Punklaulajan esikoiskirja Loppuunpalamaton
Anni Lötjönen on punkbändi Huoran laulaja ja nyt hän on kirjoittanut hauskan ja vähän surullisen kirjan Loppuunpalamaton (Johnny Kniga, 2021). Vähän ehkä Lötjöstä muistuttava päähenkilö yrittää yrittämistään tulla paremmaksi ihmiseksi vaikka silkalla tahdonvoimalla. Hän on koulunkäynninohjaaja ja tekee siis paitsi tärkeää myös raskasta työtä. Lopulta pinnistely ei enää auta, vaan edessä on terapia ja työttömyysjakso.
Kirjassa on juuri omaan nauruhermooni osuvaa huumoria. Nimettömäksi jäävä minäkertoja on väsynyt kuin olisi tampannut kaikki Persian matot. Työkaveri varmaan juo, mutta se on ymmärrettävää, onhan päähenkilö nähnyt tämän miehen joulujuhlassa. Tässä pisteliäässä huumorissa tulee kuitenkin esille henkilömme väsymys kaikkeen: liika pinnistely liiallisissa paineissa purkautuu mielessä kiroiluna ja melko ilkeilläkin huomioilla kanssaeläjistä.
Kirjan tunnelma muuttuu sen edetessä, mutta se ei minusta ole huono juttu. Kirjan sävy muuttuu, koska myös päähenkilö muuttuu ajan mittaan. Välillä ollaan syvällä masennuksen pohjalla, mutta hyvän ja lempeän terapeutin ohjaus auttaa paremmille raiteille.
Koin kirjan kovin samaistuttavaksi, vaikka en olekaan vielä 35. Koulumaailmaa en ole (vielä) kokenut niin uuvuttavana, mutta olenkin tehnyt pätkätöitä ja paljolti vielä korkeakouluissa. Liian kova empatia teini-ikäisten, vieläpä erityisnuorten, parissa saa kenet tahansa uupumaan. Myös tämän päivän deittailukulttuuria teos kuvaa raadollisen rehellisesti. Paljon on liikkeellä viileitä sameja ja simoneita, jotka ovat vieressä istuessaankin kuin tuhannen mailin päässä.
Hauska sivuhuomio on se, että kirjailija on asettanut itsensä yhdeksi päähenkilön kavereista. En tiedä, kuinka totuudellinen kuvaus on, kun en Lötjöstä tunne, mutta vähän tuollaiseksi olen hänet kuvitellut.
Kenelle tätä suosittelisi? Ainakin samanlaisia elämänvaiheita eläville, sinkuille, työttömyyttä kokeneille, uupuneille. Uteliaille, jotka haluavat kurkistuksen tämän päivän 30+-ikäisten elämään.
Lopuksi jälleen biisivinkki, näitä on niin kiva laittaa tänne oheen. Minulle musiikki on yhtä tärkeää kuin kirjallisuus ja tykkään nykyään etsiä tällaisia pieniä "soundtrackejä" teitä varten. :)
Kommentit
"Päivi perkele..." tuo mieleeni laulun "Poika nimeltä Päivi", joka taas on ihan eri tyylinen.
Olen juuri kuullut tämän päivän koulusta tilanteista, joissa rehtori joutuu pitelemään raivoavaa oppilasta tiukassa otteessa ambulanssia ja poliisia odottaessa. Toisia mäiskinyt todetaan sitten terveyskeskuksessa terveeksi ja lähetetään takaisin kouluun. Kuntoutusta ei löydy ennen kuin on jonkun raivokohtauksen aikana toteuttanut uhkauksensa ja vahingoittanut aseella jotakuta oppilasta tai opettajaa, tai itseään. Oppilaissa on nykyään paljon ahdistusta. Etäopetus on sitä lisännyt, samoin jatkuva median kuvaama toivottomuus (ilmasto, työttömyys jne) ja nyt vielä raakalaismainen tappaminen ja tuhoaminen Ukrainassa.
Tykkäsin kirjasta. Rehellinen uupumisen kuvaus.
Minäkin mietin samaa, että punk on varmasti tekijöilleen tosi terapeuttista.
Kouluissa tapahtuu paljon kaikkea, mikä ei ulkopuolisten korviin ikinä päädy. Osa oppilaista oireilee todella rajusti. Lisää resursseja kaivattaisiin kipeästi.
Kirjan uupumuksen kuvaus on todella onnistunut.
Hannele: Kiva kuulla! :) Minäkin tykkään.