Rötöstelevästä poliisista: Saarni (Pasilan myrkky 3)

 ""Heitin niille pollareille vielä, että keräisivät itsekin käpyjä, kun niistä saa hyvää verotonta tuloa palkan päälle", Virkki nauroi niin, että kilopitkon murusia lensi suusta vatsakummulle.

"Mahtoi kyttiä vituttaa, kun katsoivat käpykassiin", Näätä hohotti mukana, niin kuin alaisen kuuluikin. "Mistä tiesit, että sulla oli kytät perässä?"

"Minulla on omat lähteeni. Se on kuulkaa pojat niin, että tässä yhteiskunnassa tieto on valtaa, ja siitä kannattaa hieman maksaakin."

Kale Puontin kolmas kirja Saarni (Bazar 2021) kertoo poliisista, joka hairahtuu lain väärälle puolelle. Saarni on iso kiho poliisissa, mutta kun lapsuuden ystävä Virkki kaipaa apua, hän antaa sitä. Siitä käynnistyy sellainen vyyhti, jollaista Saarni ei olisi kyennyt pahimmissa painajaisissakaan epäillä.

Kale Puonti on minusta parantanut jokaisella uudella kirjallaan. Olen vasta lukenut neljännen kirjan Aribo, joka oli ehkä rahtusen parempi kuin tämä Saarni. Siinä oli mukavasti selkeyttä. Saarnissa on aika paljon porukkaa, joten kirjan seuraaminen vaatii enemmän tarkkaivaisuutta.

Vanha Kaartamon kaarti on jälleen selvittämässä huumejuttuja, ja he yrittävät keinolla millä hyvänsä saada kieron Virkin satimeen. Ukko vain on liukasliikkeinen ja varovainen, eikä poliisimieheltä saatu lähdetieto ainakaan huononna hänen asemaansa. Pian huumejuttu lähtee aivan omiin sfääreihinsä, kun Kaartamon porukka alkaa tajuta Saarnin olevan mukana rikoksissa.

""Niin, minä tunnistin tuon koiramiehen. Olen viimeksi tavannut hänet HEV-kokouksessa pari viikkoa sitten. Mies on Poliisihallituksen ylitarkastaja ja entinen huumepoliisi Paavo Saarni.""

Täytyy kyllä sanoa, että yleensä hyvin uskottavia käänteitä kirjoittavalta Puontilta lähtee jossain määrin nyt mopo käsistä. Saarnin toiminta rikostensa peittelyssä on vähän turhan villiä ollakseen aivan uskottavaa. Toki dekkareissa on usein huimia käänteitä, mutta olen tottunut tässä sarjassa ennen kaikkea järkeviin ja oikeasti mahdollisiin tapahtumiin.

"Kun vartija painoi ovea kiinni, Saarni sujautti jugurttipurkista leikkaamansa liuskan lukkopesään. Hän rukoili mielessään, ettei vartija huomannut, että ovi ei mennyt lukkoon."

Ei sillä, kyllähän tämä viihdyttävää luettavaa on! Alku on näissä kirjoissa aina aika rauhallinen, mutta kierrokset lähtevät sitten kovenemaan niin että kirjoja lukee kuin liimattuna. Poliisityön kuvaus on myös onnistunutta, mutta sitä voi toki entiseltä poliisilta odottaakin. Puonti teki poliisinuraansa nimenomaan huumepuolella. 

Tykkään myös siitä, että tässä kirjassa luodaan tiettyä jatkumoa seuraavaan kirjaan. Nigerialaisten Musta Kirves -järjestö vilahtaa jo tässä osassa, ja siitähän sitten Aribossa kerrotaan. Odotan Puontin seuraavaa dekkaria hyvillä mielin.