Vladimir Nobokov - Lolita

"Olen usein huomannut, että meillä on taipumusta kuvitella ystävämme tyypiltään yhtä lopullisiksi kuin kirjalliset henkilöt ovat lukijan mielessä.[...]Siten x ei koskaan tule luomaan kuolematonta musiikkia, joka poikkeaisi niistä toisen luokan sinfonioista, joihin hän on meidät totuttanut. Y ei koskaan tee murhaa. Z ei koskaan missään olosuhteissa petä meitä. Kaiken me olemme järjestäneet mielessämme, ja mitä harvemmin me näemme jotakuta henkilöä, sitä suurempi on tyydytyksemme havaitessamme, kuinka tottelevaisesti hän sopeutuu meidän käsitykseemme, milloin vain hänestä kuulemmekin."

Yllä oleva lainaus ei ehkä ole kuvaavin tästä kirjasta puhuttaessa, oli kyseessä sitten teema tai ylipäänsä sen lyyrinen kieli. Tämä on kuitenkin tällainen erillinen, hieno oivallus, jonka halusin tuoda blogiini. Näinhän se tuntuu menevän.
      Luin siis Nabokovin Lolitan, itse asiassa jo joitakin päiviä sitten. Olen vain ollut liian laiska ja saamaton tehdäkseni arviota. Normaalisti teen arviot tuoreeltaan, koska muuten käy juuri näin - viivytän kirjoittamista ja yleensä unohdan olennaisia ajatuksiani. Luin tämän äidinkielen kurssille teemana maailman klassikot, ja tehtävänä olisi väsätä kirjallisuusessee. Joudun lukemaan tämän varmasti toiseen kertaan, koska jo pelkästään esseen ohjeiden antoon on vielä aikaa. Tällä lukemisella en edes saa paljon irti.
      Tämä oli kyllä aika pettymys. Aihehan on mitä raflaavin; aikuisen miehen ja murrosikäisen tytön suhde. Pedofilia on aina herkkä aihe ja odotin kirjalta aika paljon. Hyväksikäytön kuvauksena tämä onkin varsin odottamaton, sillä hyväksikäyttö ei olekaan vain yksipuolista. Myös kertojan, pedofiili Humbert Humbertin, valinta tuo oman säväyksensä. Eikö voida olettaa hänen olevan maailman epäluotettavin kertoja? Tämä vahvistuu hänen melko pitkälti puolustellessaan tekojaan.
      Kuitenkin tarina oli rehellisesti sanottuna tylsä. Lolita ja Humbert ajelivat ympäri USA:ta ja harrastivat seksiä erilaisissa majapaikoissa. Ajan henkeen kuuluen näitä kohtauksia ei tuotu suoraan esille. Ihan hyvä niin, koska siinä vaiheessa olisi saattanut lukeminen jäädä kesken. Loppu meni minulta vähän ohi, tosin luin tätä usein väsyneenä ja ei-niin-keskittyneenä. Loppua luinkin vain ajatuksella "luenpa nyt loppuun, niin pääsen tästäkin". Vaikkei tämä nyt varsinaisesti pakkopullaakaan ollut.
       Kielestä täytyy kuitenkin antaa kiitosta! Se on todella kaunista ja lyyristä ja olen sellaisen ystävä. Kirjan aihe ja kieli tekevätkin oudon yhdistelmän. Humbertin ääni on herrasmiesmäinen ja hän on korkeasti sivistynyt. Muistiinpanojaan hän ryydittää ranskankielisillä virkkeillä, jotka kyseistä kieltä osaamatonta kyllä ärsyttivät. Kyllä siinä joitain seikkoja menetti, sillä ilmaisuja ja virkkeitä ei ollut suomennettu edes kirjan taakse.
       Eipä minulla ole sen enempää sanottavaa! Kertoo lukukokemusesta omaa kieltään... Uusioluku on näköjään pakollinen, jos meinaan saada tästä jonkinlaisen esseen aikaan.

Kommentit

Susa sanoi…
Joku kysyikin minulta blogissani, kun kerroin etten haluaisi lukea pedofiilikirjoja, että enkö siis lukisi tätäkään?

Lolita on sellainen, että sen voisin kyllä lukea, mutta toisaalta se ei kiinnosta niin paljon, että siihen varta vasten tarttuisin.

Lähinnä tuolla kommentillani blogissani tarkoitin sitä, että jos joku pieniä lapsia hyväksikäyttänyt kertoisi "muistelmiaan", sitä en suostuisi lukemaan. Pedofilia on kuitenkin sikäli laaja käsite, että nuoren tytön ja vanhemman miehen "suhdekin" kai voidaan siihen rinnastaa ja se on mielestäni vähän eri juttu.

En siis ehkä ole menettänyt mitään kun tämä on jäänyt lukematta ;)
soubrette sanoi…
Muistan, että lukiossa kyseisen teoksen luettuani jäi vastaava tyhjä ja pettynyt olo, kun olin odottanut Lolitasta yksinkertaisesti niin paljon enemmän.

Ajattelin, että luen sen uudelleen heti kun ehdin ja mietin, onko tunnelma sama vai olenko nyt myöhemmin "kypsynyt" vastaanottamaan teoksen paremmin.
Lumira sanoi…
Oon jo pidempään miettinyt, että pitäisikö Lolita ottaa luettavaksi, mutta kerro nyt vielä, onko se edes lukemisen arvoinen vaiko lähinnä puuduttava?
Toisaalta taas tuo esimerkkipätkä houkuttaa kirjoitusasun puolesta.
Anki sanoi…
Susa: Niin, et välttämättä kauheasti ole menettänyt. Minäkään en yleensä pysty lukemaan pedofilia-kirjoja; sekä On rakkautes ääretön että Lemmikkikaupan tytöt jäivät kesken jo alkuunsa. Liian sairasta minulle.

soubrette: Totta, iälläkin on merkitystä. Voi olla, että tämä toimii vanhempana.

Lumira: Siinä ja siinä, mutta kyllä minä kallistun sinne lukemisen arvoinen -kategoriaan. Ainakin saa nauttia kauniista kielestä ja saa yleissivistystä. :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen