Laura Tuomarila - Kaunis minä - Kun laihuudesta tulee pakkomielle
"Tämä median luoma supernainen, joka on myös aina iloinen, hyväihoinen, hoikka eikä koskaan väsynyt, kuin irvikuva normaalista naisesta. Tämän rinnalla jokainen voi tuntea huonommuutta ja jostain syystä sen sijaan, että olisimme rehellisesti sitä mitä olemme, yritämme väkisin muokata itsestämme jotain, mikä ei välttämättä ole edes geneettisesti mahdollista. Alkaa noidankehä. Väsymme, kun meidän pitää pystyä hoitamaan nämä kaikki asiat. Masennumme, kun emme pysty laihduttamaan, ja koemme yksinäisyyttä, sillä yrittäessämme täyttää päivän täydellisyyslistaa emme ehdi tavata ystäviämme. Osittain normaalia ja ohimenevää, mutta osittain sairastuttavaa. Yksinäinen soturinainen, joka pärjää ilman apua."
Taitto: Reima Flyktman. Kuvat: Magi Viljanen. Kansi: Marko Tapani. Readme.fi 2017.
Olen lukenut paljon syömishäiriöistä, mutta harvemmin saa lukea näin suorasukaista kuvausta aiheesta. Laura Tuomarila todella panee itsensä likoon kertoessaan, millaista on olla ensin anorektikko ja sen jälkeen bulimikko.
Tuomarila oli jo lapsesta asti oppinut tukahduttamaan vaikeita tunteita, ja siinähän ei tunnetusti hyvin käy. Jotenkin ne tunteet aina rupeavat oireilemaan. Syömishäiriö valtasi kirjoittajan elämän, kun hän meni Englantiin teatterikouluun. Syinä oli epäilemättä sisäisiä tekijöitä, mutta agenttien neuvo sopeutua johonkin stereotyyppiseen rooliin oli iso sysäys. Tuomarila päätti, että hänestä tulee eteerinen sankaritar.
Kirjoittaja kuvaa mikroskooppisen tarkasti anoreksian ja bulimian kuvioita. Ne ovat ulkopuoliselle usein käsittämättömiä asioita. Pienikin muutos voi tuhota vaivoin kannatellun tasapainon. Tuntui jotenkin hurjalta, ettei kukaan läheinen ilmeisesti puuttunut voimakkaaseen painon putoamiseen. Vasta jollain työpaikalla työtoveri sanoi suoraan, että Tuomarila on liian nuori olemaan niin masentunut ja sairas. Kirjoittaja koki sen shokeeraavana, mutta tervetulleena puuttumisena.
Lopulta alkoi toipumisen aika, joka vei hyvin kauan. Syömishäiriöillä on ikävä tapa kroonistua nopeasti, ja avun saaminen mahdollisimman aikaisin olisi tärkeää. Kirjassa on välillä tietoiskuja syömishäiriöistä lähdeviitteineen, mikä oli hyvä lisä kirjaan.
Mielenkiintoista oli myös, miten toipuessaan kirjoittaja koki saavansa ison avun ns. vaihtoehtohoidoista. Hän opiskeli itsekin vyöhyketerapeutiksi. En oikein tiedä, mitä ajatella. Toisaalta kun olen juuri lukenut Minna Salamin Aistien viisauden, ei tee mieli heti tukeutua koviin tieteisiin. Ihmiselämä on ihmeellinen.
Suosittelen aiheesta kiinnostuneille. Akuutissa sairaustilassa oleville en, sillä kirja todennäköisesti triggeröi.
Kommentit
Veljeni vaimo on sairastanut anoreksiaa niin kauan kuin muistan. Varsinkin lasten saaminen on laukaissut syömishäiriön. Hänellä menee laihduttaminen aina syömishäiriöksi. Sitten seuraa liikasyöminen ja lihavuus.
Ystäväni on liikalihava. Heillä lihavuus kulkee suvussa jo monessa sukupolvessa. Vain hänen tytölle on tehty lihavuusleikkaus, joka ei toiminut hänelle ja seurauksena ongelmia leikkauksesta plus liikalihavuus.
Olen miettinyt paljon syömishäiriöitä ja kallistun osittain tutkijoiden kannalle, joiden mielestä syy on hormoneissa. Uskoisin, että osittain syy löytyy suolistosta ja ruoasta, jota syömme. Kaikille ei sovi sama ruokavalio. Väärä ruokavalio aiheuttaa suolisto-ongelmia ja hormonit menevät sekaisin. Tietysti mielenterveys on myös tärkeä tekijä syömishäiriöissä.
Monella ihmisellä on nykyään väärä suhtautuminen syömiseen, jopa niin että tarkkailua, syömäovereitä ja laihdutuskuureja pidetään normaalina käyttäytymisenä, vaikka normaalia on se, että syömiseen ei kiinnitä kauheasti huomiota, vaan syö elääkseen ja nauttiakseen.
Minua kiinnostavat edelleen kaikki tällaiset kirjat. Siispä aion lukea tämänkin. Kiitos kirjan esittelystä, Anki.
Löysin tämän itse asiassa Joensuun Suomalaisen kirjakaupan alesta ja hintaa jäi vaivainen euro.
Sattuneesta syystä olen lukenut aika paljon anoreksiaa käsittelevää kirjallisuutta, mutta enää en viitsi. Toisaalta mietin, että anoreksia on osin erittäin väärinymmärretty sairaus – erityisesti silloin jos sitä pidetään vain ulkonäköön liittyvänä “pakkomielteenä”. Minun suurin toive oli kadota, muuttua näkymättömäksi. Pahimmassa vaiheessa en kokenut enää olevani edes ihminen. Siksi on pakko sanoa, että tuo kirjan nimi hieman provosoi minua siinä mielessä, että (näin kirjaa lukematta) koen, että se määrittelee anoreksian lähinnä ulkonäkökompleksiksi, mitä se tosin varmasti joillekin voi ollakin.
Hups, tulipas pitkä lätinä. Sori :D
Tässä käsiteltiin kaikenlaista, mikä voi olla syömishäiriön taustalla, ei siis pelkästään ulkonäköasiat. Kirjoittajalla ulkonäkö korostui ehkä näyttelijyyden vuoksi, koska saadakseen rooleja pitää edelleen olla tietynlainen.
Muistan, että itselläni oli silloin sairastuessa huolestunut ja pelokas olo. Tunsin pelkoa tulevaisuudesta ja epämääräistä uhkaa siitä, etten selviä elämässä. Osittain syynä turvattomuuteen saattoi olla se, että lapset jaettiin 10-vuotiaina kansa- ja oppikouluun ja minä koin oppikouluun mennessäni olevani täysin yksin ympäristössä josta perheeni ei tiennyt mitään. Koin myös syyllisyyttä siitä, että sain mennä sinne maksulliseen kouluun, ja sisarukseni eivät.
Suolistobakteereja tutkitaan nykyään myös paljon syömisenkin häiriöissä. Uudet tutkimukset kertovat, että suolistossa sijaitsee "kakkosaivot".
Olen yrittänyt saada sinun blogisi näkymään blogini seurattavien sivurullassa. Jostain syystä se ei näy, vaikka on siellä listalla. Tarkistin taas äsken ja poistin joitain joita en edes seuraa. Onkohan niissä joku enimmäismäärä vai mikä on?