Anna Gavalda - Viiniä keittiössä
"Ei se ole uskomatonta. Se on päinvastoin hyvin tavanomaista.
Erittäin tavanomaista. Puhun siitä nyt, koska puhun sinulle, koska olemme täällä, tässä huoneessa, tässä talossa, koska on yö ja koska Adrien on saanut sinut kärsimään. Koska hänen valintansa saa minut epätoivoiseksi ja toisaalta helpottuneeksi. Koska en halua nähdä sinua onnettomana, olen aiheuttant itsekin tarpeeksi kärsimystä... Ja koska minusta on parempi että kärsit paljon nyt kuin että kärsisit vähän koko elämäsi ajan."
Alkuperäisteos Je l'aimais (2002). Suomentaja Titia Schuurman. Gummerus 2010.
Viiniä keittiössä tarkastelee miniän ja appiukon välistä ihmissuhdetta Ranskassa. Chloé on joutunut miehensä jättämäksi ja elämä lasten kanssa on enemmän ja vähemmän sekaisin. Pierre on vaitelias mies, joka kuskaa poikansa vaimon ja lapset kotiin. Lasten mentyä nukkumaan minian ja appiukon välille viriää lämmin keskusteluyhteys.
Tässäpä ihastuttava pienoisromaani! Se on tulvillaan ranskalaista kepeyttä, kuten takakannessa luvataankin. Aiheet eivät kuitenkaan ole kepeitä: aviorikos, toisen jättäminen, itselleen valehteleminen. Kuitenkin Gavalda osaa pyöritellä teemoja siten, etteivät ne tunnu sen kummemmalta kuin osalta elämää, mikä on hyvä asia.
Pierre on kuten sanottua vaitelias mies, mutta hänessä elää salattua intohimoa. Avioliittonsa aikana hän on rakastunut tulkkiinsa, somaan kolmekymppiseen naiseen. Salasuhdetta on jatkunut viisi vuotta ja vaimokin on saanut tietää. Romaanin ydinkysymyksiä on se, pitäisikö vanhaan suhteeseen jääminen tulkita sankaruudeksi vai pelkuruudeksi. Tästä näkökulmasta asiaa ei niin usein esitetä, ainakaan siten, että jääminen tulkitaan pelkuruudeksi.
Kertomuksillaan omasta elämästään Pierre lähenee Chloén kanssa. Tarinoita ryydittävät molempien välinen naseva sanailu ja tietenkin viinin juominen keittiössä. En tiedä, mitä kirjan alkuperäinen nimi Je l'aimais tarkoittaa (paitsi että je on minä), mutta pidän tästä suomentajan nimivalinnasta. Se on napakka ja se kuvaa omalla tavallaan koko kirjaa.
Ei ehkä maailman merkittävin kirja, mutta hyvä ja viihdyttävä. Suosittelen lämpimästi!
Kirjasta ovat bloganneet myös Luru ja Kirjakuiskaaja.
Kommentit
Luin Gavaldan esikoiskirjan viime vuonna ja tarkoitus on lisääkin lukea, sen verran vakuuttava kepeydessään-mutta-kuitenkin.
Gavaldan kirjoitustyyliin ihastuin seitsemän novellia sisältävän koosteen "Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja" myötä suuresti.
Hän kirjoittaa sirosti hienovaraisella, elämänmyönteisellä ja inhimillisellä otteella ja samalla täydesti jättäen lukijalle tilaa, eräänlaisen näkymättömän marginaalin, johon sopii ylöskirjata omien kontaktipintojen häiveitä ja irrallaan ilmaan leijahtaneita ajatuksensäteitä, joten kiitos tämän vielä lukemattoman kepeyden esittelystä!
Kirjarikas elämäni: Minulla tulee harvemmin luettua ranskalaista kirjallisuutta, mikä on vähän sääli. Voisi lukea enemmänkin.
Takkutukka: Tuon novellikokoelman voisi joskus lukea! Kuvauksesi Gavaldan tyylistä on hyvin osuva.