Katariina Meskanen - Pysäytä tunnesyöminen
Toimitus: Sari Malinen. Kielenhuolto: Anu Jäntti. Kansi: Ina Majaniemi. Taittosuunnitelma: Marja Kastikainen. Taitto: Juha Paakkolanvaara. Kuvitus: Ina Majaniemi. Tuuma-kustannus 2018.
Teen heti kärkeen tunnustuksen: kärsin tunnesyömisestä. Olen kärsinyt siitä jo alakouluikäisestä asti. Altistavana tekijänä on toiminut muun muassa kiusaaminen. Kun en osannut käsitellä tunteitani ja ajatuksiani enkä puhua niistä, löysin ruuan. Olen kuitenkin todella kyllästynyt asiantilaan ja tämä kirja suorastaan hyppäsi hyllystä näppeihini.
Meskanen on psykologi ja psykologian maisteri, joka on perehtynyt syömisen pulmiin. Kirjasta käy ilmi, että syömisen ongelmat eivät ole suinkaan harvinaisia. Kaikkein yleisin syömishäiriötyyppikin on paradoksaalisesti epätyypillinen syömishäiriö, jossa on ja toisaalta puuttuu kaikenlaisia piirteitä. Tunnesyöminen ei välttämättä täytä syömishäiriön kriteereitä, mutta se on joka tapauksessa asia, johon on syytä puuttua.
Kirjassa on tieto-osioiden ohessa tarinoitaan lähettäneiden sairastuneiden otteita elämästään. Ne olivat mielestäni hyvin koskettavia. Pahimmillaan syömispulmat lamauttavat ihmisen ja kaventavat elämää todella voimakkaasti. Toisin kuin voisi luulla, ihmiset eivät syö pelkästään ns. negatiivisten tunteiden takia, vaan myös positiivisten. Jos lapsuudesta puuttuu malli tunteiden kanssa järkevästi elämisestä, syömisestä tulee helposti ratkaisu.
Pahimmillaan tunteista aivan vieraantuu, kun niitä ei uskalla kohdata. Itselläni on juuri tämä tilanne. Olen saanut nyt ruokarytmin järkeväksi, mutta tunnesyöminen ei ole silti täysin jäänyt pois. Minulla on välillä vaikeuksia ihan jo tunteiden tunnistamisessa. Tähän haluan ehdottomasti muutosta.
Juuri oikeanlainen ruokarytmi onkin kaiken muun kivijalka. Ensin pitää tarjota itselleen järkevää ruokaa järkeviä määriä, jotta muu työskentely onnistuu. Kun normaali ruokailu alkaa olla hallussa ja laihduttaminen on lopetettu, kannattaa vielä tarkastella mahdollisia sudenkuoppiaan syömisessä. Sen jälkeen aletaan tutkia tunteita. Kirjassa esitellään keskeisimpiä tunteita ja niihin liittyviä asioita.
Kaiken keskiössä on tietenkin tunteen kohtaaminen. Tarkoitus on myös opetella tiedostavuutta ja tarkkailua, jotta tunteisiin saadaan tarvittavaa etäisyyttä ja säätelyä. Tarkoitus ei ole sukeltaa sokkona pohjaan ja jäädä rypemään, vaan kohdata ja päästää irti.
Kirjassa on runsaasti erilaisia mielikuvaharjoitteita ja tehtäviä ja pohdittavia kysymyksiä. Juuri siitä pidän. Pelkkä tieto-osio olisi tällaisessa aiheessa riittämätön. Kirjassa on myös liitteitä työskentelyn tueksi.
Ehdottoman suositeltava kirja! Kirjaa vois myös lukea silloin, jos haluaa olla asiasta kärsivän läheisen tukena.
"Suhteesi omaan kehoon ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten katsot itseäsi peilistä. Tapa, jolla tarkastelet peilikuvaasi, ei kuitenkaan ole totuudenmukainen vaan heijastaa kehonkuvaasi. Kehonkuva on kuin mielensisäinen peilisi, josta olet tottunut itseäsi katsomaan. Monilla painonsa kanssa kamppailevilla se on mennyt rikki. Ehkä muistat hetken, jolloin se särkyi, tai ehkä se on halkeillut vähitellen. Koska mielensisäinen peilisi on rikki, myöskään näkemäsi peilikuva ei ole totuudenmukainen. Se on vääristynyt ja aiheuttaa sinulle siksi niin suurta kärsimystä."
Kommentit
Tämä aihe koskee meitä kaikkia.
Varmasti tärkeä ja asiallisen oloinen teos monelle näin kaikenlaisten häiriöiden lisääntymisen aikana!
Tunnesyömiseen liittynee sekin, että omakohtaisesti todella tiukoissa paikoissa, elämänkäänteissä lakkaan syömästä, jolloin ravintomäärän pieneneminen ja painon putoaminen eivät todellaakaan lisää voimavaroja...
Tärkeä kirja.
Keskustelin kerran syömisestä erään pussikeittodieetillä olevan kanssa ja viisastelin, että et sinä tarvitse tuollaista, paino pysyy samana, kun odotat nälkää ja syöt sitä, mitä tekee mieli, että keho tietää. Hän sanoi, ettei hänen mielensä tiedä. Hän ei tiedä, milloin on nälkä ja että hän voisi syödä koko ajan. Sellaista syömähäiriö on, se häiritsee ja sekoittaa mieltä. Sama ihminen ei syönyt koko työpäivän aikana vaan vasta illalla, jolloin sai ruuan ikään kuin palkintona päivästä selviytymisestä, ja mieluiten yksin, koska tiesi, että palkitseminen menee överiksi. Tunnistan tämän, vaikka itselläni ei ihan samanlaista ole ollutkaan. On kyllä ollut syöminen ongelmana ja ihan liikaa mielessä ensin varhaisessa vaiheessa elämää anoreksiana, jota seurasi liiallinen syömisen tarkkailu pitkäksi aikaa ja nykyään on vain tuota Takkutukan mainitsemaa ruokahaluttomuuutta, varsinkin jos minulla on paha mieli jostain. Se on kuitenkin aika "normaali" reagointitapa.
Miten paljon lahjommekaan herkuilla. Lapselle tarjotaan suruun hyvää syötävää, mikä on aivan väärin. PItäisi tarjota hyvää seuraa ja hellyyttä.
Anki, sinä pääset tämän yli, olen siitä aivan varma.
Hannele: Ei pelkästään ylipainoisille vaan ihan kaikille.
Takkutukka: Kyllä, tässä käsiteltiin lyhyesti myös syömättömyyttä. Sekin voi jollain palvella tunteiden tukahduttamista.
Marjatta: Kiitos ihanista sanoistasi, tuntuvat ihan sydämessä!