Liisa Keltikangas-Järvinen ja Sari Mullola - Maailman paras koulu?

 "Temperamenttipiirteen merkityksen määrää siis ensiksi tilanne. Äärimmäisen sinnikäs oppilas, joka ei jätä yhtäkään tehtävää kesken ennen kuin on varmasti ratkaissut kaiken oikein, on sekä vanhempien että opettajan mielestä aarre. Sinnikas kunnanvaltuuston jäsen, joka ei luovuta asiassaan, vaikka kaikki dokumentit puhuvat häntä vastaan, ei ole valtuuston suosikki. Mikään niistä piirteistä, joiden jatkossa todetaan heikentävän oppilaan kouluarvosanoja, ei ole sinänsä hyvä tai huono. Ne vain eivät sovi koulun odotuksiin."

WSOY 2014

Luin juuri kirjan, joka pani ammatilliset rattaat päässäni hyrräämään. Liisa Keltikangas-Järvinen on vastannut varsinaisesta kirjoittamisesta ja Sari Mullola statistiikasta.

Suomessa järjestettiin massiivinen tutkimus, jossa tutkittiin satunnaisotolla tietty määrä ysiluokkalaisia ympäri Suomea. Saatiin iso massa, joka on tällaiselle tutkimukselle välttämätön. Lisäksi mukana oli iso joukko opettajia. Tutkimuksessa oli mukana matematiikka, äidinkieli, ensimmäinen vieras kieli, historia ja biologia tai vaihtoehtoisesti maantieto. Tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako temperamentti kouluarvosanoihin ja jos vaikuttaa, niin mitkä piirteet nostavat ja mitkä laskevat niitä.

Tulos on sanalla sanoen tyrmäävä. Temperamentilla on iso vaikutus kouluarvosanoihin, joissain aineissa isompi ja joissain pienempi. Erityisen surkeaksi tilanteen tekee se, että poikien negatiivisiksi tuomitut temperamenttipiirteet vaikuttavat kaikkein eniten. Kun tutkimuksessa minimoitiin temperamentin vaikutusta, poikien arvosanat nousivat ja menivät matematiikassa tyttöjen edelle.

Keltikangas-Järvinen on puhunut aiheesta ennenkin, joten aivan uutena asia ei minulle tullut. Sen voimakkuus kuitenkin lyö mielen matalaksi. Koulussa pitäisi mitata osaamista eikä temperamenttia, joka on ihmisen pysyvä, biologinen ominaisuus. Surulliselta tuntui, että temperamentin vaikutus oli tuntuva nimenomaan naisopettajilla, joita on meillä enemmistö opettajista.

Ratkaisuksi kirjoittaja(t) penäävät arviointikriteerien yhdenmukaistamista, mihin itsekin yhdyn. Nyt arvioinnissa on aivan liikaa tilaa subjektiivisuudelle. Asialla on väliä, koska ysiluokan päättöarvosanat määrittävät eteenpäin pääsyn opinnoissa. Pienetkin erot keskiarvoissa ovat merkittäviä.

Toinen mielenkiintoinen seikka oli voimakkaasti sosiaalisten tyyppien korostuminen opettajakoulutuksen valinnoissa. Panin itsekin saman merkille kun opiskelin, ja kaikkein silmiin pistävintä se oli luokanopettajien puolella. Juuri he ottavat vastaan pienet aloittavat koululaiset, joihin tulisi valaa uskoa omiin kykyihinsä. Keltikangas-Järvinen huomauttaa, että voimakkaaseen sosiaalisuuteen liittyy riippuvuus toisten mielipiteistä ja miellyttämisestä sekä huono kritiikinsietokyky, joista mikään ei ole hyvä ominaisuus opettajalla. Koulutuksesta päättävien tulisikin nyt todella kriittisesti miettiä, kuinka opettajakuntaan saataisiin mahdollisimman erilaisia ihmisiä. 

Kirjan julkaisusta on jo aikaa, mutta se on edelleen hyvin ajankohtainen. Tästä aiheesta ei voi puhua liikaa. Toivottavaa olisi, että puhe jossain vaiheessa muuttuisi myös teoiksi. Meillä on isoja jakolinjoja oppilaiden keskuudessa mitä oppimiseen tulee, ja isoimmat erot tyttöjen ja poikien välillä Pisa-maissa.

"Opettaja siis näkee reaktiivisen oppilaan aktiivisena, vilkkaana, nopeana, jatkuvasti liikkeessä olevana sekä taipuvaisena huonotuulisuuteen ja osoittamaan ärtyneisyyttä. Tämä tulkinta on hyvin suomalainen. Muualta tulevassa tutkimuskirjallisuudessa ei aktiivisuuden ja huonotuulisuuden katsota kuuluvan yhteen."