Virginia Woolf - Orlando
"Muista ihmisistä tiedämme joidenkin olevan kuolleita vaikka he vaeltavat keskuudessamme; jotkut eivät ole vielä syntyneitä vaikka he kulkevat läpi elämän vaiheiden; toiset ovat satojen vuosien ikäisiä vaikka sanovat olevansa kolmekymmentäkuusi."
Orlando on tarina rikkaasta miehestä, joka elää 200 vuotta muuttuen yhtäkkiä naiseksi. Loput 200 vuotta hän elää tuossa naisen kehossa kirjoittaen samalla jo nuorena miehenä aloittamaansa runoteosta Tammipuu. Se perustuu pitkälti Woolfin ystävän ja rakastetun Vita Sackville-Westin elämään ja persoonaan.
Lopultakin sain tämän luettua loppuun ja blogihiljaisuuden päätettyä! Tämä kirja ei ollut minulle mikään sujuva lukukokemus, vaan loppua kohden aika pakkopullaa. Olen pitänyt aiemmista lukemistani Woolfin kirjoista, mutta tämän kanssa kävi kahdesti niin, että putosin kärryiltä täysin enkä ymmärtänyt lukemastani mitään. Toisella kerralla luin sitkeästi eteenpäin ja äkisti Orlando olikin synnyttänyt lapsen! Siinä vaiheessa olin jo täysin pää pyörällä enkä tajunnut, miten siihen lopputulokseen päädyttiin, eihän missään edes mainittu mielestäni raskaudesta. Kuten juonitiivistelmästä käy ilmi, on tässä muitakin kummallisuuksia, kuten tuo 400 vuoden ikä (vaikka Orlando olikin koko ajan olevinaan 36...). Tuo miehestä naiseksi muuttuminen oli kaikkein kummallisinta, mutta se sentään toimi ja oli mielenkiintoista. Sukupuolisuus on tyypillinen aihe Woolfille, ja hän on epäilemättä halunnut tarkastella sen vaikutuksia ihmiseen. Myös Orlandon muuntautuva seksuaalisuus oli kiehtovaa luettavaa.
Kirjassa käytettiin tuttua ajatuksenvirtatekniikkaa, joka on taitavaa, mutta vaatii lukijalta jatkuvaa skarppiutta. Sitä minulle ei aina ollut ja varmaan siitä tuo kärryiltä putoaminen johtui. Kirjan kielessä oli myös jotakin yhtä aikaa kiehtovaa ja tylsää.
Minua miellytti kirjailijan tapa ottaa suoraan kontaktia lukijaan tuomalla itsensä esille kertojana, joka ei ole 1900-luvun alkupuolen kirjoille ollenkaan tavatonta. Nykyään sitä ei käytetä ollenkaan, mikä on minusta sääli. Itse pidän siitä, se tuo jonkinlaista erikoista henkilökohtaisuutta lukemiseen.
En osaa sanoa tästä kirjasta enempää. Pettymyshän tämä oli, mutta enköhän vielä tartu jossain vaiheessa kirjailijan muihin kirjoihin. En osaa tätä oikein suositella, mutta varoitan että tarinaan on syytä keskittyä. Myös lyhyen ajan sisällä lukeminen voisi olla hyvästä, oma kahden viikon hajanainen lukemiseni ei ainakaan auttanut asiaa.
Orlando on tarina rikkaasta miehestä, joka elää 200 vuotta muuttuen yhtäkkiä naiseksi. Loput 200 vuotta hän elää tuossa naisen kehossa kirjoittaen samalla jo nuorena miehenä aloittamaansa runoteosta Tammipuu. Se perustuu pitkälti Woolfin ystävän ja rakastetun Vita Sackville-Westin elämään ja persoonaan.
Lopultakin sain tämän luettua loppuun ja blogihiljaisuuden päätettyä! Tämä kirja ei ollut minulle mikään sujuva lukukokemus, vaan loppua kohden aika pakkopullaa. Olen pitänyt aiemmista lukemistani Woolfin kirjoista, mutta tämän kanssa kävi kahdesti niin, että putosin kärryiltä täysin enkä ymmärtänyt lukemastani mitään. Toisella kerralla luin sitkeästi eteenpäin ja äkisti Orlando olikin synnyttänyt lapsen! Siinä vaiheessa olin jo täysin pää pyörällä enkä tajunnut, miten siihen lopputulokseen päädyttiin, eihän missään edes mainittu mielestäni raskaudesta. Kuten juonitiivistelmästä käy ilmi, on tässä muitakin kummallisuuksia, kuten tuo 400 vuoden ikä (vaikka Orlando olikin koko ajan olevinaan 36...). Tuo miehestä naiseksi muuttuminen oli kaikkein kummallisinta, mutta se sentään toimi ja oli mielenkiintoista. Sukupuolisuus on tyypillinen aihe Woolfille, ja hän on epäilemättä halunnut tarkastella sen vaikutuksia ihmiseen. Myös Orlandon muuntautuva seksuaalisuus oli kiehtovaa luettavaa.
Kirjassa käytettiin tuttua ajatuksenvirtatekniikkaa, joka on taitavaa, mutta vaatii lukijalta jatkuvaa skarppiutta. Sitä minulle ei aina ollut ja varmaan siitä tuo kärryiltä putoaminen johtui. Kirjan kielessä oli myös jotakin yhtä aikaa kiehtovaa ja tylsää.
Minua miellytti kirjailijan tapa ottaa suoraan kontaktia lukijaan tuomalla itsensä esille kertojana, joka ei ole 1900-luvun alkupuolen kirjoille ollenkaan tavatonta. Nykyään sitä ei käytetä ollenkaan, mikä on minusta sääli. Itse pidän siitä, se tuo jonkinlaista erikoista henkilökohtaisuutta lukemiseen.
En osaa sanoa tästä kirjasta enempää. Pettymyshän tämä oli, mutta enköhän vielä tartu jossain vaiheessa kirjailijan muihin kirjoihin. En osaa tätä oikein suositella, mutta varoitan että tarinaan on syytä keskittyä. Myös lyhyen ajan sisällä lukeminen voisi olla hyvästä, oma kahden viikon hajanainen lukemiseni ei ainakaan auttanut asiaa.
Kommentit
Kiva oli kuitenkin lukea sun lukukokemuksesta, vaikkei se kovin rohkaiseva ollutkaan!
Kirjahiiri: Joo, ehkä tämä ei ole aloittelijalle paras. Olen lukenut tämän lisäksi Oman huoneen ja Mrs. Dallowayn, joista molempia voin kyllä suositella! Varsinkin jos olet kiinnostunut feminismistä, kokeile Omaa huonetta. :)
Jos löydät jostain sen Sally Potterin ohjaaman elokuvaversion, kannattaa katsoa. Upea elokuva ehkä auttaa hahmottamaan kirjaa paremmin.
Tekisi mieli lukea kirjakin, ei varmaan kannata edes odottaa tarinan pysyvän kovin tiukasti hallinnassa. Jos pysyisi edes jotenkuten kärryillä, antaa kärryn viedä minne vie.
Zephyr: Niin, sekava se juuri oli. Harmi!
Erja: Toisinaan pitäisi vain päästää tuolla tavalla irti ja antaa tosiaan kärryn viedä, ilman että ponnistelee ymmärtämisen kanssa.
Hyvä sinä!
Mukavaa suvea sinulle! Jään vähän lomalle ja sitten taas lomalle. En tee heinäkuussa oikein mitään ja tämä pitää nyt.
Ja hyvää lomaa sinulle, Leena!