L. M. Montgomery - Yrttitarha

 

"Huopahatun alta pilkistivät pyöreät punakat kasvot, sinisinä tuikkivat silmät ja pieni napakka suu, jonka muoto johtui osaksi perimästä ja osaksi liiasta viheltelystä. Jedediahin tanakka kehoa verhosi vaalea ruutukuvioinen puku, hänellä oli kaulassaan vaaleanpunainen solmio ja siinä ametistineula. Uskotteko, jos väitän, että kaikesta tästä huolimatta Jedediah oli aivan ääriään myöten täynnä romantiikkaa?"

L. M. Montgomeryn novellikokoelma Yrttitarha kattaa yhteensä kaksitoista novellia. Aiheina ovat enimmäkseen rakkaustapaukset, mutta joukossa on myös mainio Putneyn naisten lakko, Bay Shoren maatilalla ja Häävieraat, jossa kaksi nuorta naista matkaa pitkän matkan preerialla häihin. 

Montgomeryn ehtymätön huumorintaju näkyy viljalti tässä kokoelmassa. Mikään rakkausjuttu ei ole yltiöromanttinen tyyliin Hedelmätarhan Kilmeny, vaan mukana on hyvin arkisia aspekteja. Montgomeryn aikakautena avioliitto oli hyvin arvostettu asema, ja siihen pyrkivät yleensä niin miehet kuin naisetkin. Jedediahin romanssissa, josta lainaus on otettu, vanha kihlapari päätyy naimisiin naisen ilkeämielisen siskon ei-tahdonalaisella avustuksella. Valley View'n juorussa pojankoltiainen keksii liittää kahden ihmisen nimet yhteen, ja lopulta nämä menevät kuin menevätkin naimisiin. Sattumalla ja toisilla ihmisillä on sormensa pelissä monessa avioliitokuviossa.

Poikkeuksen sääntöön tekevät tosiaan Putneyn naisten lakko, Bay Shoren maatilalla ja Häävieraat. Lakkonovellissa joukko lähetysseuran naisia on kutsunut kuuluisan rouva Cotterellin puhumaan erääseen tilaisuuteen. Ikävä kyllä kirkonmiehet kieltävät naista astumasta saarnastuoliin ja siitäkös soppa syntyy: naiset päättävät ryhtyä lakkoon. Tämä novelli oli yksi lemppareistani, niin sattuvaa huumoria siinä oli:

"Sunnuntai-aamuna miehet huomasivat, että kirkko vaikutti jotenkin ontolta ja hylätyltä. Herra Sinclair havaitsi sen itsekin. Pienen pohdiskelun jälkeen hän päätteli sen johtuvan siitä, ettei missään ollut kukkia. Pöytä saarnatuolin edessä oli tyhjä. Urkujen päällä oli surullinen nuupahtanut, edelliseltä viikolta unohtunut kimppu maljakossa. Lattioita ei ollut lakaistu. Paksu pölykerros peitti saarnatuolin Raamattua, kuoropenkkejä ja penkkirivien selkämyksiä.

- Tämä kirkko on pyhäinhäväistys, sähähti John Robbins tyttärelleen Pollylle, joka oli Kukkatoimikunnan puheenjohtaja. - Mitä hiivatin hyötyä on koko toimikunnasta, ellette pidä paikkaa säädyllisen näköisenä?

- Kukkatoimikuntaa ei enää ole, isä, Polly kuiskasi takaisin. - Se on lakkautettu. Naiset eivät saa sotkeutua kirkon asioihin. Tiedät, että vanhimpien kokouksessa päätettiin niin.

Pollyn onneksi hän oli liian iso saamaan korvatillikkaa. Sekään ei ehkä olisi pelastanut häntä, jos he olisivat olleet jossain muualla kuin kirkossa."

Häävieraissa tutustumme pariin intiaaniin. Tarinan päähenkilön silmin aikalaisten ennakkoluulot tulevat hyvin esille. Asenne on kolonialistinen, kuten suomentaja Saana Rusi jälkisanoissaan toteaa. Intiaanit elävät reservaateissa ja ovat hyvin köyhiä. 

Bay Shoren maatilalla -novellissa Newburyn perheen lapset ovat osallistumassa mieltä kiihottavalle piknikille, kun isoäiti vaatii jompaa kumpaa tytärtä tulemaan luokseen. Vastoin tapojaan Frances on tällä kertaa epäitsekäs ja lähtee matkaan odottaen ikävää vierailua. Lopputulos on kuitenkin aivan muuta kuin hän oli odottanut. 

Kaiken kaikkiaan ihastuttava kokoelma, jonka olen lukenut useaan kertaan. Suosittelen lämpimästi!