Peter Høeg - Kuvitelma 20. vuosisadasta

 "Adoniksen elämä Kööpenhaminassa noina vuosina tuo ensi silmäyksellä mieleen tanssin ikuisessa auringonkilossa, tai kimaltavan ryöpyn onnellisia yhteensattumia. Olenkin alkanut pohtia, voisiko onni virrata joen lailla, samoin kuin aika; siinä tapauksessa selitykseksi voi riittää, että jokin onnenvirran aalto oli temmannut Adoniksen lapsena mukaansa ja kantoi häntä halki elämän ja nyt Kööpenhaminassa siis työpaikkaan Tanskan sokeritehtaassa, juuri kun hän ja Anna olivat kuluttaneet viimeisen kruununsa."

PeterHøegin romaani Kuvitelma 20. vuosisadasta on hänen esikoisteoksensa. Kirja kokoaa yhteen yhteensä neljän sukupolven elämän Tanskassa 1900-luvulla, joskin tarkemmin katsahdetaan vain osaan sukupolvista. Tarina alkaa Mørkhøjin kartanosta, jossa aika on pysähtynyt. Tutustumme Carl Lauridsiin, jonka jälkeen esitellään Amalie Teander, Anna Bak ja Adonis Jensen. Aluksi irrallisilta vaikuttavat kohtalot alkavat kietoutua yhteen ja kirjan lopussa keskitytäänkin jo heidän lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa.

Täytyy sanoa, että Høeg aina yllättää, tällä kertaa tosin ei niin iloisesti. Rakastan hänen raisua komeadiaansa Norsunhoitajien lapset ja Susanin vaikutuskin lumosi minut. Vasta lukemani Lumen taju jo vähän puudutti ja tämä liki 500-sivuinen tiiliskivi kävi kyllästyttämään. Virkkeet ovat pitkiä ja kuvailua on paljon, mikä oli syy puutumiseeni myös Lumen tajun kanssa. Jotenkin kirjan henkilöiden kohtalot eivät vain jaksaneet varsinaisesti kiinnostaa minua enkä kiintynyt kehenkään. Olisin kaivannut hieman enemmän toimintaa ja vähemmän arkipäivän pikkutarkkaa kuvailua.

Silti romaani ei ole täysin ansioton. Se on periaatteessa hyvin kirjoitettu, varsinkin kun ottaa huomioon sen olevan esikoisteos. Mikä kunnianhimoinen idea lyödä yksiin kansiin kuvaus 1900-luvusta! Sitä ei voi kuin ihailla. Høegin sanasto on monipuolista. Lisäksi olen aina pitänyt itsensä paljastavista minäkertojista. Kirjan minäkertoja olikin oikeastaan lempihahmoni koko kirjassa! Kirjassa oli myös melko runsaasti maagista realismia, mistä pidän myös. 

Vaikka tämä romaani jättikin kylmäksi, suosittelen silti tarttumaan Høegin tuotantoon. Hänellä on harvinaislaatuinen lahja tehdä näköjään joka kerta aivan erilainen kirja, mihin harva kykenee. Itsensä toistamisesta Høegia ei voi syyttää.