta. Sekään ei kuitenkaan voi sammuttaa sitä, mikä mussa palaa kirkkaimpana." Otava 2020. Amiraali kertoo Niilosta, joka ei koe olevansa sen kummemmin poika kuin tyttökään. Hän kipuilee pienellä paikkakunnalla ja kerää rohkeutta olla oma itsensä. Hän on kasvanut ukin ja mummon kasvattamana, ja sukupolvien väliset erot kolisevat välillä yhteen. Mielestäni kirja on hyvä kuvaus siitä, mitä on olla vähän erilainen nuori juuri tässä ajassa. Nykyään näistä asioista onneksi puhutaan enemmän kuin ennen ja asioille on enemmän sanoja. Kirjassa ei harrasteta mitään termikikkailua, vaan kuvataan luontevasti nuoren ihmisen kasvua omaksi itsekseen. Kun on sielultaan rajaton, mihin tarkkoja termejä oikeastaan tarvitaankaan? Asuminen pikkupaikkakunnalla herättää väistämättä muistoja, samoin Niilon kokema koulukiusaaminen. Meilläkin kaikki vähänkin erilaiset saivat tuntea kaiken nahoissaan, nekin jotka olivat vain ihan
Lue lisää

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

-
Kuva
  Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat Syksy saapuu vähitellen ja on hyvä hetki alkaa pohtia tulevaa kirjabloggaajien klassikkohaastetta. Jo perinteeksi muodostuneessa tapahtumassa luetaan puolivuosittain jokin klassikko ja kirjoitetaan siitä. Klassikosta postataan 31.1.2024 . Ilmoittaudu mukaan kommenteissa. Ei haittaa, jos et vielä tiedä tarkalleen, mitä aiot lukea. Alla kattavammat ohjeet. Lämpimästi tervetuloa! Klassikkohaasteen viralliset säännöt: - Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea (mutta et ole vielä lukenut), ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) - Lue valitsemasi klassikko. - Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2024 . Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. - Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä! - Toista kohta neljä useasti! Muita tärkeitä juttuja
Lue lisää

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

-
Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä. Älä sano katsotaan huomenna jos voit jo tänään sanoa ei. Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, Anemone ranunculoides, ja kissankello. Älä sano, no olkoon, jos voikukista aletaan keittää heikoille keittoa ja kissankelloilla halutaan soittaa muurahaisillekin sapeli kouraan. Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla että sinut heitetään vailla vettä ja paitaa, pimeään, kylmään. Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se on pelkkä tauko ennen loppusoiton pitkää, kiivasta syleilyä. Älä huokaa jos sinun on huudettava. Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan, särkisi ikuisesti aran astiamme. Älä, älä koskaan suutele otsalle jos voit suudella suoraan suulle. - Tommy Tabermann - 
Lue lisää