Ilkka Karisto - Vuosi ilman nettiä

 "Viimeistelen kolumnin aamupäivän aikana ja lähden viemään sitä kollegalleni. Tavallisesti teksti siirtyisi päätteeltä toiselle muutamassa sekunnissa, mutta tällä kertaa luovuttamisoperaatio kestää kaikkinensa lähemmäs kolme tuntia ja siihen sisältyy kymmenen kilometriä polkupyöräilyä, pitkä yhteinen lounas meksikolaisen ravintolan aurinkoisella terassilla, hieman lisää plkupyöräilyä, kahvinkeittoa ja vapaata seurustelua sekä lopulta itse suorite, muistitikun liittäminen kollegan tietokoneeseen. Järjetöntä, sanoisi joku työelämä tehostaja. Toisaalta tuon kolmituntisen aikana sain hyötyliikuntaa ja ehdin nauttia elämästä yhdessä hyvän ystäväni kanssa, mikä sekään ei näinä päivinä ole enää itsestäänselvyys."

Kansi: Teemu Junkkala / gstj.fi. WSOY 2021.

Ilkka Karisto on toteuttanut sen, mistä ehkä jotkut meistä ovat joskus haaveilleet: irrottautunut vuodeksi netistä. Karisto on tympääntynyt siihen, miten paljon aikaa varsinkin puhelimen selailuun menee ja miten poukkoilevaa hänen nettikäyttäytymisensä on. Mutta kuinka homma luonnistuu?

Käy pian ilmi, että perheellisen miehen on turvauduttava monessa kohtaa puolisoonsa, joka edelleen on netissä. Lasten harrastukset ja koulu vaativat netissä viestintää, varsinkin kun korona iskee päälle ja oppilaat pannaan etäkouluun. Monessa muussakin kohtaa Karisto tarvitsee avitusta joltain läheiseltä.

Kuitenkin hän pääsee irrottautumaan ja tekee siitä mielenkiintoisia havaintoja. Alku on yllättävän helppo ja aikaa tuntuu siunaantuvan valtavasti. Kuitenkin hän miettii jatkuvasti omaa netittömyyttään. Koronan vallatessa myös Suomea ja rajoitusten tullessa tulee hyvin yksinäinen olo. Kun ihmisiä ei saa tavata eikä ole netissäkään, ovat kontaktit lähinnä oma perhe ja ulos myyvien ravintoloiden myyjät. 

Monessa kohtaa Karisto joutuu käyttämään asioihin paljon aikaa, koska ei ole netissä. Laskujen maksaminen pankissa on omanlaisensa operaatio, samoin sen selvittäminen puhelimitse, onko tilillä katetta kun kortti ei pelitä. Tässä korostuu netin hyvä puoli: joissain asioissa se oikeasti nopeuttaa asiointia.

Sen sijaan jatkuva häly ja tauhka puuttuvat suloisesti Kariston elämästä. Hän on siitä jo valmiiksi poikkeuksellinen tälle ajalle, ettei hän kuulu somekanaviin. Kuitenkin hän omien sanojensa mukaan salakatselee erityisesti Twitteriä. Facebookiin ja Instagramiin hän ei ole kuulunut koskaan.

Koin kirjan varsin kiinnostavana ja inspiroivana. Olen viime aikoina miettinyt aika paljon omaa netinkäyttöäni. Olen sen verran vanha kuitenkin ja sen verran syrjäkyliltä alun perin, että meille netti tuli vasta 2004, kun olin 10-vuotias. Se lisäksi toimi miten sattui. Minulla on siis selkeitä muistikuvia ajasta, kun en tiennyt, mikä netti on. Kuitenkin nyt kun olen kohta 28-vuotias, olen viettänyt netissä häkellyttävän ison osan ajastani. Varsinkin kun some ja älypuhelimet keksittiin, nettiaika lisääntyi valtavasti.

Olenkin nyt tehnyt tiliä itseni kanssa ja alkanut harkita ainakin Instagramista poistumista. Se tuntuu turhimmalta ja aikaa vievimmältä kanavalta. Ainakin blogini sivun poistan, kun lanuhaaste on saatu taputeltua ja arvonta suoritettua. Facebookista en aio poistua, sillä aidosti pidän siitä kanavasta ja sen ryhmistä. Haluan myös pysyä kärryillä ystävien ja sukulaisten elämästä. Voisin kuitenkin huomattavasti vähentää sielläkin viettämääni aikaa. 

Netin käyttöön tottumisesta kertoo paljon sekin, että jo lyhytaikaisempi poistuminen sen kuvioista tuntuu jännältä ja erikoiselta. Tässä taannoin vietin netittömän vuorokauden lomallani ja tuntui aika hämmentävältä jättää puhelin eri huoneeseen äänettömälle. Samalla se tuntui ihanalta! Ei pongahtelevia ilmoituksia somekanavissa, ei sähköposteja, ei viestejä, ei ylimääräisiä ääniä. Aika paljon tuli vain pötköteltyä lukemisen lomassa ja mietittyä rauhassa niitä näitä. Suosittelen!

Myös Karisto huomaa projektinsa edetessä, että läsnäolo on aivan erilaista kuin ennen, sen huomaa myös puoliso. Lasten kanssa tulee oltua ihan eri lailla kuin ennen. Karisto pohtiikin myös vanhemmuutta ja nettiä jonkin verran kirjassaan.

