Herman Hesse - Arosusi

 


"Kun hänen kanssaan puhui ja kun hän toisinaan ylitti sovinnaisuuden rajat lausumalla joitakin syvästi persoonallisia sanoja, niin silloin täytyi ilman muuta tuntea vähemmyytensä; hän oli ajatellut enemmän kuin muut, ja niinpä hän, aina kun oli älyllisistä asioista kysymys, osoitti sellaista miltei viileää asiallisuutta, ajatuksen syvyyttä ja varmaa tietoa, joka on vain todella älykkäiden ihmisen vallassa, sellaisten joilla ei ole kunnianhimoa ja jotka koskaan eivät halua älyllään loistaa, etevämmyydellään hallita toista tai pitää omaa katsantokantaansa ainoana oikeana."

Alkuperäisteos Der Steppenwolf (1925). Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomennettuna 1952. Suomentanut Eeva-Liisa Manner. WSOY.

Miten fantastista ja älykästä voikaan kirjallisuus olla? Olen juuri ollut valtavalla henkisellä matkalla, enkä oikein tiedä, miten sanani asettaisin.

Arosusi on psykologinen, tai osuvammin sanottuna sielullinen, tutkielma ihmisen moninaisuudesta. Sen päähenkilö, Henry Haller, Arosudeksi itseään nimittävä mies, on perin onneton. Hän kokee syvää tuskaa ja on ikään kuin välitilassa. Sitten hän saa pienen kirjasen, joka on ytimekäs ja tiukka kuvaus hänestä ja ihmisyydestä. Siinä moititaan hänen haluaan pusertaa sielunsa kahdeksi, ihmiseksi ja sudeksi, vaikka sielu on paljon enemmän. Pian tämän jälkeen Harry kohtaa Herminen, erikoisen naisen, eikä mikään ole niin kuin ennen. Alkaa henkinen matka kohti katharsista ja uudelleen rakentumista.

Arosudessa on niin monta tasoa, etten varmasti edes tavoittanut niitä kaikkia. Sen voi periaatteessa lukea kirjaimellisesti Harryn tarinana, mutta ennemmin se on mielestäni allegoria ihmisyydelle. Se on myös ivasanaa ahdasta porvarillisuutta vastaan. Porvarillisuutta, joka typistää ihmisen miedoksi persoonaksi ja sivuuttaa meidän kaikkien sielullisen moninaisuutemme.

Kirja alkaa varsin rauhallisesti. Harryn vuokraemännän poika kertoo, miten vähitellen tutustui Arosuteen ja mitä hän tästä ajattelee. Näin saamme päähenkilöön heti ensi paikasta syvyyttä. Sen jälkeen pääsemme lukemaan lyhyet Harry Hallerin muistiinpanot, jonka jälkeen alkaa varsinainen Kirja Arosudesta. Ja millaista pyöritystä se onkaan! Hitaasti kehkeytyvä tarina kiihtyy valtaville kierroksille vaatien lukijalta suurta tarkkaavaisuutta, jottei lähtöpiste unohtuisi.

Kirjan loppuvaiheet toivat elävästi mieleeni Twin Peaksin alkuperäisversion lopetuksen. Lienevätkö käsikirjoittajat sitten Hessensä lukeneet? Sama teatterimiljöö, todella omituiset asiat jotka tapahtuvat tai ehkä eivät tapahdu ja hämmästyttävä loppuhuipennus. Olen todella hämmästynyt, jos tämä yhteys on vain sattumaa.

Minua kiehtoo todella paljon Hessen ajatus moninaisuudesta. Muistan nuorempana kipuilleeni sitä, miten sisälläni tuntui olevan ennemmin monta ihmistä kuin eheä persoona. Pelkäsin olevani hullu. Sittemmin olen hyväksynyt, ettei ihminen koskaan ole täysin eheä, vaan meissä on lukemattomia mikrokosmoksia, joista osa tulee vahvemmin esille ja osa ei ehkä koskaan. Ihminen on totisesti kiehtova mysteeri! Hesse kuvaa tätä moninaisuuden prosessia mestarillisesti. Ei ihme, että hän on nobelisti.

Aika ja tila ei koskaan riittäisi siihen kaikkeen, mitä tämä kirja minussa herättää. Lopuksi kehotan vain, että tarttukaa tähän rohkeasti! Saatte todella hämmästyä.

"Kun siis joku lähimmäisemme on johtunut laajentamaan minuutensa kuvitellun yhtenäisyyden kaksoiminäksi, niin hän on jo nerouden tiellä, - kaikessa tapauksessa ainakin harvinainen ja kiinnostava poikkeusihminen. Sillä todellisuudessa ei yksinkertaisinkaan minuus ole suinkaan yhtenäinen, vaan se on koostunut loputtoman moninaisesta muotojen, asteiden, asemien, perintöosuuksien ja mahdollisuuksien kaaoksesta, - se on tähtitaivas pienoiskoossa."

Kommentit

Olipa kiinnostavaa lukea mitä kerroit tästä! Paljon olen varmasti jo unohtanut vuosien varrella, mutta silloin nuorena Harry Haller antoi minulle suorastaan luvan olla olemassa. Pidän vieläkin Arosutta koko elämäni tärkeimpänä ja mullistavimpana romaanina, vaikka en ole vuosikausiin sitä lukenut. Mutta pitäisi kyllä taas lukea!
Anneli A sanoi…
Olipa mukava lukea ajatuksiasi tästä klassikosta. Luin tämän monta kymmentä vuotta sitten, mutta kivasti asiat ja Harry Haller palautuivat mieleeni postaustasi lukiessa. Ehkäpä tartun tähän vielä uudelleen.
Takkutukka sanoi…

Upeasti avasit tämän Hessen Arosuden kaikkine "irvistyksineen" eli moninaisuuden ongelmallisuuden käsittelyineen, kiitos!
Se lienee meissä osin pysyiväinenkin ominaisuus, vaihdellen kokemuslisien kertyessä, ja siten myöskin eräänlainen ulottuvuuksiemme voimavara...

Komppaan Anneli A:ta, Hesse on omanlaisensa, aina kiinnostava kirjailija, kuten myös esim. Demian ja hänen viimeisimmäksi jäänyt Lasihelmipelinsä todentavat.
Anki sanoi…
Kirjarikas elämäni: Vau, sinulla on sitten myös ollut mullistava lukukokemus! En kyllä yhtään ihmettele. :)

Anneli: Olisi hauska tietää, mitä ajattelet kirjasta nyt!

Takkutukka: Kiitos! Lasihelmipeli on myös loistava.
Leena Lumi sanoi…
Laitoin sinulle tästä kommentin instaan. Eivät taidakaan tulla tänne...

Siis Hessen Arosusi♥ ja onneksi löytyy omasta hyllystä. Poikakaveriehdokkaat v alittelivat, että 'mikä kumma siinä on, että pitää lukea Arosusi ennen kuin saa tyttöystävän!'Ehkä tuonaikainen älykkyys- tai kiinnostavuusmittari!
Anki sanoi…
Oho, sinulla on tosiaan ollut tiukka testi! :D
Jokke sanoi…
Hessen Siddhartasta pidin ja myös Lasihelmipelistä, hienoa, että löysit tästä paljon.
Anki sanoi…
Siddharta voisikin olla seuraava kohde :)