Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

 "- Hänen nimensä on Pessi ja minä olen Illusia, kuiskasi tyttönen minulle yhä edelleenkin ystävällisesti hymyillen.

- Pessi ja Illusia! Heistä en ollut kuullut koskaan aikaisemmin.

Tyttönen alkoi minulle kertoa itsestään ja Pessistä, siitä, miten he olivat eläneet, miten he olivat iloinneet ja kärsineet. Minä kuulin lintujen laulavan, kukkien tuoksuvan ja myrskyn pauhaavan.

En nähnyt tielle, jonka mutkat eivät tuoneet enää muistoja sodan tapahtumista. En tuntenut enää edes kylmyyttä.

Kuulin vain, mitä Illusia kertoi."

Tekijän lyhentämä lastenpainos. Kuvitus A. Lindeberg. WSOY.

Olen aina ollut tietoinen tästä kirjasta, mutta en ollut ikinä tuntenut tarinaa. Ja voi, miten ihastuttava se onkaan! Pessi on metsänpeikko, joka eräänä kevätpäivänä kohtaa keijukaisen nimeltä Illusia. He tulevat aivan erilaisista maailmoista, mutta nyt Illusia on päättänyt tutustua maanpäälliseen elämään. Siihen hän saakin tutustua pohjia myöten, kun ilkeä Ristilukki leikkaa häneltä siivet eikä kotiin enää pääse. Mutta miten paljasihoinen keijukainen selviäisi Suomen ankarasta talvesta?

Kirjassa ei lue missään ilmestymisvuotta, mutta netin mukaan se on julkaistu ensi kertaa 1944. Kuten sitaatista ja vuodesta voi päätellä, eletään ankaraa jatkosodan aikaa. Sodan melske on aina silloin tällöin kirjassa taustalla, kun taistelut kantautuvat aina Vaaralle asti. Maisema muuttuu tunnistamattomaksi. Välillä Pessi ja Illusia tarkkailevat suomalaissotilaita ja tekevät lystikkäitä päätelmiä ihmisten elämästä.

Kirja toisaalta kuvastaa aikaansa siinä suhteessa, että kuolema on jatkuvasti läsnä. Eläimet ovat toistensa ruokaa, sota tappaa ihmisiä ja talvi uhkaa Illusian henkeä. En silti välttämättä ole sitä mieltä, että kirja ei sopisi myös nykylapsille. Mielestäni tämän kirjan avulla tuota isoa teemaa voi käsitellä. Kirjaan on ujutettu myös tietoa eri eläimistä ja joitakuita opetuksiakin. Suurin kompastuskivi saattaa olla hieman vanhahtava kieli, joka lienee osalle vanhemmistakin hieman vaikeaa. Toisaalta kirjan sanavarasto on ihanan rikas ja siinä suhteessa mainio lapsille.

Kirja on jaettu pienempiin lukuihin ja hyvä niin, sillä lastenkirjaksi sivuja on peräti 130. Teksti on vanhanaikaiseen tapaan hyvin tiheää, joten ihan vasta lukemaan oppineelle en sitä suosittelisi. Aikuisen kanssa luettavaksi kylläkin.

Kirja puolustaa paikkaansa klassikkona. Se on myös Keskisuomalaisen 100 kirjaa -listalla, josta se päätyi luettavakseni. Suosittelen!