Siri Pettersen - Odininlapsi (Korpinkehät-trilogia 1)
">>Me olemme jo kuolleita. Kaikki. Mikään ei voi vahingoittaa meitä. Ymmärrätkö, Hirka?>> Hirka tunsi ruumiinsa päästävän irti. Rimen sanojen paino laskeutui hönen rintaansa. Hän ymmärsi. Hän jäi riippumaan Rimen käsivarsille kuin kuollut. Rime nosti kätensä hänen suultaan. Lämpö levisi ruumiiseen. Lämpö ja voima saivat hänen kohottamaan päänsä. Rime syleili.
>>Ymmärrätkö, Hirka?>>
Hirka nyökkäsi. >>Jo kuolleita.>>
Hirka tuli yhdeksi Mahdin kanssa. Hän muuttui tomuksi. Hän hajosi ja levisi kaikkialle. Tuuli tarttui häneen ja kuljetti hänet halki metsien, maiden, Vainajalan ja tähtien. Hän oli hiekkaa ja tomua tuulessa, ja hän lensi Rimen lävitse. Rime kokosi hänet jälleen ehjäksi, kunnes hän roikkui jälleen tämän käsivarsilla, hyvin todellisessa maailmassa, ympärillään korkeat ruo'ot, jotka kurkottivat kohti juuri noussutta aurinkoa."
Siri Pettersenin Odininlapsi on ensimmäinen osa kolmiosaista Korpinkehät-sarjaa. Päähenkilö Hirka on matkustellut isänsä kanssa myymässä rohtoja oikeastaan koko ikänsä, mutta nykyisessä asuinpaikassaan Elveroassa he ovat viipyneet useamman vuoden. Edessä on Riitti, johon jokainen Yminmaan 15-vuotias osallistuu. Hirkaa vähän huolestuttaa, koska hän ei osaa syleillä eli käyttää Mahtia kuten muut. Huoli muuttuu kuitenkin kauhuksi kun isä paljastaa, ettei Hirka olekaan yminväkeä vaan odininlapsi, ihminen, mädänkantaja. Hirka pakenee mielessään vanha lapsuuden leikkitoveri, valtakunnan ylhäisöön kuuluva Rime an-Elderin, joka on palannut Elveroaan.
Voi miten mahtava kirja tämä on! Joskus törmää lukiessaan sellaiseen maailmana, josta ei kirjan loputtua tahtoisi luopua, ja Korpinkehien maailma on juuri sellainen, Näin monen päivän päästäkin haluaisin takaisin. Onneksi on kyse sarjasta, joten lukemista riittää vielä kahden kirjan verran.
Korpinkehien maailma on selkeästi fantasiakirjallisuuden maailma, Yminväki on oma lajinsa, joilla on erotuksena ihmisistä hännät - seikka, joka silmiinpistävästi erottaa Hirkan toisista. Väki käyttää Mahtia, jolla saa itselleen isommat voimat ja näkee kaiken kirkkaammin, jos on tarpeeksi voimakas syleilijä. Valtakuntaa hallitsee Neuvosto, 12 ihmistä 12 mahtisuvusta. Heidän suurin murheenaiheensa on Korppihovi, jota he eivät ole mitenkään saaneet valtansa alle. Väen jumala on Näkijä, korppi, jota yksi Neuvoton jäsen kantaa mukanaan. Silti yminväki ei eroa häntää ja Mahtia lukuun ottamatta ihmisistä ollenkaan. Yminväessä on kuvattu ihmisluonto pahimmillaan ja parhaimmillaan. Kirjassa on paljon sortoa, poliittista juonittelua ja väkivaltaa, mutta myös armoa ja välittämistä.
Hirka on mainio henkilö. Hän muistuttaa minua tanskalaisen Lene Kaaberbølin vahvoista ja kipakoista tyttöhahmoista. Hirka on laiha punapää, joka kiipeilee missä sattuu ja satuttaa itsensä jatkuvasti. Hän on kuitenkin moniulotteinen henkilö, sillä hänkin pelkää monessa kohtaa ja epäilee jatkuvasti itseään. Oli surullista lukea, miten kamalana hän itseään piti. Tämä onkin yksi kirjan teemoista. Yhteisön ja kulttuurin käsitykset voivat leimata ihmisen todella pahasti ja saada hänet inhoamaan itseään, vaikkei hänessä olisi mitään vikaa.
Rime on myös miellyttävä henkilö. mutta hieman liian pyhimys. Toki hänkin tekee virheitä, mikä onneksi tasapainottaa häntä, mutta hieman liian onnistuva sankari hän sittenkin on. Tietyssä mielessä myös hieman tahattoman koominen.
