John Ajvide Lindqvist - Kultatukka, tähtönen

 

"Ei voi sanoa miksi rakastaa jotakuta tai jotakin. Jos syitä vaaditaan, niitä voi löytää mutta tärkein tapahtuu pimeässä ja hallintamme tuolla puolen. Sen vain tietää, kun se on siellä. Ja kun se lähtee pois."

John Ajvide Lindqvistin romaani Kultatukka, tähtönen kertoo pienestä Theresistä, joka hylätään vauvana metsään. Hänet löytää Lennart, joka kokee olevansa epäonnistunut. Kun hän kuulee vauvan laulavan täydellisiä sointuja, hän tajuaa onnensa kääntyneen. Kukaan ei saisi tietää, että hänellä ja hänen vaimollaan on salattu lapsi. Theres viettää aikansa pienessä kellarihuoneessa eikä kukaan saa puhua hänelle, ettei hän mene "pilalle". Vaimo Laila ei kuitenkaan tottele käskyä vaan puhuu tytölle ja viimein tyttö oppii itsekin puhumaan. Asiat mutkistuvat, kun Lennartin ja Lailan aikuinen poika Jerry saa tietää lapsesta. Kukaan kuitenkaan olisi uskonut, mitä tyttö vielä tulee tekemään.

Olipas tämä melkoinen kirja. Lindqvist ei ainakaan arastele tarjoilla pienimpiäkin yksityiskohtia, kun jollain on esimerkiksi kallo halki. Väkivaltaa ei ole koko ajan, mutta sen uhka leijailee koko lukukokemuksen ajan yllä. Jätin tämän teoksen kerran keskenkin juuri tämän väkivaltaisuuden vuoksi, mutta nyt päädyin lukemaan sen loppuun. En toisaalta ole pahoillani - halusin oikeasti tietää, miten tässä käy. Varmaa on se, että tästä lähtien Allsång på Skansen ei ole minulle enää koskaan sama...

Kirjan heikkous oli kohdallani se, etten osannut kiintyä kehenkään. Kirjan henkilöt olivat joko niin vastenmielisiä tai ohuita, ettei se onnistunut. Siitä huolimatta kuitenkin harpoin tarinaa eteenpäin, jotta pääsisin loppuratkaisuun, joten kyllä tässä ansionsakin on.

Theres on henkilönä tietenkin luku sinänsä. Kellarissa kasvatettu hylkiö, joka tekee myöhemmin paljon pahaa. Ehkä Theresiä voisi kuvailla psykopaatiksi, en tiedä. Tyttö on kuitenkin käytännössä koko ajan liki passiivisen tyyni ja haluton vastaamaan toisten kosketukseen. Vuosiin hän ei käytännössä ota kontaktia Lailaan tai Lennartiin. Ainoastaan musiikki saa hänet reagoimaan. Tytön ominaislaatu on hänen sieluun porautuva, moitteettoman puhdas äänensä, joka saa kuuntelijat polvilleen. Millään muulla (paitsi tappamisella) ei tunnu olevan hänelle merkitystä. Theres on kuin alien ihmisten joukossa.

Kirjan suuri teema onkin juuri ulkopuolisuus. Lennart ja Laila ovat hyvin eristyksissä ja heidän avioliittonsa on epäonnistunut. Samoin Jerry on joutunut yhteiskunnan laitamille kovan kiusaamisen takia. Myöhemmin mukaan tuleva Teresakin joutuu kiusatuksi ja se tekee hänestä lopulta hirviön, kun hän tutustuu Theresiin.

Kirjassa näkökulman saa Teresa, mutta silti Theres tuntuu säilyvän päähenkilönä. Oli kammottavaa lukea Teresan muuttumisesta sen jälkeen kun tämä kohtasi Theresin. Kirja on myös periaatteessa luettavissa nitistettyjen ihmisten kostotarinana. Minä näin kuitenkin ennemmin sairaita tyttöjä, jotka olisivat tarvinneet psykiatrista apua.

Jerry oli mielestäni kuitenkin mielenkiintoisin henkilö, sillä hän muuttuu paljon ja itse asiassa hyvään suuntaan. Kun hänestä tulee käytännössä Theresin huoltaja, hän astuu tienhaaraan, jossa irrottautuu vähitellen vanhan turmeltuneen Jerryn nahkoista. Olikin kiinnostavaa, miten niin paha lapsi sai aikaan jonkin niin hyvän ja ison muutoksen aikuisessa miehessä. Sillä Theresiä Jerry rakastaa, se on varmaa.

Koko kirja oli todella sairas. Vaikka teoksella on ansionsa, olin helpottunut kun se loppui. Olo tuntui jotenkin likaiselta jälkeenpäin. Siksi en oikein osaa tätä suositellakaan.