Aapeli - Pikku Pietarin piha

 "Johtaja Palkeinen oli joskus ollut virkaan vihitty pappi, mutta äitynyt rukoilemaan liikaa Jeesustaan ja seonnut, kerrottiin. Ei siis ihme, että tällainen esimerkki silmiensä edessä monet varoivat menemästä liiallisuuksiin rukoilemisen harjoittamisessa. Toisaalta (kun ajattelee, että saattaahan ihminen muillakin keinoilla tulla päästään hataraksi) voi olla niinkin, ettei johtaja Palkeinen ollut aikoinaan varsinaisesti pappi ollutkaan, ei ainakaan virkaan vihitty. Näin asiaa oli joskus johtaja Palkeisen kohdalta perusteltu, mutta ei enää pitkään aikaan, menneet oli sovittu menneiksi tähdellisemmissäkin pulmakysymyksissä."

Ensimmäinen painos ilmestyi 1958. Tuovi ja Pasi Puupponen 1967, WSOY 1998.

Aapelin Pikku Pietarin piha on Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla, josta se päätyi luettavakseni. Kirja on tarkoitettu lapsille ja nuorille, mutta sen moninaiset tasot avautuvat vasta aikuiselle.

Aika on tosiaan ollut erilainen ennen. En usko, että tämänkaltaista kirjaa enää kirjoitettaisiin lapsille. Tietysti lapset eivät ymmärrä kaikkea, mutta aika monta asiaa ikään kuin hyppäsi silmille. Kirja ei ole täysin kestänyt aikaa, sillä naapurustossa asuvia tataareja nimitetään "tattareiksi". Heistä myös kerrotaan, että he syövät raakaa hevosenlihaa, "koska uskonto käskee". Lisäksi aikuiselle lukijalle selviää, että Pietarin isä on "punikki". Pihapiirissä on pari muutakin sosialistia. Tällaisia juttuja tuskin enää kirjoitettaisiin vastaavanlaisiin kirjoihin.

Kuitenkin kaikessa paistaa läpi tietty hyväntahtoisuus. Pienessä pihapiirissä on monenlaista eläjää, mutta kaikkiin suhtautudutaan verrattain suvaitsevaisesti ja heihin on totuttu. Tuo sitaatin johtaja Palkeinen on omissa maailmoissaan elelevä mies, josta muut pitävät huolta omalla tavallaan. Tuolloin ei tokikaan ole ollut samanlaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa kuin nykyään. Palkeisella on omintakeinen tapa pyytää kaikilta valokuvia ja se hänelle suodaan. Mainitaan, että jos joku ei anna, tällaista henkilöä tuskin tervehditäänkään enää.

Rivien väleissä on kaikenlaista aikuisten tragediaa. Lasten kurittaminen väkivallalla on läsnä, sehän oli tuolloin täysin sallittua ja maan tapa. Lisäksi yksi mies päätyy vankilaan. Pietarin äiti kuolee kirjan alussa ja Pietari käykin erikoisia keskusteluja Taivaan Isän kanssa. Kaikki on kirjoitettu Aapelille tyypillisellä huumorilla, mutta itselleni tuli kuitenkin vallan surumielinen olo. Lapselle tämä on hauska kirja ja monessa kohtaa kyllä aikuisellekin, mutta moni pihapiiriläinen on pahasti elämän kolhima.

Tästä kirjasta jäikin siis aika omanlaisensa tunnelmat. Pidin kyllä tästä, mutta olen myös hämilläni siitä, että tämä lasketaan lastenkirjaksi.