Bo Carpelan - Kesän varjot
"Miten kovasti tämä kaikki koskeekaan minuun nyt, näin myöhään, kulkee muistojeni rojuvarastossa tekemässä pahojaan. Se mitä on kertynyt, on elintärkeää. Merkittävää ei kai niinkään ole matkan pituus vaan rotkojen syvyys, tai umpeenkasvaneet ojat, yksinäisyys, pilvet, vainajien äänet?"
Bo Carpelanin Kesän varjot on Finlandia-palkittu unenomainen romaani muistamisesta ja vanhentumisesta. Päälle kuusikymppinen Mattias palaa lapsuutensa taloon sukulaistensa pariin. Tosi ja kuvitelma limittyvät, menneisyys ja nykyisyys liudentuvat toisiinsa.
Carpelanin kieli on hyvin kaunista. En kuitenkaan saanut täysin kiinni tästä romaanista. Menneisyyttä ja nykyisyyttä oli välillä vaikea erottaa toisistaan. Kehyskertomuksena on Mattiaksen matka vanhaan sukutaloon Bergiin, missä hän keskustelee lapsuusaikaisen rakkautensa Sonjan kanssa. Sonja olikin ainoa selkeämmin erottuva henkilö kaikkien joukossa. Mieleen jäi myös omiin maailmoihinsa kadonnut Jonas, Mattiaksen velipuoli.
Kaunis, unenomainen kirja, joka tosin tuskin jää pitkäksi aikaa mieleen. Carpelanin näennäisesti lyhyet virkkeet eivät ole kaikkein yksinkertaisimpia seurattavia.
Kommentit
Carpelan ei kaikilta osin ole ihan niitä helpoiten lähestyttäviä, mutta kuten totesit, hän kirjoittaa kauniisti ja herkästikin, kuten tässä tärkeydestä: muistojen aarreaitta, rotkojen syvyys.
Omakohtaisesti myös se tuntureiden ja vuorten korkeus huimine näköaloineen...
Ja hänen sitaattinsa, kuten tämä: "Lumi: pimeän maan ainoa valo." suom Caj Westerberg
Kaikkea ihanaa jouluusi♥♥