Sally Thorne - Toinen ensivaikutelma

 "Tiedän, että hänellä on syynsä viipyä täällä, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kiinnostavuuteni kanssa. Jos olisimme koulussa, veikkaisin, että hänen pitäisi palauttaa unohtunut essee huomenna. Ole kiltti ja lakkaa puukottamasta sydäntäni."

Alkuperäisteos Second Impressions (2021). Kannen suunnittelu ja kuvitus: Connie Gabbert. Suomentanut Pirjo Lintuniemi. HarperCollins 2021.

Tässäpä mitä ihanin kirja! En olisi koskaan uskonut sanovani näin romanttisesta romaanista, mutta nyt silmäni ovat auenneet. On olemassa hetkiä, joihin näitä kirjoja todella tarvitaan.

Kirjan lähtöasetelma on aika perinteinen. Päähenkilö on 25-vuotias Ruth, joka työskentelee ja asuu seniorikodin palveluksessa. Hän tuntee itsensä ikälopuksi. Kaikki pyörii työn ympärillä. Uusi avustaja Melanie päättää löytää Ruthille miehen. Suunnitelmat menevät kovasti sekaisin, kun omistajan häikäisevän komea poika Teddy saapuu kuvioihin. 

Ei tarvinne sensuroida sitä, että tietenkin vaatimaton Ruth ja häkellyttävän hyvännäköinen villi poika saavat lopulta toisensa. Myös veitsenterällä ollut seniorikoti saadaan toki myös viimein pelastettua. Sovintoja tehdään puolin ja toisin kirjan lopussa. 

Mutta kaikki tämä ennalta-arvattavuus tietysti kuuluu jo ihan lajityyppiin. Nyt kun Ukrainan kohtalo on samea ja pelottava ja kaikkea ennakoimatonta on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan, tämä suloinen kertomus tuli kuin tilauksesta. Myönnän senkin, että lopussa silmät vähän kostuivat!

Kirjan ehdoton valtti on sen humoristisuus, joka ei lyö kuitenkaan yli. Kirja kerrotaan Ruthin näkökulmasta ja hänen huumorinsa sopii yksiin omani kanssa. Lisäksi Ruthiin on varsin helppo samastua, vaikken olekaan mummotyylinen nainen seniorikodissa. Olisi paljon vaikeampi kokea yhteenkuuluvuutta häikäisevän kaunottaren kanssa. Lisäksi henkilöt on luotu niin, että he todella elävät. Kirjassa on pari todella herkullista sivuhenkilöä. Lisäksi kirjaan on ujutettu HLBTI-teema ilman turhaa alleviivaamista.

Joskus kirjat vain tulevat juuri oikeaan aikaan ja sinänsä tavallinen teos voi tehdä vaikutuksen. Minä opin tästä, että väheksymälläni romanttisella viihteelläkin on oma paikkansa kirjallisuudessa. Ehkäpä luen jatkossakin välillä näitä kirjoja.

Kommentit

Margit sanoi…
Vaikeina aikoina joku sopiva kirja - vaikka yllättäväkin - voi helpottaa.
Anki sanoi…
Kyllä! Tämä oli nyt nappivalinta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI