John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen

Ystävät hämärän jälkeen kertoo koulukiusatusta Oskarista, joka kohtaa Elin. Tytössä on jotain outoa. Kirjassa valotetaan myös samassa pihapiirissä asuvien spurgujen toimia, jotka kietoutuvat väistämättä Elin ympärille tuhoisin seurauksin. Eikä Oskarin varasteleva kaveri Tommykaan jää yliluonnollisten tapahtumien ulkopuolelle...
    Tässäpä oikein koukuttava tiiliskivi! Tämän lukemiseen vierähti aikaa, mutta ei se mitään. Olen lukenut juuri silloin kun on huvittanut, muulloin antanut kirjan levätä. Oli hauskaa upota pitkästä aikaa tarinaan ja tuntea vielä yksi sivu -syndrooman olemassolo. Älä lue eteenpäin, jos haluat välttyä spoilereilta!
     Kirja ei ole heikkohermoisia varten. Siinä on monen monta ällöttävää kohtausta, niin yliluonnollisia kuin täysin reaalimaailmassa mahdollisiakin. Lindqvist ei epäröi kuvaillessaan pedofiilin ajatusmaailmaa ja menneisyyttä eikä jätä kertomatta ainuttakaan yksityiskohtaa, kun tämä syövyttää kasvonsa hapolla. Myös Elin menneisyydestä löytyy hirvittäviä asioita, jotka saavat voimaan pahoin. Puhumattakaan siitä, kuinka tartunnan saanut Virginia viiltelee käsivarsiaan ja juo omaa vertaan... Sinänsä kirja ei ollut minusta pelottava, vaikka kauhugenreen tämä taitaa kuulua. Myöskään yliluonnollinen ei aiheuttanut samalla tavalla tuntemuksia kuin maanpäällä todellisuudessa tapahtuva pahuus.
      Kirjan päähenkilöön (?) Oskariin oli helppo samastua. Hän on sellainen juuri murrosiän kynnyksellä oleva pullea poika, jota kiusataan koulussa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Lasten julmuus oli kyllä kuvattu kirjassa todella karuna... Oskarin kiusaajat muistuttavat loppupuolella enemmän psykopaatteja kuin ihmisiä.
Tommya käy myös sääliksi tämän ikävöidessä kuollutta isäänsä ja inhotessa äidin uutta poliisipoikaystävää. Tommy tekeekin kaikkensa Staffania vastaan. Täytyy kyllä sanoa, että Staffan oli minusta todella ärsyttävä. Täydellinen poliisi, joka kuvittelee kasvattavansa Tommya kovalla kädellä päästyään tämän äidin kanssa naimisiin.
Kiusaajat Jonny ja varsinkin Tomas olivat pelottavia. Jonnyn elämää paljastetaan lukijalle ja tunsin välillä jopa sääliä, mutta Tomas on ilmeettömän julma, kuin ammattitappaja. Hän ei uhittele Oskarille kuten Jonny (tai Micke), vaan tekee tekonsa kylmästi ja varmasti. Hrr, karmea poika. Myös Jonnyn isoveli Jimmy oli täysin kauhea.
     Kirjassa on myös todella mielenkiintoinen käänne: Eli ei olekaan tyttö kuten näyttää, vaan poika! Oskar menee aluksi tolaltaan, koska hän on ihastunut Eliin, mutta saa ajatuksensa hiljalleen koottua. Lasten välinen side on vahva ja he uhmaavat vaikka kuolemaa auttaakseen toisiaan. Mietin vain, että miten tuo sukupuolenvaihdos näkyy ruotsin kielessä. Ilmeisesti aluksi on käytetty hon-pronominia ja sitten vaihdettu sujuvasti haniin? Suomi on kiehtova kieli ollessaan hän-pronominin suhteen täysin neutraali. Se mahdollistaa vaikka millaisia kielellisiä kikkailuja.
     Oli kirjassa huonojakin puolia. Välillä tosiaan kuvailu meni turhan tarkaksi kaikissa ällöttävissä kohtauksissa ja sen lisäksi oli kaksi aika merkittävää kohtausta, jotka tuntuivat yliampuvilta ja epäuskottavilta. Ensimmäinen oli Håkanin hyökätessä kellariin ja sitä seuraavat kamppailut ja toinen uimahallikohtaus, jossa Oskar melkein kuolee. Loppukäänne jotenkin lässähti, mikä on harmi kirjan ollessa muuten niin hyvä.
      Suosittelen joka tapauksessa! Kaikille, jotka kestävät yllämainittuja ällöttävyyksiä ja ovat kiinnostuneet kirjallisuudesta, jossa yliluonnollisuus on yhdistetty saumattomasti todellisuuteen.