Laura Honkasalo - Tyttökerho

 

"Katri ei jaksanut enää: Milo olisi hänen viimeinen ihastuksensa. Hän ei enää puhuisi miehille, öisin hän kiipeilisi ikkunasta ulos, hän juoksisi märällä nummella avojaloin, hameenhelmat riekaleina, hiuksissa tikkuja ja takiaisia, hän näyttäytyisi kuuttomana yönä, paukuttaisi käsiään yhteen ja kirkuisi niin hyytävästi, että miehet pakenisivat kauhuissaan, hän olisi noita, joka asui kukonjalkaisessa mökissä kylän laidalla, hän piirtäisi lumotulla tikarilla ympyrän, sen sisällä hän olisi turvassa, hän vääntäisi naakoilta niskat nurin ja keittäisi luujauhosta taikalientä, hän tekisi mustia lamppuja ja lukisi loitsuja eikä hän muistaisi enää, miten surullinen oli ollut."

Laura Honkasalon Tyttökerho kertoo naisporukasta, joka on hitsautunut tiukasti yhteen, tai niin ainakin päähenkilö Katri luulee. Katri on onneton miessuhteissaan, hän etsii epätoivoisena rakkautta, jotta voisi saada lapsen. Eihän siitä tietysti mitään tule, vaan Katri saa aina vain pettyä. Romaanin mittaan hän kuitenkin alkaa vähitellen kasvaa aikuiseksi ja oppia, mitä oikeasti haluaa.

Honkasalon kirja on päällisin puolin kepeää tekstiä helsinkiläisistä sinkkunaisista, mutta tarinan edetessä vakavat sävyt tulevat enemmän pintaan. Mietin lukiessani, miksi oikeastaan rakkausaiheisia kirjoja pidetään hömppänä. Mitä hömppää on siinä, että ihminen etsii rakkautta ja kärsii sen vuoksi? Sehän on yksi kamalimpia tunteita, mitä keskiverto suomalaistallaaja kohtaa elämässään. Rakkaushuolet eivät ole naurun asia. 

Katri oli todella samastuttava hahmo niin että vähän jo kävi ahdistamaan. Pystyin tunnistamaan samoja asioita mitä kirjassa kuvattiin, vaikka se onkin ilmestynyt 2005. Yhtä hyvin se olisi voinut ilmestyä tänä tai viime vuonna, niin samanlaista nykyinen Tinder-aikakausi on. Pinnallisia ihmissuhteita, ollaan kavereita joilla on seksiä, miksi turhaan sitoutua ja niin edelleen. Romaani tuotti minulle tuttuudellaan aika paljon tuskaa.

Pidin kovasti myös Honkasalon kielestä. Enimmän aikaa se on arkisen kuvailevaa, mutta välillä se yltyy suorastaan runolliseksi, kuten tuossa ottamassani lainauksessa. Nämä lyyrisemmät pätkät kuvasivat hyvin Katrin sekavia ja ahdistavia ajatuksia. Välillä ajatuksissa haikailtiin lapsuuden viattomuutta, räiskäleitä ja isoäitiä. Minulla oli kirjassa samastumispintaa enemmän kuin lukemista aloittaessani uskoinkaan.

Suosittelen. Jos haluaa läpileikkauksen ihan tämänkin ajan deittailukulttuurista naisten näkökulmasta, tässä sitä on tarjolla.