Carlos Ruiz Zafón - Taivasten vanki (Unohdettujen kirjojen hautausmaa 3)
"- Sinä iltana kerroin sinulle vain pienen osan koko tarinasta, Daniel.
- Luulin että sinä luotit minuun.
- Luottaisin henkeni sinun käsiisi vaikka silmät sidottuina. Siitä ei ole kyse. Jos en kertonutkaan koko tarinaa, tein sen suojellakseni sinua.
-Suojellaksesi? Minuako? Miltä?
Fermín painoi luhistuneena katseensa alas.
- Totuudelta, Daniel... Totuudelta."
Taivasten vanki jatkaa Zafónin edellisten romaanien tarinaa, joskin sen voi lukea myös itsenäisenä. Eletään 50-luvun Espanjassa, jossa Sempere ja poika- kirjakauppa jatkaa toimintaansa. Romaani keskittyy kaupan työntekijöihin ja heidän perheeseensä. Kun salaperäinen ontuva mies jättää Fermínille oudon viestin, päättää Daniel päästä selville tämän kätkemistä salaisuuksista. Kuullessaan piilotellut totuudet hän joutuu vakavasti miettimään, onko totuus sittenkään aina vapauttava.
Onnittelen itseäni siitä, että tartuin tähän kolmanteen osaan näin pian, sillä toinen osa on vielä hyvin muistissani. Vaikka koko sarjan voi lukea itsenäisinä teoksina, en suosittele sitä. Kirjoja ei ole pakko lukea juuri ilmestymisjärjestyksessä, mutta nopeasti peräjälkeen kuitenkin. Tätäkin osaa lukiessani kiukutti, etten muista Tuulen varjosta juuri mitään. Kolmannelle osalle Tuulen varjolla on vielä enemmän väliä kuin toiselle.
Minusta Taivasten vanki on parempi kuin edeltävä Enkelipeli. Taivasten vanki on huomattavasti lyhyempi ja tiiviimpi paketti kuin turhasta rönsyilystä kärsinyt toinen osa. Zafón on omimmillaan kuvatessaan ihmisten välistä keskustelua. Miehellä on taito ujuttaa henkilöiden dialogiin mainiota huumoria, joka tuo muutoin varsin synkkään ja ahdistavaankin kirjaan tarpeellista kepeyttä. Fermínin suulla kuvataan Espanjan verisen sisällissodan kauhuja ja vääryyksiä, jotka saivat minut suorastaan kauhun valtaan. Eihän tämä minulle ensimmäinen sodan valta-asemia ja kieroutumia kuvaava teos ole, mutta jotenkin se onnistui saamaan minut ymmärtämään sodan kauheuden paremmin kuin muut - niin hyvin kuin niitä asioita voi kokematta tietysti ymmärtää. Romaani sai minut myös kunnolla arvostamaan sitä, mitä nyt on. On aivan valtava lahja, ettei tiedä ääriolosuhteista mitään, vaan on saanut elää varsin turvattua elämää. Miten mitättömiä oman elämän ongelmat ovat siihen verrattuna, että saa elää pelkäämättä! Useimmat meistä elävät melkoisessa lintukodossa vieläkin - toisen maailmansodan varjo on väistynyt sitä mukaa kuin sen kokeneet ihmiset ovat alkaneet kuolla. Toivoisin, että sitä osattaisiin arvostaa vähän enemmän kuin nyt.
Zafón on hyvä myös tarinankerronnassa. Hän on luonut kiehtovan maailman ja myös malttanut jättää arvoituksia lukijan mietittäväksi. Kaiken paljastaminen on aika tympeää, ja sen kirjailija on osannut onneksi välttää. Olisinpa vain tajunnut lukea Tuulen varjon uudelleen ennen näitä myöhempiä osia. Olisin saanut irti huomattavasti enemmän.
Suosittelen lukijoille, joita kiinnostavat mysteeritarinat ja Espanjan lähihistoria.
- Luulin että sinä luotit minuun.
- Luottaisin henkeni sinun käsiisi vaikka silmät sidottuina. Siitä ei ole kyse. Jos en kertonutkaan koko tarinaa, tein sen suojellakseni sinua.
-Suojellaksesi? Minuako? Miltä?
Fermín painoi luhistuneena katseensa alas.
- Totuudelta, Daniel... Totuudelta."
Taivasten vanki jatkaa Zafónin edellisten romaanien tarinaa, joskin sen voi lukea myös itsenäisenä. Eletään 50-luvun Espanjassa, jossa Sempere ja poika- kirjakauppa jatkaa toimintaansa. Romaani keskittyy kaupan työntekijöihin ja heidän perheeseensä. Kun salaperäinen ontuva mies jättää Fermínille oudon viestin, päättää Daniel päästä selville tämän kätkemistä salaisuuksista. Kuullessaan piilotellut totuudet hän joutuu vakavasti miettimään, onko totuus sittenkään aina vapauttava.
Onnittelen itseäni siitä, että tartuin tähän kolmanteen osaan näin pian, sillä toinen osa on vielä hyvin muistissani. Vaikka koko sarjan voi lukea itsenäisinä teoksina, en suosittele sitä. Kirjoja ei ole pakko lukea juuri ilmestymisjärjestyksessä, mutta nopeasti peräjälkeen kuitenkin. Tätäkin osaa lukiessani kiukutti, etten muista Tuulen varjosta juuri mitään. Kolmannelle osalle Tuulen varjolla on vielä enemmän väliä kuin toiselle.
Minusta Taivasten vanki on parempi kuin edeltävä Enkelipeli. Taivasten vanki on huomattavasti lyhyempi ja tiiviimpi paketti kuin turhasta rönsyilystä kärsinyt toinen osa. Zafón on omimmillaan kuvatessaan ihmisten välistä keskustelua. Miehellä on taito ujuttaa henkilöiden dialogiin mainiota huumoria, joka tuo muutoin varsin synkkään ja ahdistavaankin kirjaan tarpeellista kepeyttä. Fermínin suulla kuvataan Espanjan verisen sisällissodan kauhuja ja vääryyksiä, jotka saivat minut suorastaan kauhun valtaan. Eihän tämä minulle ensimmäinen sodan valta-asemia ja kieroutumia kuvaava teos ole, mutta jotenkin se onnistui saamaan minut ymmärtämään sodan kauheuden paremmin kuin muut - niin hyvin kuin niitä asioita voi kokematta tietysti ymmärtää. Romaani sai minut myös kunnolla arvostamaan sitä, mitä nyt on. On aivan valtava lahja, ettei tiedä ääriolosuhteista mitään, vaan on saanut elää varsin turvattua elämää. Miten mitättömiä oman elämän ongelmat ovat siihen verrattuna, että saa elää pelkäämättä! Useimmat meistä elävät melkoisessa lintukodossa vieläkin - toisen maailmansodan varjo on väistynyt sitä mukaa kuin sen kokeneet ihmiset ovat alkaneet kuolla. Toivoisin, että sitä osattaisiin arvostaa vähän enemmän kuin nyt.
Zafón on hyvä myös tarinankerronnassa. Hän on luonut kiehtovan maailman ja myös malttanut jättää arvoituksia lukijan mietittäväksi. Kaiken paljastaminen on aika tympeää, ja sen kirjailija on osannut onneksi välttää. Olisinpa vain tajunnut lukea Tuulen varjon uudelleen ennen näitä myöhempiä osia. Olisin saanut irti huomattavasti enemmän.
Suosittelen lukijoille, joita kiinnostavat mysteeritarinat ja Espanjan lähihistoria.
Kommentit