Maeve Binchy - Kastanjakadun väki

 

"Libby ei ollut tiennyt, että oli mahdollista rakastaa niin paljon lasten pikkuisia kasvoja ja pikkuruisia nyrkkejä ja puhdasta viattomuutta ja sitä miten riippuvaisia he olivat äidistään. Hänen elämänsä oli täydempää ja onnellisempaa kuin hän olisi uskonut mahdolliseksi. Koulussa, missä hän oli puolipäivätyössä, sanottiin, että Libby oli varmaan kivestä tehty; hän ei ollut osoittanut minkäänlaisia menetyksen merkkejä kun aviomies oli lähtenyt, ja hän pystyi jättämään lapset hoitajan huostaan. Jotkut naiset olivat rautaa."

Alkuperäisteos Chestnut Street (2014). Suomentaja Hilkka Pekkanen. WSOY 2015.

Maeve Binchyn Kastanjakadun väki kattaa kolmekymmentäkuusi novellia, jotka kaikki keskittyvät kirjan nimen mukaisesti Kastanjakadulle. Välillä ollaan myös Lontoossa ja jopa Amerikassa, mutta aina Kastanjakatu liittyy henkilöihin jollain tavalla. Tapaamme laajan kirjon ihmisiä, muun muassa näkymättömän taksinkuljettajan, äkäisen yksin asuvan rouvan, ikkunanpesijän jota kutsutaan Sangoksi ja monta muuta.

Kastanjakadun väki on kokoelma, josta olisin halunnut pitää enemmän kuin lopulta pidin. Luulen syyn olevan sen, että en aluksi tiennyt lukevani novellikokoelmaa, vaan luulin kirjan olevan romaani. Väärä luulo kirjaa aloittaessa voi lytätä lukukokemuksen. Kokoelma oli minulla pitkään keskenkin. Toisaalta en oikeastaan tiedä miksi. Tarinat ovat ihan oivaltavia ja elämänmakuisia ja sinänsä pidin Binchyn tyylistä kirjoittaa. Jokin tässä vain harasi vastaan.

Kieltämättä myös osa novelleista on vähän töksähteleviä, kuten esimerkiksi Tähti Sullivan. Novellit ovat haastava laji niin kirjoittajille kuin lukijoillekin: pienessä tilassa pitäisi saada aikaan elävät henkilöt, jotka kokevat jonkinlaisen huippukohdan. Aina Binchy ei tässä mielestäni onnistunut. 

Novellit käsittelevät paljon avioliittoa ja rakkautta. Irlannin katolilaisuus näkyy jonkin verran ainakin avioliiton arvostuksessa, mutta novelleissa eletään jonkinlaisia murrosvuosia, kun vapaamielisemmät tuulet alkavat puhaltaa. Yhdessä novellissa eletään aikaa, jolloin Irlannissa on kansanäänestys avioeron sallimisesta. Kun en tunne Irlannin historiaa ollenkaan, en osaa sijoittaa vuotta paikalleen. Se ei kuitenkaan minua häirinnyt paljoakaan. Tuntui ainakin siltä, että novellit alkoivat jostain 60-luvun tienoilta ja tulivat sitten lopulta jonnekin 2000-luvun alkuun päätellen sähköpostin ja matkapuhelinten yleistymisestä. 

Tällä kertaa siis jonkinmoinen pettymys. Ajattelen kuitenkin lukevani joskus Binchya lisää vaikka ihan vertailun vuoksi. Toivottavasti hän on kirjoittanut myös kokonaisia romaaneja, sillä niistä varmaan nauttisin enemmän.

Kirjan on lukenut myös Sinikka.