Erinomaisesti kirjoitettu romaani! Tällaiseen maailmaan on todella helppo uppoutua. Toivottavasti seuraavat osat ilmestyvät pian suomeksi.
>>Ymmärrätkö, Hirka?>>
Hirka nyökkäsi. >>Jo kuolleita.>>
Hirka tuli yhdeksi Mahdin kanssa. Hän muuttui tomuksi. Hän hajosi ja levisi kaikkialle. Tuuli tarttui häneen ja kuljetti hänet halki metsien, maiden, Vainajalan ja tähtien. Hän oli hiekkaa ja tomua tuulessa, ja hän lensi Rimen lävitse. Rime kokosi hänet jälleen ehjäksi, kunnes hän roikkui jälleen tämän käsivarsilla, hyvin todellisessa maailmassa, ympärillään korkeat ruo'ot, jotka kurkottivat kohti juuri noussutta aurinkoa."
Siri Pettersenin Odininlapsi on ensimmäinen osa kolmiosaista Korpinkehät-sarjaa. Päähenkilö Hirka on matkustellut isänsä kanssa myymässä rohtoja oikeastaan koko ikänsä, mutta nykyisessä asuinpaikassaan Elveroassa he ovat viipyneet useamman vuoden. Edessä on Riitti, johon jokainen Yminmaan 15-vuotias osallistuu. Hirkaa vähän huolestuttaa, koska hän ei osaa syleillä eli käyttää Mahtia kuten muut. Huoli muuttuu kuitenkin kauhuksi kun isä paljastaa, ettei Hirka olekaan yminväkeä vaan odininlapsi, ihminen, mädänkantaja. Hirka pakenee mielessään vanha lapsuuden leikkitoveri, valtakunnan ylhäisöön kuuluva Rime an-Elderin, joka on palannut Elveroaan.
Voi miten mahtava kirja tämä on! Joskus törmää lukiessaan sellaiseen maailmana, josta ei kirjan loputtua tahtoisi luopua, ja Korpinkehien maailma on juuri sellainen, Näin monen päivän päästäkin haluaisin takaisin. Onneksi on kyse sarjasta, joten lukemista riittää vielä kahden kirjan verran.
Korpinkehien maailma on selkeästi fantasiakirjallisuuden maailma, Yminväki on oma lajinsa, joilla on erotuksena ihmisistä hännät - seikka, joka silmiinpistävästi erottaa Hirkan toisista. Väki käyttää Mahtia, jolla saa itselleen isommat voimat ja näkee kaiken kirkkaammin, jos on tarpeeksi voimakas syleilijä. Valtakuntaa hallitsee Neuvosto, 12 ihmistä 12 mahtisuvusta. Heidän suurin murheenaiheensa on Korppihovi, jota he eivät ole mitenkään saaneet valtansa alle. Väen jumala on Näkijä, korppi, jota yksi Neuvoton jäsen kantaa mukanaan. Silti yminväki ei eroa häntää ja Mahtia lukuun ottamatta ihmisistä ollenkaan. Yminväessä on kuvattu ihmisluonto pahimmillaan ja parhaimmillaan. Kirjassa on paljon sortoa, poliittista juonittelua ja väkivaltaa, mutta myös armoa ja välittämistä.
Hirka on mainio henkilö. Hän muistuttaa minua tanskalaisen Lene Kaaberbølin vahvoista ja kipakoista tyttöhahmoista. Hirka on laiha punapää, joka kiipeilee missä sattuu ja satuttaa itsensä jatkuvasti. Hän on kuitenkin moniulotteinen henkilö, sillä hänkin pelkää monessa kohtaa ja epäilee jatkuvasti itseään. Oli surullista lukea, miten kamalana hän itseään piti. Tämä onkin yksi kirjan teemoista. Yhteisön ja kulttuurin käsitykset voivat leimata ihmisen todella pahasti ja saada hänet inhoamaan itseään, vaikkei hänessä olisi mitään vikaa.
Rime on myös miellyttävä henkilö. mutta hieman liian pyhimys. Toki hänkin tekee virheitä, mikä onneksi tasapainottaa häntä, mutta hieman liian onnistuva sankari hän sittenkin on. Tietyssä mielessä myös hieman tahattoman koominen.
Erinomaisesti kirjoitettu romaani! Tällaiseen maailmaan on todella helppo uppoutua. Toivottavasti seuraavat osat ilmestyvät pian suomeksi.
Kommentit