Ilkka Auer - Lumen ja jään maa 2 ~ Varjoissa vaeltaja

Ilkka Auerin fantasiasaagan Lumen ja jään maan toinen osa Varjoissa vaeltaja on vauhdikas jatko-osa Sysilouhien sukua -kirjalle. Nonna asuu nyt vakituisesti Hiidenkynnen linnassa ja opettelee hallitsemaan koko ajan voimistuvia noitavoimiaan. Hän ajautuu huimiin seikkailuihin lähtiessään auttamaan Routahallin Freyaa, jonka kuningas-isä on kuollut. Tytöstä voisi käytännössä tulla vallan perijä, mutta kaikki eivät ole valmiita kelpuuttamaan naista hallitsijaksi...
        Minun oli tarkoitus tarttua tähän jo paljon aikaisemmin ja olin jo lainannutkin tämän kirjastosta, mutta koeviikko painoi armotta päälle ja lukematta jäi. Nyt kuitenkin päätin lukea kirjan, sillä ykkösosan lukemisesta on aikaa jo turhan paljon, melkein vuosi! Pelkäsin jo unohtaneeni olennaisia seikkoja, mutta onneksi näin ei ollut käynyt. Henkilöt muistuivat mieleen kivutta ja heidän "kuulumisiaan" oli miellyttävää seurata. Mikä vielä parempaa, kirja imaisi minut mukaansa täysin ja halusin vain ahmia tekstiä eteenpäin. Näin siitäkin huolimatta, että olen lukenut kyseisen kirjan jo kerran aiemmin! Pääpiirteet muistin suurin piirtein, mutta silti jännitin kuinka käy. Se jos mikä on hyvän kirjan merkki! Samoin kuin se, että näin laajasta henkilökavalkadista muistan nimet varsin hyvin. Usein unohdan nimet jo seuraavana päivänä lukemisesta ja tästä on kuitenkin useita päiviä aikaa.
         Muistaakseni tämä kakkososa muodostui suosikikseni sarjan neljästä osasta. Tuossa siivouksen tuoksinassa kertasin muiden osien tapahtumia ja huomasin hämmästyksekseni, että myöhemmin luetut kaksi viimeistä osaa ovat paljon huonommin muistissa kuin tämä toinen osa ennen uusintalukua oli. Selvästi Varjoissa vaeltaja on ollut mieleenpainuvin lukukokemus. Eikä se ole ihmekään; kuten sanottua olin edelleen jännittynyt seuratessani Nonnan seikkailuja ja erityisesti kuninkaallisten juonitteluja. Jo ikäni puolesta luin tätä nyt hieman eri näkökulmasta kuin aikoinaan ala- ja yläasteen taitteessa. Silloin kaikki oli viihdyttävää ja jännittävää seikkalua ja satua, nyt tein huomioita yhtäläisyyksistä omaan maailmaamme.
           Ensimmäinen oli juonittelujen myötä politiikka. Kuten fantasiakirjoissa usein, on tässäkin hallitsijoina kuninkaita (ja jäänoita). Vaikutteita otettaneen keskiajalta ja uuden ajan alkupuolelta, jolloin yksinvaltius oli kova sana. Miljöötkin tuovat mieleen keskiajan kylineen ja vähävaraisinine asukkaineen. Diplomatia ei ole yhtä yleistä kuin tänä päivänä ja hallitsijat ovat kerkeitä käyttämään sotilaallista voimaa. Tästä päästäänkin tähän päivään, sillä sodat ovat valitettavasti todellisuutta edelleen, poliittisesta juonittelusta ja vehkeilystä nyt puhumattakaan. Varjoissa vaeltajassa hallitsijat pitävät käräjiä tiettyinä aikoina, vähän kuten nykyään pidetään kaikenlaisia huippukokouksia. Ahneus ja vilppi ovat ajavia voimia niin Noridiumissa kuin todellisuudessakin.
            Politiikkaan liittyen kiinnitin huomiota kirjassa esiintyviin uskontoihin. Jumalia vilisee paljon, louhijumalia ja susijumalatar muun muassa. Noridiumin vihollinen Nawyr palvoo Hornan herraa, joka vertautuu Saatanaan. Noridiumilaiset vihaavat Nawyria ja Hornan herraa, Nonna ja louhet erityisesti. Tämä vastakkainasettelu oli kiintoisaa. Jumalat eivät ole kirjan taikuutta hallitseville etäisiä ja tavoittamattomia, vaan jotkut louhijumalista ovat jopa astuneet maan päälle. Henkilöt myös turvaavat jumaliinsa erityisesti hädän hetkellä paljon. Merkille pantavaa oli myös se, että jokaisella hallitsijalla tuntui olevan omat jumalansa, joita muut suvaitsivat. Skandinaavisten mytologioiden vaikutus on nähtävissä, mutta positiivisessa mielessä.
            Henkilöt ovat pääosin hyvin luotuja ja erittäin realistisia, mutta jyrkähkö jaottelu hyvään ja pahaan on heikkous. Varsin yleinen tässä genressä kylläkin. Hyvät ovat hieman liian hyviä ja pahat melko lailla yksisilmäisen pahoja. Synkhallin papissa ja Broddr Rotassa ei varsinkaan tuntunut olevan mitään hyvää tai inhimillistä. Pappi sentään mainitsee Ingolfissa olevan pohjimmiltaan rehellisyyttä ja kunnian tuntoa, mutta sekään ei kyllä ilmennyt käytännössä juuri ollenkaan. Pahat olivat melkoisia hirviöitä.   
             Päähenkilöstä Nonnasta on kyllä lausuttava Auerille kiitokset. Tässäpä hieno roolimalli kaikille tytöille, ja miksei pojillekin! Nonna on ihanan hurja ja itsepäinen sekä itsenäinen. Hänen kasvavista voimistaan on kiehtovaa lukea ja tunsin suurta vahingoniloa hänen peloteltuaan Ingolfia. Tyttö, joka saa raavaat miehetkin pelkäämään, siinä vasta jotakin! Toinen ehdoton suosikkini on jäänoita Astrid, pitkälti samoista syistä kuin Nonnakin. Kirjassa on myös runsaasti mukavia mieshenkilöitä, kuten pääkallonmetsästäjä Asbrand ja Karttu.
            Ei varmaan tarvitse erikseen kehottaa lukemaan? Kuten huomaa, pidin tästä teoksesta kovasti ja odotan jo innolla seuraavan osan lukemista.