Anu Holopainen - Matkalaiset (Syysmaa 6)
"Hän ei kuitenkaan piitannut kivusta, vaan tunsi synkkää tyytyväisyyttä opetellessaan tuntemaan merkin voimaa. Kenties hän oppisi ajan kanssa hallitsemaan sitä, suuntaamaan sen vain tiettyihin ihmisiin ja juuri tahtomallaan tavalla.
Ja samalla Yvana tiesi, ettei sitä voinut hallita vaan se tulisi hallitsemaan häntä, mutta hän halusi uskoa kimeitä, viehättäviä kuiskauksia, jotka unen rajalla lupasivat hänelle koston kauneutta."
Mikä on se piste, kun ihmistä satutetaan niin paljon, että hän alkaa liukua hulluuden tuolle puolen?
Miten käy, kun sorrettu ja alistettu alkaa käyttää tuhoisia voimiaan, tarkoituksella?
Onko kostolle sijaa missään tilanteessa?
Nippu kysymyksiä, jotka heräsivät lukiessani Anu Holopaisen Matkalaisia (Karisto 2012), joka on Syysmaa-sarjan päätösosa. Merkinos, Adaira, Rakhenes, Sissa, Yvana ja Marrkah on karkotettu Punatertun kylästä ja he ovat eläneet vuosia metsässä, luolassa. Juuri aikuisuuden kynnyksellä oleva Yvana ei jaksa elämää eristyksissä, vaan lähtee Marrkahin kanssa isompiin kuvioihin. Matkalla on kuitenkin julmat seuraukset, kun Yvana siepataan orjaksi...
Kuten Varjoissakin, on Matkalaisissa nähtävissä kaikenlaisia teemoja fantasiakuorrutteen alla. Yvanaa on vaivannut lapsesta saakka punainen jälki selässä, jonka kautta pahuus levittyy ympäröiviin ja Yvanaan itseensä. Paremman nimen puutteessa sitä kutsutaan Punaiseksi lepakoksi. Sen avulla piinattu nuori nainen alkaa tuhota ympärillään olevaa, kun sen kurissa pitävää hulluruohoa ei ole saatavilla. Minusta sen voi mieltää myös realistisemmaksi asiaksi, siksi pahaksi puoleksi, mikä meissä kaikissa on. Niiksi vaarallisiksi ajatuksiksi, jotka kuiskuttelevat meitä hirveisiin asioihin, koska se on oikeutettua.
Kosto on minulle monimutkainen asia. Sinänsä ymmärrän sen järjettömyyden ja tuhon, joka johtaa loputtomaan kierteeseen. Kuitenkin lukiessani Yvanan kohtelusta sairaiden miesten käsissä, tunsin solujeni kirkuvan kostoa. Raiskaaja(t) olivat sen ansainneet ja tunsin nautintoa Yvanan sulkiessa ruuman luukun ja jättäessä kapteenin palamaan sinne. Mutta kosto ei suinkaan jää siihen; päädyttyään Rajasaarille orjaksi Yvana alkaa manipuloida silmäätekevien mieliä, kunnes koko Syysmaa on vaarassa.
Raiskaus-teema oli aika hurja nuortenkirjan puitteissa, vaikka onhan se vilahdellut läpi sarjan. Toisaalta olen tyytyväinen, että kivulias ja vaikea asia otetaan esiin, mutta kauhistun ajatellessani 7-10-vuotiasta, joka sattuu ottamaan kirjan luettavakseen. Tietysti nuori mieli suojeleekin, mutta en soisi hirveän pienten tätä lukevan. Itse taisin lukea Welman tytöt juurikin kymmenvuotiaana ja vaikka pidin kauheasti, niin olihan se karmivakin. Sarjan julmat teemat ovat otollisempia 14-15+ lukijoille.
Panin muuten merkille, että tässäkin tapauksessa raiskattu käyttää etäännyttämistaktiikkaa selvitäkseen joten kuten järjissään tapahtuneista. Sama etäännytysajattelu löytyy Drakulicin kirjasta Aivan kuin minua ei olisi, samoin Oksasen Puhdistuksesta. En tiedä, onko tämä mitenkään huomionarvoista, mietin vain. Liekö tuo yleisesti hirveyksiä kokeneiden selviytymiskeino?
Haikeuttakin löytyy yllin kyllin, onhan kyse päätösosasta. Ennakkoon lukemani perusteella tiesin Anun hyvästelevän vanhoja henkilöitä ja se on minusta vain hienoa. Kaikkia tuttavuuksia en oikein edes tunnistanut, on tämän sarjan osien välillä kuitenkin kulunut sen verran aikaa. Oli mukavaa ikään kuin kerrata vanhaa, erityisesti Welman kautta. Voi, miten olenkin ikävöinyt häntä! Olin suruissani hänen lähdettyään jo alussa pois ja nyt olin iloinen hänen vieraillessaan vielä.
