Sirkka Turkka - Tule takaisin, pikku Sheba

 

"Ja minä tahdon, että sinä

            lopultakin vavahdat,

kun sateesta märkä järvi

         nostaa siivilleen kesän,

                sen joutsenet.

Kun ne vielä hetken viipyvät

    puiston puiden yllä, kaiken

                        rakastetun kullan yllä.

Kun niiden väri on

        jo valkoisempi lunta,

valkoisempi eron väriä."

Sirkka Turkan Finlandia-palkittu runoteos Tule takaisin, pikku Sheba on tulvillaan kaipausta ja surua. Runon puhuja kaipaa Shebaa kerta kerran jälkeen ja luonto limittyy tuohon kaipaukseen, erityisesti syksy: "Erossa sinusta. Syksy on erossa sinusta./ Sen kultaiset viljapellot."

Välillä runot terävöityvät suorastaan inhorealistiksiksi ilmaisussaan, kuten tässä runossa: "Syksy, vanha ajomies, kusemassa/ vasten tuulta/ ja muutama onnellinen, johon/ hänen pärskeensä osuvat/ lääpällään levittelemässä käsiään." Nämä poikkeamat oikeastaan rikkovat runoteoksen tunnelmaa, vaikka ne itsenäisinä runoina olivat hyviä. Itse olisin jättänyt ne tästä kokoelmasta pois.

Tämä teos jää varmasti vielä viipyilemään pitkään, suosittelen!