Vigdís Grímsdóttir - Kun tähti putoaa (Lenni & Rósa -trilogia 3)
"Äkkipäätään minusta tuntui, kuin hänen kasvonsa olisivat olleet minulle tutu, vaikken saanutkaan niitä palautettua mieleeni. Nuorella miehellä oli keltainen liina sidottuna silmilleen ja Lena oli kirjoittanut liinaan näin: Lopulta kaikki ajautuvat rantaan."
Kun tähti putoaa on päätösosa trilogialle, joka alkoi Valosta valoon- kirjasta ja jatkui Sydän, kuu ja sinilinnuilla. Islanti ja Madrid ovat molemmat mukana kuvioissa ja vanhat tutut puuhaavat juttujaan, mukanaan kaksi uutta tuttavuutta. Eräänä päivänä rannalle ajautuu lautta, jolta löytyy sidottu ja surmattu nuori mies. Kjartan päättää saada asiasta selon.
Kirja ei ole dekkari, vaikka se siltä nyt kuulostaakin. Tai ainakaan minä en sitä sellaiseksi mieltänyt. Hahmot elävät elämäänsä ja käyvät läpi historiaansa ja tuntojaan. Toisaalta tämä oli rakasta, tuttua Grímsdóttiria, toisaalta jotenkin... valjua. Kirjassa oli kyllä hetkensä. Kirjailijan omalaatuisesta maailmasta ei voi olla pitämättä eikä myöskään kielestä, mutta jokin tässä tökki. Aluksi menin henkilöissä vieläpä sekaisin, kunnes luin alkua uudelleen ja pääsin kärryille.
Jotenkin vain kirjan maailma ei ollut se sama, mikä aiemmin. Valosta valoon oli ensimmäinen Grímsdóttirini ja rakastuin siihen täysin. Kieli oli kaunista ja tapahtumat kauniita, vaikkeivät olleetkaan. Lopussa oli myös sellainen yllätys, etten ole koskaan tavannut moista. Sydän, kuu ja sinilinnut oli jo rujompi ja ensi kerralla se jäikin kesken. Luin sen kuitenkin uudelleen ja tykästyin siihenkin, vaikka edelleen ensimmäinen osa oli mielestäni parempi. Nyt tämä päätösosa oli jotenkin turhan kylmä ja lohduton, jopa raakakin välillä. Ehkä ämpyilyni johtuu siitä, että minulla on mielessäni tietty raami, jonka mukaisia naisen kirjojen pitäisi olla ja siksi petyn.
Kuitenkaan en aio lopettaa näiden kirjojen lukemista. Vielä on kolme kirjaa alkupään tuotannosta jäljellä! Kaikki kirjat eivät voikaan olla parhaita.
Kun tähti putoaa on päätösosa trilogialle, joka alkoi Valosta valoon- kirjasta ja jatkui Sydän, kuu ja sinilinnuilla. Islanti ja Madrid ovat molemmat mukana kuvioissa ja vanhat tutut puuhaavat juttujaan, mukanaan kaksi uutta tuttavuutta. Eräänä päivänä rannalle ajautuu lautta, jolta löytyy sidottu ja surmattu nuori mies. Kjartan päättää saada asiasta selon.
Kirja ei ole dekkari, vaikka se siltä nyt kuulostaakin. Tai ainakaan minä en sitä sellaiseksi mieltänyt. Hahmot elävät elämäänsä ja käyvät läpi historiaansa ja tuntojaan. Toisaalta tämä oli rakasta, tuttua Grímsdóttiria, toisaalta jotenkin... valjua. Kirjassa oli kyllä hetkensä. Kirjailijan omalaatuisesta maailmasta ei voi olla pitämättä eikä myöskään kielestä, mutta jokin tässä tökki. Aluksi menin henkilöissä vieläpä sekaisin, kunnes luin alkua uudelleen ja pääsin kärryille.
Jotenkin vain kirjan maailma ei ollut se sama, mikä aiemmin. Valosta valoon oli ensimmäinen Grímsdóttirini ja rakastuin siihen täysin. Kieli oli kaunista ja tapahtumat kauniita, vaikkeivät olleetkaan. Lopussa oli myös sellainen yllätys, etten ole koskaan tavannut moista. Sydän, kuu ja sinilinnut oli jo rujompi ja ensi kerralla se jäikin kesken. Luin sen kuitenkin uudelleen ja tykästyin siihenkin, vaikka edelleen ensimmäinen osa oli mielestäni parempi. Nyt tämä päätösosa oli jotenkin turhan kylmä ja lohduton, jopa raakakin välillä. Ehkä ämpyilyni johtuu siitä, että minulla on mielessäni tietty raami, jonka mukaisia naisen kirjojen pitäisi olla ja siksi petyn.
Kuitenkaan en aio lopettaa näiden kirjojen lukemista. Vielä on kolme kirjaa alkupään tuotannosta jäljellä! Kaikki kirjat eivät voikaan olla parhaita.
Kommentit