Välillä huomasin kyllä tietynlaista kömpelyyttä tai oikeastaan yksinkertaistamista, mikä lienee nuortenkirjoille tyypillistä. Yvanan ja Marrkahin välinen kohtaus lopussa oli sekä hieno että horjuva. Pidin ideasta, mutta aavistuksen siellä joku särähti toteutuksessa. Kielikin on välillä hiukkasen yksinkertaista, mutta en niin kiinnittänyt siihen huomiota. Vetävää oli, jopa niin, että kuvittelin huomaamattani olevani jumissa orjalaivalla! Tunsin vihaa ja hirveää ahdistusta. Maltettuani lopettaa lukemisen aloin hiljalleen tajuta, etten ole missään laivassa enkä yhteiskunnassa, jossa nainen on koiran arvoinen. Olen Suomessa ja siinä onnellisessa asemassa, että saan itse päättää elämästäni. Vaikuttavaa tarinankerrontaa, siis!
Kiitos, Anu! Tämän sarjan parissa on ollut hienoa varttua ja sarja sai hyvän päätöksen. Vaikka yhtä jäin kyllä kaipaamaan: seksiä! Yölaakso oli kaikessa hämmentävyydessään onnistuneen seksuaalinen ja eroottinen. Tosin ylläkirjoittamaani nähden on tietysti hyväkin, etteivät lapsoset lue liian aikaisin siitäkään. :D
Myös Kirsi, Booksy ja Jonna ovat lukeneet Matkalaiset.
Ja samalla Yvana tiesi, ettei sitä voinut hallita vaan se tulisi hallitsemaan häntä, mutta hän halusi uskoa kimeitä, viehättäviä kuiskauksia, jotka unen rajalla lupasivat hänelle koston kauneutta."
Mikä on se piste, kun ihmistä satutetaan niin paljon, että hän alkaa liukua hulluuden tuolle puolen?
Miten käy, kun sorrettu ja alistettu alkaa käyttää tuhoisia voimiaan, tarkoituksella?
Onko kostolle sijaa missään tilanteessa?
Nippu kysymyksiä, jotka heräsivät lukiessani Anu Holopaisen Matkalaisia (Karisto 2012), joka on Syysmaa-sarjan päätösosa. Merkinos, Adaira, Rakhenes, Sissa, Yvana ja Marrkah on karkotettu Punatertun kylästä ja he ovat eläneet vuosia metsässä, luolassa. Juuri aikuisuuden kynnyksellä oleva Yvana ei jaksa elämää eristyksissä, vaan lähtee Marrkahin kanssa isompiin kuvioihin. Matkalla on kuitenkin julmat seuraukset, kun Yvana siepataan orjaksi...
Kuten Varjoissakin, on Matkalaisissa nähtävissä kaikenlaisia teemoja fantasiakuorrutteen alla. Yvanaa on vaivannut lapsesta saakka punainen jälki selässä, jonka kautta pahuus levittyy ympäröiviin ja Yvanaan itseensä. Paremman nimen puutteessa sitä kutsutaan Punaiseksi lepakoksi. Sen avulla piinattu nuori nainen alkaa tuhota ympärillään olevaa, kun sen kurissa pitävää hulluruohoa ei ole saatavilla. Minusta sen voi mieltää myös realistisemmaksi asiaksi, siksi pahaksi puoleksi, mikä meissä kaikissa on. Niiksi vaarallisiksi ajatuksiksi, jotka kuiskuttelevat meitä hirveisiin asioihin, koska se on oikeutettua.
Kosto on minulle monimutkainen asia. Sinänsä ymmärrän sen järjettömyyden ja tuhon, joka johtaa loputtomaan kierteeseen. Kuitenkin lukiessani Yvanan kohtelusta sairaiden miesten käsissä, tunsin solujeni kirkuvan kostoa. Raiskaaja(t) olivat sen ansainneet ja tunsin nautintoa Yvanan sulkiessa ruuman luukun ja jättäessä kapteenin palamaan sinne. Mutta kosto ei suinkaan jää siihen; päädyttyään Rajasaarille orjaksi Yvana alkaa manipuloida silmäätekevien mieliä, kunnes koko Syysmaa on vaarassa.
Raiskaus-teema oli aika hurja nuortenkirjan puitteissa, vaikka onhan se vilahdellut läpi sarjan. Toisaalta olen tyytyväinen, että kivulias ja vaikea asia otetaan esiin, mutta kauhistun ajatellessani 7-10-vuotiasta, joka sattuu ottamaan kirjan luettavakseen. Tietysti nuori mieli suojeleekin, mutta en soisi hirveän pienten tätä lukevan. Itse taisin lukea Welman tytöt juurikin kymmenvuotiaana ja vaikka pidin kauheasti, niin olihan se karmivakin. Sarjan julmat teemat ovat otollisempia 14-15+ lukijoille.
