Andreas Schlieper ja Heike Reinecke - Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

 "Onneksi moni muukin on hurmaantunut kissoista. Kaikkina aikoina ympäri maailman on ollut naisia ja miehiä, jotka ovat myöntäneet avoimesti kissahulluutensa, kuuluisia naisia ja miehiä, joiden hengenheimolaisuutta ei tarvitse hävetä. Päinvastoin: me saamme ja meidän pitääkin olla ylpeitä kuulumisestamme niin hienoon joukkoon."

Saksankielinen alkuperäisteos Legendäre Katzen und ihre Menschen (2019). Taitto: Jukka Iivarinen / Vitae. Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen. Suomentanut Heli Naski. Bazar 2020.

Tässäpä vasta mainio kirja jokaiselle kissanystävälle! Schlieper ja Reinecke kirjoittavat kauniisti kissoista ja kuvaavat kuuluisien ihmisten elämää. Kyseessä on periaatteessa kokoelma minielämäkertoja, niin kissoista kuin heidän ihmisistäänkin.

Mukana on runsas joukko kirjailijoita, kuten T. S. Eliot ja Herman Hesse, Englannin pääministeri Churchill, taiteilijat Frida Kahlo ja Freddie Mercury sekä monia muita. Täytyy myöntää, että aivan jokaista kuuluisuutta en kovin hyvin tunnistanut, mutta tästäpä sai sitten heistä lisätietoa. 

Kissojenystävät näyttäytyvät kokoelmassa enemmän tai vähemmän eksentrisinä persoonina. Moni heistä on täysin kissojensa oikkujen ja vaatimusten pauloissa. Osa ei ole ihmisten ystävä ollenkaan, vaan he ovat pitäneet paljon enemmän kissojensa kuin ihmisten seurasta. Jotkut ovat kirjoittaneet ylistyssanoja kissoille(en). 

Mitenkään kovin syvällinen tämä teos ei ole ihan jo lyhyiden lukujensa puolesta, mutta hyvin viihdyttävä kirja kuitenkin. Ehdoton valinta kissaihmisille!

Kommentit

riitta k sanoi…
Pirtsakka ja viihdyttävä kissoihin hurahtaneista kuuluisuuksista.
vaikuttaa kivalta, me saadaan taas lainata pojan kissaa kun he jouluna hiihtämään
Anki sanoi…
Riitta: Kyllä, todellakin viihdyttävä!

Hannele: Kivaa että saatte kissan lainaan!
Mai Laakso sanoi…
Tämä oli oikein veikeä kissoista ja heidän omistajistaan, vai oliko se toisinpäin, kertova kirja.
Anki sanoi…
Kyllä, veikeä nimenomaan!
Takkutukka sanoi…

Johan kuulostaa vekkulilta teokselta! Freddie Mercury vähän joukossa ensin yllätti, mutta tarkemmin ajateltuna- kuten kissat- itsenäisiä, oman tiensä kulkijoita nuo mainitut.

Anki sanoi…
Kyllä, kissat olivat Mercurylle itse asiassa kaikki kaikessa, varsinkin Delilah. Hänellä oli tapana soitella kiertueilta kissoilleen!
Jonna sanoi…
Tämähän vaikuttaa siltä, että voisi olla mainio lahja kissaihmiselle. Kiitos vinkistä!
Tässä kirjassa on kyllä kiinnostava idea. Pitäisi muistaa lukea tämä joskus, kissaihminen kun olen itsekin!
Anneli A sanoi…
Onpa kiinnostava kirja. Itse olen enemmän koiraihmisiä, mutta on kyllä hyvä lahja kissaihmiselle. Kiitos vinkistä.
Anki sanoi…
Olkaapa hyvät! Tässä on tosiaan hyvä teos kissaihmisille.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Runohaaste Eino Leinon ja runon ja suven päivänä 6.7.2023!