Toimittajana kirjoittajalla on myös ajatuksia uutisista ja uutisartikkeleista. Some ja netti on saanut aikaan sen, että joka tuutista pusketaan koko ajan uutta tietoa eikä pitkäjänteisemmälle toimittamiselle ole aikaa eikä rahaa. Tämä ilmiö huolestuttaa myös minua. Nykyään lähinnä Ylellä ja Helsingin Sanomilla on resursseja toimittaa pitempiä ja pohtivampia juttuja. Tällainen kehitys ei tee hyvää kellekään meistä. Tämä sekopäisenä laukkaava aika tarvitsisi nimenomaan hidastamista ja pohdintaa, ei enää yhtään uutta klikkiotsikkoa ja höpöhöpö"journalismia". 

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Se on jaettu eri päiviin, jolloin taitto on verrattain ilmavaa ja lukeminen sujuvaa. Karistolla on mielestäni kiinnostavia ajatuksia monestakin eri asiasta. 

Kommentit

riitta k sanoi…
Varmasti kiinnostava kirja. Minäkin olen tällä hetkellä väsynyt someen ja Instagram tuntuu minustakin kuormittavalle. Netistä en kuitenkaan kokonaan luopuisi, elämä muuttuisi hyvin hankalaksi. Ja paljon viihdettäkin jäisin paitsi.
Elegia sanoi…
Omaa netin ja erityisesti somen käyttöä on varmasti hyvä tarkkailla ja jos siellä hillumiseen alkaa kulua häiritsevän paljon aikaa, kannattanee tosiaan tehdä jotain. Olen samaa ikäluokkaa Kariston kanssa, joten olen kokenut netittömän lapsuuden ja varhaisaikuisuuden. Ei ollut edes kännykkää silloin ja täytyy sanoa, että olen iloinen kun olen saanut kokea sellaisen ajanjakson, vaikka lankapuhelimen ääressä päivystämiseenkin voi jäädä jumiin ja se vasta ärsyttävää olikin :D

Olen vältellyt “turhaa” teknologiaa muutenkin ja toiminut periaatteella “kirsikat kakusta”. Netti on helpottanut monia käytännön asioita, kuten Karistokin mainitsee. En tietyissä asioissa todellakaan haluaisi enää palata entiseen.

Kirjapuolen Insta väsyttää minuakin. Se on makuuni liian nopeatemponen enkä oikein jaksa keskittyä lukemaan pidempiä juttuja sieltä. Kirjat ja kirjallisuus ovat ilmeisesti minulle sellaista aluetta, jotka vaativat rauhaa ja keskittymistä. Ja sitä saa nimenomaan blogeista.
Anki sanoi…
Riitta: Kyllä olisi nykypäivänä hyvin hankalaa olla kokonaan netin ulkopuolella. Ja miksipä tarvitsisikaan, pääasia että käyttö pysyy hanskassa. :)

Elegia: Voin kyllä kuvitella, miten ärsyttävää on odotella lankapuhelimen äärellä! :D

En minäkään jaksa oikein lukea enää mitään tekstejä Instassa. Jos niitä juttuja jäisi lukemaan, aikaa kuluisi vieläkin enemmän kuin nyt.
LauraKatarooma sanoi…
Mulla tulee kolmen viikon päästä täyteen vuosi ilman somea. Mun kohalla se meinaa Twitteriä, Facebookia ja Instagramia. Tuntuu ihan hurjalta. Välillä on pieni fomo, mutta muuten voin sanoa, että on ollu hyvä ratkaisu. Tuliki mieleen, että pitää ehkä kirjoittaa blogiin postaus siitä.
Kiinnostava kirja! Minua kuormittivat sekä fb että insta. Nyt olen ollut vuoden poissa fb:stä ja puoli vuotta instasta. Kyllä elämä on nykyään paljon parempaa! Ne ihmiset, jotka ovat oikeasti tärkeitä, pitävät kyllä yhteyttä ilman someakin.

Kirjainsta oli ihan äärettömän kuormittava. Siellä tuntuu olevan noin tuhat tiliä pelkästään suomeksi, aivan liikaa minulle, enkä minäkään jaksanut lukea pitkiä tekstejä instassa. Tämä blogimaailma on ihanan hidas ja rauhallinen siihen verrattuna, sopii minulle.
Anki sanoi…
LauraKatarooma: Kirjoita ihmeessä jutusta postaus! Tosi mielenkiintoinen aihe. :)

Kirjarikas elämäni: Joo, kirjainsta jotenkin suorastaan vyöryy päälle, kun tilejä on hirveästi ja kaikenmaailman haasteita ja kohuja ja vaikka mitä tulee joka tuutista. Blogimaailmassa on ihanaa kiireettömyyttä!
Onpa kiinnostava kokeilu! Nykyään kaikki on kyllä niin digitaalista, että voisi olla haastavaa elää täysin ilman mitään nettiä. Toisaalta olen itsekin aika passiivinen somen suhteen (en edes omista instaa, twitteriä jne.) ja pyrin nykyään jättämään puhelinta sivuun päivän aikana. Kirjablogimaailma on kuitenkin jotain missä mieluusti pysyy mukana :)
Anki sanoi…
Kyllä, blogimaailma on tosi kiva ja sopivan rauhallinen. :)