Panin muuten merkille, että tässäkin tapauksessa raiskattu käyttää etäännyttämistaktiikkaa selvitäkseen joten kuten järjissään tapahtuneista. Sama etäännytysajattelu löytyy Drakulicin kirjasta Aivan kuin minua ei olisi, samoin Oksasen Puhdistuksesta. En tiedä, onko tämä mitenkään huomionarvoista, mietin vain. Liekö tuo yleisesti hirveyksiä kokeneiden selviytymiskeino?
Haikeuttakin löytyy yllin kyllin, onhan kyse päätösosasta. Ennakkoon lukemani perusteella tiesin Anun hyvästelevän vanhoja henkilöitä ja se on minusta vain hienoa. Kaikkia tuttavuuksia en oikein edes tunnistanut, on tämän sarjan osien välillä kuitenkin kulunut sen verran aikaa. Oli mukavaa ikään kuin kerrata vanhaa, erityisesti Welman kautta. Voi, miten olenkin ikävöinyt häntä! Olin suruissani hänen lähdettyään jo alussa pois ja nyt olin iloinen hänen vieraillessaan vielä.
Välillä huomasin kyllä tietynlaista kömpelyyttä tai oikeastaan yksinkertaistamista, mikä lienee nuortenkirjoille tyypillistä. Yvanan ja Marrkahin välinen kohtaus lopussa oli sekä hieno että horjuva. Pidin ideasta, mutta aavistuksen siellä joku särähti toteutuksessa. Kielikin on välillä hiukkasen yksinkertaista, mutta en niin kiinnittänyt siihen huomiota. Vetävää oli, jopa niin, että kuvittelin huomaamattani olevani jumissa orjalaivalla! Tunsin vihaa ja hirveää ahdistusta. Maltettuani lopettaa lukemisen aloin hiljalleen tajuta, etten ole missään laivassa enkä yhteiskunnassa, jossa nainen on koiran arvoinen. Olen Suomessa ja siinä onnellisessa asemassa, että saan itse päättää elämästäni. Vaikuttavaa tarinankerrontaa, siis!
Kiitos, Anu! Tämän sarjan parissa on ollut hienoa varttua ja sarja sai hyvän päätöksen. Vaikka yhtä jäin kyllä kaipaamaan: seksiä! Yölaakso oli kaikessa hämmentävyydessään onnistuneen seksuaalinen ja eroottinen. Tosin ylläkirjoittamaani nähden on tietysti hyväkin, etteivät lapsoset lue liian aikaisin siitäkään. :D
Myös Kirsi, Booksy ja Jonna ovat lukeneet Matkalaiset.
Kommentit
Pitänee laittaa nimi ylös :)
Mietin kyllä kovasti tuota raiskausjuttua, mutta tarina kertakaikkiaan vaati sen. Ja mielestäni olisi vähättelyä kuvata se jotenkin pehmennettynä, "ei-niin-vakavana" kokemuksena.
Mutta olen joskus törmännyt kommentteihin, joissa nuorempi lukija on esim. Sonja-kirjojen jälkeen tarttunut Welman tyttöihin, ja todennut sen tylsäksi. Luulenkin, että lukijan kypsyys määrittää sen, kiinnostuuko hän [vielä] Syysmaan aiheista, ja luotan että tällä tavalla karsiutuvat ne lukijat joiden olisi vaikea käsitellä esim. tuota raiskauskohtausta edes tarinamuodossa.
PS: Etäännyttäminen on oikeasti yksi psykologinen traumojen käsittelykeino. Äärimmilläänhän psyyke suojelee itseään jopa muistinmenetyksellä.
anuh, taidatpa olla oikeassa. Ruma sana sanotaan niin kuin se on, eikai sitä muutakaan voi.
Minusta on outoa, että kukaan voi pitää Syysmaata tylsänä, mutta makuja on tietysti monia. :D Ihan hyväkin, jos ihan lapsoset ovat tuota mieltä ja tarttuvat näihin hieman myöhemmin.
Olet kyllä oikeassa psykologiankin suhteen. Mitenkäs en nyt älynnyt tätä näin ajatella, tiedänhän itsekin oikein hyvin, että mieli sulkee pahoja juttuja, jotka pulpahtelevat sitten myöhemmin, kun on toivottavasti kykenevä niiden käsittelyyn.
Minulta on edelleen tämä sarja lukematta, vaikka olen monesti hypistellyt kirjoja kirjastossa. Täytyy kyllä ehdottomasti laittaa lukulistalle, kotimaista fantasiaa kun tulee harmittavan vähän muutenkin luettua.
Lue edes eka osa, olisi mukava lukea mielipiteesi. :)