Herbjørg Wassmo - Lasi maitoa, kiitos

"Välillä kaikki musteni. Kerran joku huusi ääneen Mariaa, Jumalan äitiä. Siitä seurasi suuri raivo. Dorten kasvot murskattiin alustaa vasten - kuin jokin sellainen minkä aiheuttamaa melua ei kestetä. Hän nipisti silmänsä kiinni puolustautuakseen. Mutta veren haju työntyi sieraimiin. Hänellä oli vain köydet joista pitää kiinni."

15-vuotias Dorte asuu äitinsä ja siskonsa kanssa köyhissä oloissa Liettuassa. Tulevaisuuden näkymät ovat mustat, kunnes hänelle ehdotetaan lähtöä Ruotsiin, jossa voi tienata moninkertaisesti enemmän kuin Liettuassa. Viaton tyttö haluaa auttaa perhettään ja lähtee. Vastassa ei olekaan iloisia ihmisiä ja kahvilatyötä, vaan seksiorjuus parittajien armoilla.
     "Tätä kirjaa et unohda ikinä", lupaa takakansi ja on totisesti oikeassa. Tämä kirja vetää karmeudessaan vertoja jopa Drakulicin teokselle Aivan kuin minua ei olisi, ja se on paljon se! Luin suurimman osan tästä viikonloppuna hyvin intensiivisesti. Raakuudesta huolimatta kirjaa ei vain voinut jättää kesken. Sitä luki ja luki.Myötätuntoni Dortea kohtaan oli ääretön ja halusin tietää, miten hänen käy. Tiesin etukäteen, mistä tässä on kyse, mutta joka tapauksessa pahat aavistukset täyttivät minut Dorten noustessa sen auton kyytiin. Minun teki mieli estää ja kertoa, ettei kaikkiin ihmisiin tässä maailmassa voi luottaa. Mutta mistä nuori, huonosti koulutettu ja syrjässä elävä tyttö sen olisi oppinut? Mistä Dorte olisi voinut tietää, että kevyehkön, hyvin palkatun työn tarjoaminen on yleinen tapa huijata tyttöjä ja naisia naiskaupan uhreiksi?
        Kirja herätti niin vahvoja tunteita, etten osaa kunnolla purkaa niitä. Vaikka olen tästä(kin) vääryydestä tietoinen, osaa ihmisten pahuus yllättää aina uudelleen, olkoonkin että tämä tarina sinänsä on fiktiota. Miten voi olla olemassa miehiä, jotka orjuuttavat naisia työkseen, raiskaavat ja kohtelevat kuin saastaa? Että on niitä, jotka maksavat päästäkseen raiskaamaan ja nöyryyttämään. Kirja herätti myös paljon vihaa.Vihasin virnuilevia ja työstään selvästi nauttivia Makaria ja Liudvikasia.
         Kaikesta huolimatta kirjassa on myös valoa. Dorte on naiviudessaan hellyttävä ja liikuttava. Hän jaksaa toivoa ja yrittää, vaikka häntä satutetaan niin hirvittävillä tavoilla. Hän jaksaa huolehtia muistakin ja jopa luottaa. Kun tuska on liian suurta, hän etäännyttää itsensä päänsä sisäisiin dialogeihin kuolleen isänsä kanssa. Ne ja muistot suloisesta Nikolaista ja kaikesta entisestä riipaisevat ja ovat myös välttämätöntä vastapainoa julmuudelle. Kohtaukset Dortesta ja hänen ihailemastaan isästä ovat kauniita ja surumielisiä, kuin myös tytön tukeutuminen Neitsyt Mariaan. Dorten tuntema häpeä ja itseinho tekee epätoivoiseksi ja olisin halunnut ravistella häntä monesti ja huutaa se ei ole sinun syytäsi! Viimeistään pienen elämänalun itäessä runnellun äitinsä kohdussa epätoivo kasvaa valtavaksi.
          Pidin myös siitä, etteivät henkilöt olleet mustavalkoisia. Kaikki parituksessa mukana olevat eivät ole väkivaltaisia hirviöitä ja apua sekä ystävyyttä voi saada sieltäkin, mistä sitä ei odottaisi saavansa. Henkilöissä oli syvyyttä, joka teki heidät uskottaviksi ja eläviksi.
          Ravisuttava ja toisaalta erittäin hyvä teos. Ei mitään kevyttä ja valoisaa luettavaa, mutta liian monen ihmisen todellisuutta. Hyvin erilainen kuin Dinan kirja, mutta molemmat ehdottomasti lukemisen arvoisia.

"Nyt kun isä istui jalat koukussa, housut vaikuttivat suorastaan kutistuneilta, mutta isä ei tuntunut sitä huomaavan.
   - Äiti häpeää minua... Jumalan edessä...
   - Minä tunnen äitisi. Hän ei koskaan kuole häpeään. Muuten hän ei olisi koskaan valinnut minua - niin kaukana omistaan. Ymmärräthän, äitisi on aina kaivannut isähahmoa. Sen vuoksi hän puhuu Taivaan isän kanssa."