Maria Pettersson - Historian jännät naiset

 "Historiassa naisia on siis estetty käyttämästä lahjojaan, mutta tilanne on monessa maailmankolkassa edelleen sama. Tytöt eivät saa käydä koulua, eivätkä naiset välttämättä pääse poistumaan kodeistaan. Menetämme myös monien köyhien ihmisten nerokkuuden. Entä jos se valtavan älykäs ja lahjakas ihminen, joka olisi keksinyt, miten ilmastonmuutos selätetään, onkin kuollut viisivuotiaana malariaan?"

Graafinen suunnittelu: Maria Manner. Taitto: Ville Lähteenmäki. Ateena/Otava 2020.

Maria Petterssonin Historian jännät naiset on ollut esillä eikä lainkaan suotta. Kansiliepeen mukaan kirjoittaja on kerännyt näitä tarinoita peräti vuosikymmenen. Jälki on erinomaista: kaikki tiedettävät asiat on kerrottu, mutta niin eloisasti, että pelkoa kuivakkuudesta ei ole.

Mielestäni tämä teos on kulttuuriteko monessakin mielessä. Paitsi hyvin kirjoitettu se on myös historiaa valaiseva. Pettersson ei ole juuttunut pelkästään anglosaksiseen maailmaan, vaan mukana on naisia kutakuinkin ympäri maailman. On upeaa, että nämä naiset pääsevät nyt esille, joskin kaikki heistä eivät ole varsinaisesti kunniakansalaisia, vaan joukossa on myös rikollisia.

Kirjan luettuani en voi käsittää, miten en ole kuullut suurimmasta osasta näistä naisista yhtään mitään. Tiesittekö te esimerkiksi, että Mozartilla oli erittäin musiikillisesti lahjakas sisko? Että mieheksi pukeutunut serbinainen kävi voitokkaita taisteluita ja on ehkäpä maailman eniten kunniamerkkejä saanut nainen? En minäkään! 

Kirjaa on selkeytetty seitsemällä otsikolla, jotka ovat Tiedenaiset, Hallitsijat, Taiteilijat ja urheilijat, Aktivistit ja toisinajattelijat, Rikolliset ja virkavalta, Sotilaat ja vakoojat sekä Tutkimusmatkailijat ja seikkailijattaret. Tämä jako on mielestäni onnistunut, ja se tekee kokonaisuudesta helpommin käsitettävän. Henkilöitä nimittäin on viljalti.

Ehdoton valinta historiafriikeille ja naisten maailmasta kiinnostuneille. Minut tämä teos valloitti.

Kommentit

ketjukolaaja sanoi…
Lienenkö käsittänyt oikein, että Pettersson ei ole tähän kirjaansa suomalaisia naisia valinnut? Joskus kuuntelin ruohoa leikatessa, kun hän esitteli kirjansa naisia ratiossa.
riitta k sanoi…
Olihan tämä kiehtova kirja! Olisi hienoa, että Pettersson jaksaisi laatia vastaavan suomalaisista ja pohjoismaisista naisista.
Anki sanoi…
Ketjukolaaja: Tässä ei tosiaan ollut ollenkaan suomalaisia naisia jostain syystä.

Riitta: Olisi kiva tosiaan! :)
Elegia sanoi…
Olen tästä kirjasta jonkin verran lukenut ja täytyy kyllä kirjakin lukea, kunhan tulee tilaisuus. Historia kiinnostaa ja naisnäkökulma, koska historiaa käsiteltäessä keskitytään yleensä lähinnä miehiin. On mahtavaa, että naisiakin tuodaan esille.
Hyvä tietää, että tämä on eloisasti kirjoitettu teos. Hyvä myös, että naisia on eri puolilta maailmaa ja monilta eri aloilta. On kyllä surullista, että monet tytöt ja naiset eivät koskaan saa mahdollisuutta köyhyyden tai naisia alistavan kulttuurin takia.
Anki sanoi…
Elegia: Kyllä, minäkin tykkään tästä naisnäkökulmasta.

Kirjarikas elämäni: Niinpä, maailmassa on paljon vääryyttä.
LauraKatarooma sanoi…
Mulla on tää kirjahyllyssä oottamassa. En oo saanu vieläkään tartuttua.
Anki sanoi…
Sinulla on sitten oikea herkkuapala odottamassa! :)
Oho, enpä ole tällaista viime vuonna huomannutkaan, mennyt ihan ohi. Vähemmän luen tietokirjoja, mutta nyt olisi aihe minun makuuni!
Anki sanoi…
Ehdoton suositus! :)
Anneli A sanoi…
Kiitos kirjan esittelystä. Varmasti on kiinnostava kirja ja olen varma, että lukisin tätä mielenkiinnolla. Tuntuu vaan, että tämäntyyppisiä kirjoja olen jo lukenut muutaman, mm Kankimäki ja Schreck, eli koen, että nyt on pieni tauko paikallaan. Mutta kaiken kaikkiaan hienoa, että historian naisia nostetaan näin esille. - Hyvää joulun odotusta sinulle!
Anki sanoi…
Kyllä, tätä kannattaa myös säästellä sopivaan ajankohtaan ja lukea sitten rauhassa. Hyvää joulun odotusta sinullekin! :)
Amma sanoi…
Tämä on kyllä hieno teos jo ihan kulttuuritekona. Ostin viime jouluna näitä useamman kappaleen kummitytöilleni ja selailin silloin itsekin. Tarkoitus oli, että pyydän itselleni myöhemmin lainaan luettavaksi, mutta enpäs olekaan muistanut. Kiitos siis muistutuksesta!
Tämä on kyllä mielenkiintoinen kirja joka minun pitäisi varata kirjastosta ja teenkin niin kun olen jättänyt tämän kommentin. Ja mikä hyvä, tämä ei puolessa vuodessa vanhene kuten niin moni fiktiivinen teos!
Anki sanoi…
Amma: Tämä todellakin on kulttuuriteko! Ole hyvä muistutuksesta :)

Jane: Joo, tämä ei tosiaankaan vanhene mihinkään!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI