Minna Salami - Aistien viisaus
"En kirjoita afrosentrisen mustan feministin näkökulmasta sen vuoksi, että kamppailisin europatriarkaalista näkökulmaa vastaan. Minun tavoitteenani ei ole vakuuttaa ensimmäistä tutkimusmatkailijaa siitä, että hänen näkökulmansa vuoresta on väärä. Silloin kertomus keskittyisi edelleen häneen. Minulle on tärkeää toisen tutkimusmatkailijan kätketty narratiivi ja häneen keskittyminen."
Sensuous Knowledge (2019). Suomentanut Sini Linteri. S&S 2021.
Toisinaan kirjat ovat niin runsaita anniltaan, että niistä kirjoittaminen blogiin tuntuu melkein mahdottomalta tehtävältä. Aistien viisaus kuuluu ehdottomasti tähän luokkaan. Yritän kuitenkin.
Minna Salami on puoleksi suomalainen ja puoleksi nigerialainen musta feministi, joka on selkeästi perehtynyt asioihin todella hyvin. Hänellä näyttää olevan hyppysissään paitsi feministinen kaanon, myös länsimainen filosofia - vain pari asiaa mainitakseni. Tästä vankasta sivistyneisyydestä avautuu yltäkylläinen teos näkökulmasta, joka ei meillä ole liiaksi esillä.
En ole tainnut ennen lukea mustan feministin tekstiä, jos Toni Morrisonin romaania Minun kansani, minun rakkaani ei lasketa. Koin lukiessani niin riemukkaita hetkiä kuin hämmennystäkin. Ponnistelin ymmärtääkseni, mutta aina en täysin tajunnut. Minua kuten meitä kaikkia rajoittaa oma tausta, mutta en ole tottunut siihen, että se rajoittaa näin.
Salami kirjoittaakin, että muut eivät voi ymmärtää mitä on olla musta nainen, vain muut mustat naiset tajuavat sen. Ymmärrän tietenkin mitä on olla nainen, mutta ainakin Salamin tekstissä musta naiseus on jotain aivan omanlaistaan. Siihen liittyy niin voimakkaasti kaikkea: omaa rakasta perinnettä, ylpeyttä omista juurista, rasismin mukanaan tuomia ongelmia, seksismin mukanaan tuomia ongelmia... Rauhaisaa elämää eläneelle valkoiselle naiselle tämä kaikki runsaus ei täysin avaudu, mutta koin siitä lukemisen kiehtovana.
Kirjan pääpointti on tuoda maailmaa hallitsevan loogisen ajattelun perinteen rinnalle uutta, aistivoimaista ajattelua. Tällä tarkoitetaan kokonaisvaltaista tietoa, joka ei ole pelkkää loogisuutta, vaan joka kätkee sisäänsä myös intuitiivisuutta. Muun muassa. Lukiessani minusta tuntui useaankin kertaan, että suomut putosivat silmiltäni. Tottahan on, että yhä enenevissä määrin maailmamme täyttää miehinen, loogiseen ajatteluun perustuva tieto. Sitä arvostetaan myös paljon enemmän kuin muita tapoja saada tietoja. Salami huomauttaakin, että moni (länsimaissa) ilmenevä sosiologinen ongelma ei tule ratkeamaan tällaisella tiedolla, vaikka kuinka monta käppyrää piirrettäisiin. Tarvitaan jotain muuta, ja sitä jotain muuta Salami esittelee vastustamattomasti.
Kirjassa on vaikka mitä mihin tarttua ja joka ansaitsisi huomiota, mutta jatkan nyt kuitenkin identiteeteillä. Koin jonkinlaista hämmentävää kaipuuta lukiessani mustien ihmisten elämästä. Tarkoitan sitä historian ja oman taustan runsautta, joka levisi eteeni kirjan sivuilta. Tämä ei varmaankaan koske kaikkia mustia ihmisiä, mutta monella näytti olevan yhteisesti jaettu kokemus siitä, millaista on olla musta ja kuulua joukkoon. Jotenkin sen kaiken rinnalla oma tausta alkoi tuntua peräti lattealta. Tietenkin sillä on oma arvonsa, mutta aloin ajatella, että omaa historiaa voisi tutkailla ja vaalia paljon enemmän kuin nyt.
Salami myös kirjoittaa siitä, miten ladattuja jotkin identiteetit ovat. Hän toivookin, että kenenkään identiteetti ei olisi pelkkää taistelua, vaan että sillä olisi myös oma merkityksensä. Tätä sopii tosiaan toivoa. Olen usein hämilläni nykyajan politisoituneessa ilmapiirissä, jossa toden totta monista identiteeteistä on tullut itsessään poliittisia. Olla musta, olla trans, olla lesbo nyt esimerkkeinä. Kaikkihan ne jo olemassaolollaan haastavat vallitsevaa heteroseksuaalista, valkoista järjestystä, mutta olisi näiden ihmisten kannalta tärkeää, että koko elämä ei olisi yhtä taistelua.
Olen kirjoittanut jo paljon, ja silti en ole saanut kuin murto-osan kirjan annista esiteltyä. Ehkä niin on lopulta hyvä. Minulla ei edes ole riittävää taitoa tuoda esiin esimerkiksi valtaa käsitteleviä jaksoja Salamin kirjasta. Jätän kaiken muun lukijan löydettäväksi.
Tällä kirjalla osallistun Kirjasähkökäyrä-blogin haasteeseen Kirjahyllyn aarteet 3.
Kommentit
Minulle avaava kokemus oli vuosia sitten lukemani Reni Eddo-Lodgen teos Why I'm No Longer Talking to White People About Race (julkaistiin 2018), joka on muuten suomennettukin. Jokseenkin katkeransuloista, että kirja nousi Briteissä top-listoille vasta George Floydin kuoleman myötä eli pari vuotta kirjan julkaisun jälkeen. Se on myös eittämättä syy, miksi kirja suomennettiin.