Eveliina Talvitie - Kävin vaan uimassa, sisko

 "Elämä on sellaista, elämä on tällaista, ihmeellistä, kun elämäihminen jaarittelee summittaisia näkemyksiään elämästä, teennäisen uteliaana, minun tekee mieli vetää housuni alas, kumartua ja näyttää persereikäni, tässä sinulle elämää.

Kerron senkin Emilille, kokeillakseni, mutta hän vain kysyi, olinko joskus toteuttanut mielitekoni ja totesi sitten ymmärtävänsä, mitä tarkoitan.

Tunsin, miten kuoreeni tuli halkeama, se tuntui suloiselta ja kipeältä."

Kansi: Tuomo Parikka. Into Kustannus 2021. Saatu arvostelukappale.

Eveliina Talvitien uusin teos Kävin vaan uimassa, sisko on runsas ja täyteläinen, vaikkei sivuja ole edes ihan kahtasataakaan. Keskiössä on virolainen näyttelijä Marie, joka haluaa kadota. Hänellä on henkisenä oppaanaan viisas Emili, joka ei kysy turhia kysymyksiä. Lopulta Marie lopettaa pakenemisensa ja palaa takaisin kotiin. Matkalla hän ehtii jäsentää elämäänsä moneen suuntaan.

Romaani rakentuu vähitellen. Se alkaa keskeltä, jos halutaan tarkastella jonkun elämää tarinana. Mariesta selviää asioita vähitellen, osa paljastuksista vasta aivan loppupuolella. 

Olen todella vaikuttunut kirjasta. Luin sen miltei kertaistumalta, niin imevä tarina oli. Teosta kuljetetaan useasta nimikoidusta näkökulmasta. Äänen saa Marie itse, Benjamin, Benjaminin vaimo Anna ja Marien äitikin. Mariesta piirtyy tätä kautta hyvin monisyinen kuva.

Mariella on monet kasvot. Hän on näyttelijä, lapsi, äiti, menettäjä, portto, toinen nainen, mitä milloinkin. Välillä eksyksissä itseltään, mutta kuitenkin aina Marie. Talvitie on luonut hyvin elävän henkilön. Myös muiden hahmojen luominen on onnistunut. Benjamin on oikeastaan aika surullinen hahmo omassa sokeudessaan, Anna taas hyvin vaikuttava. Ingridin, Marien äidin kautta näemme Viron historialliset kasvot.

Viro tuntui hyvin elävältä ja siellähän kirjailija on nyt useita vuosia asunutkin. Oli mukavaa lukea sinne ja osin myös Ranskaan sijoittuva romaani. Ranska tosin jää paljon irrallisemmaksi kuin Viro, mutta se ei ole suuri puute.

Romaania voi lukea myös tutkielmana sukupuolirooleista. Onko naiselle olemassa vieläkään muuta karsinaa kuin huora/madonna? Miksi miehet luisuvat niin helposti vastuusta? Onko pettävän miehen takaisin ottava vaimo tyhmä uhri? Nämä kysymykset määrittelevät hahmojen elämää voimakkaasti ja kukin ratkoo tilaansa omalla tavallaan. 

Kirjassa on myös pieni yliluonnollinen tvisti, josta pidin. Ainoastaan Marien äiti uskoo naisen enää palaavan elävänä. Kun Ingrid näkee naakan aivan läheltä, hän tietää tyttönsä tulevan. Naakka on hänelle etiäinen. Myös Marieta kuljettaa jonkinlainen intuitio. En tiedä, onko tämänkaltainen usko virolaisille tyypillistä, mutta Suomessa ainakin vanhalle kansalle on. Tämä sivujuonne nivoutui hienosti tarinaan.

Suosittelen! Kirja onnistuu antamaan äänen niille, jotka usein ruhjotaan stereotyypeiksi. Kirjan tarinalla on myös esikuvansa todellisuudessa, mistä kirjailija kertoo teoksen loppusanoissa.

"- Katselin sinua joitakin päiviä sitten. Siis talosi pihassa, ennen kuin kohtasimme rannalla.

- Huomasin kyllä. Jäin seisomaan liikkumatta paikoilleni, jotta voisit rauhassa tehdä huomioita, hän totesi iloisesti.

Sydämessäni läikähti.

En ollut tiennyt että ystävällisyyttä oli niin monenlaista."