Katja Kärki - Eeled

 "Silmät kiinni kuvittelin metsän puhuvan. Kuuntelin suhinaa ja havinaa, männynrunkojen välissä kuiski syystuuli, ja sammalet sihisivät. Ohimenevä sadekuuro sipisi maahan ja olkapäille. Metsä humisi minun nimeäni. Kristiina, kuulin sen sanovan."

Taitto: Jukka Iivarinen/Vitale. Bazar 2021. Pyydetty arvostelukappale

Eeled on noitarummun kuminaa, suhisevaa tuulta, lasten sormivärejä ja tummia varjoja. Se on runsas, hämyisä ja sydämeen käypä romaani.

Kristiina palaa tyttärensä Vanessan kanssa Auringontalolle, sinne mistä kaikki alkoi. Talo on pahasti rapistunut ja puutarha villiintynyt, omenapuut poissa. Vanessa haluaa tietää taustastaan ja Kristiina uppoaa menneisyyteensä. On Auringontalo, salaperäinen Torvald ja valoa hehkuva Bambi. On kommuuni, kaksi lasta, elämän arvaamaton kulku. Taustakohinana kulkee lapintyttö Eeledin tarina, joka lopulta punoutuu hienovaraisesti päätarinaan.

On vaikea tiivistää ajatuksiaan sanoiksi. Aluksi Eeled ei tuntunut oikein lähtevän minulla käyntiin, väistelin sitä, kunnes lukumaratonilla viimein istuin alas ja aloin kunnolla lukea. Tarina alkoi punoutua minuun ja hengitin samassa tahdissa Kristiinan kanssa.

Kristiina on Lapin tyttöjä, Ruotsiin opiskelemaan mennyt syrjästäkatsoja. Kaikki muuttuu, kun Torvald iskee häneen silmänsä ja he muuttavat Auringontaloon. Mutta he eivät ole ainoita, myös elämää kuohuva Bambi muuttaa heidän kanssaan. Draamaa sitä toki syntyy, mutta ei kuitenkaan yhtään sellaista kuin olettaisi sillä

"Makasimme siinä, ja sitten mitään puhumatta riisuuduimme, Bambin kädet olivat kaikkialla minussa. Kiihtyvät hengitykset, hakkaavat sydämet. Bambi suuteli minua kaikkialle sinne, minne Torvald ei. Piirsimme ääriviivat. Piirsimme Bambin kanssa rajat."

Osan käänteistä osaa arvata tarinan edetessä, mutta yllätyksiäkin mahtuu mukaan. Ja lopulta itse päämäärä ei ole tärkein vaikka se kiinnostaakin, vaan matka, tarina saa pauloihinsa. Hippikommuunin henkevät periaatteet nitisevät ja natisevat lapsiarjessa eikä mikään ole lopulta sitä miltä näyttää.

Tarinan henkilöt olivat hyvin rakennettuja. Kärki maalailee herkin vedoin kunkin luonteen ja tavat. Torvald on ikuinen kulkija, vastuuton haihattelija joka ei taida itsekään tietää mitä haluaa. Bambi on kuin jokin valo-olento, aluksi ärsyttävä mutta hahmon syvetessä jotain aivan muuta. Kristiina on juuret syvällä mullassa, vaikkei hän sitä aina itse tajuakaan. Kristiina on se, joka panee asiat tapahtumaan kun muut taantuvat lapsiksi.

Kärjen kieli on todella nautittavaa. Se on rikasta ja kuvailevaa, siinä haluaa viipyä. Pohjoisen kielenkäyttö sulautuu saumattomasti yleiskieliseen kerrontaan:

"Olin Torvaldille pohjoisen tuikea tuuli ja pimeänpeitto, taivaantulien kylmä loimu ja pureva pakkasyö, hallanpanema hapan marja ja upottava umpihanki. Olin sakea suo, rahiseva rahkasammal ja ketunkolo, olin karu kivierämaa, pirunpelto ja kynttiläkuusen kapea katve. Pohjoinen maisema oli kasvanut minuun ja minä siihen, en ikinä pääsisi irti."

Suosittelen tätä vahvaa romaania lämpimästi! Toivon kirjalle paljon näkyvyyttä, sillä se on sellaista, mitä ei joka päivä saa lukea. Täytyy lukea myös Kärjen esikoisromaani Jumalan huone.