Maria Laakso ja Johanna Rojola - Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus

 "Vaikka aika muuttuu ja kirjallisuus muuttuu, ehkä ihminen ei kuitenkaan olennaisesti muutu. Siksi vaikka tuhat vuotta vanhan klassikon äärellä saattaa lukijalle tulla fiilis, että I feel you bro, ilosi ja kärsimyksesi on minulle tuttua."

Graafinen suunnittelu: Laura Lyytinen. Tammi 2021.

Maria Laakson kirjoittama ja Johanna Rojolan kuvittama nuorten tietokirja on vinha ja hauska tapaus. Se on selkeästi suunnattu lukioikäisille, mutta ehkäpä jo lukijana kohtuullisen kouliintunut yläkoululainenkin saa siitä jotain irti. 

Kuten nimi paljastaa, tämä kirja pureutuu länsimaisiin klassikoihin. Hyvin lyhyesti esitellään aina kirjallisuuden aikakausi ja sitten mennään syvemmälle klassikoihin. Kertojanääni on riemastuttavan humoristinen, tyyli muistuttaa Juha Hurmeen tapaa kertoa Niemi ja Suomi. Minä en ole aikuisena ja kokeneena lukijana kirjan kohderyhmää, mutta sain tästä paljon mielenkiintoista tietoa.

Jäin kuitenkin vähän makustelemaan sitä, onko valittu tyylikeino välttämättä paras mahdollinen. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kyllä. Tyyli keventää melkoisen raskasta aihetta sopivasti. Toki voi olla, että vakavamielisempi teini hieman kyllästyy sanansäilän heittelyyn. Kirjan idea on selvästi lähestyä niitä, jotka eivät hirveästi lue ja antaa heille yleissivistystä hauskaan pakettiin paketoituna. Mietin kuitenkin murheissani, että mahtavatkohan ydinkohderyhmän jäsenet tähän(kään) kirjaan tarttua. 

Oli erityisen hauskaa itse asiassa lukea juuri niistä klassikoista, jotka on itse lukenut jo. Samastuin erityisesti lukuun Italo Calvinon romaanista tai "romaanista" Jos talviyönä matkamies. Luin sen viime vuonna ja turhauduin perusteellisesti!

Laaksolla on ollut liki mahdoton tehtävä valita 16 klassikkoa käsiteltäväkseen. Antiikista aloitetaan ja nykykirjallisuuteen lopetetaan. Tukena ovat kuitenkin olleet vaihtuvat kirjallisuushistorian aikakaudet, joihin parhaiten sopivat teokset kirjoittaja on valinnut. En pane vastaan tälle listaukselle, vaikka toki sinne olisi voinut valita jotain muutakin. Pääasia kuitenkin on, että kirjat ovat kiistatta klassikkoja ja että niistä tietäminen on yleissivistystä. 

Suosittelen paitsi tietenkin nuorille lukijoille myös ennakkoluulottomille aikuisille. Tästä kirjasta saa myös mainioita lukuvinkkejä ja tietoonsa kivoja sivistyssanoja ja kirjallisuuden käsitteitä.

Kommentit

Mannilainen sanoi…
Onpa mukava tapa tuoda klassikoita nuorten tietoisuuteen. Tällaisesta kirjasta voisi varttuneempikin lukija oppia jotain. :)
Anki sanoi…
Kyllä, varsinkin jos jotain aukkoja on tiedoissa, niin tästä saa hyvää paikkausta! :)
Jokke sanoi…
Luin tuota google-booksssa näytteet ja vaikutti ylimieliseltä ja tekotsiteelliselta. Lisäksi jos oikein ymmärsin suomalaisia kirjoja valtaosa eli ei edusta edes länsimaista kirjallisuutta.
Anki sanoi…
Oletkohan lukenut siitä ekasta osasta? Tässä ei nimittäin tainnut olla yhtäkään suomalaista klassikkoa. En ole itse perehtynyt siihen ensimmäiseen osaan, ehkä se keskittyy suomalaisiin.
Kuulostaa hauskalta idealta :) Toivottavasti tämän jälkeen klassikot eivät enää tuntuisi nuorista pelottavilta möröiltä (mihin ajatukseen ihan näin aikuislukijanakin liian helposti uppoaa)
Anki sanoi…
Niinpä, usein se pelko on aika turhaa. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen