lauantai 25. kesäkuuta 2022

Nuoren opettajattaren varaventtiili

 "Miehet ovat maailman kiusallisimpia kapineita! Mennä ensin kihloihin, laittaa naamansa myrskynmerkiksi ja sulkeutua sitten simpukkana kuoreensa on hyvä ja varma keino tehdä itsensä kiintoisaksi. Koko tämän pimeän marraskuisen päivän ovat ajatukseni kiemurrelleet Berglundin ja hänen hämärän Kerstinsä ympärillä. Olen sepittänyt heistä ainakin viisikymmentä eri novellia. Loppujen lopuksi kihisen salatusta uteliaisuudesta."

Takavuosien menestynyt kirjailija Hilja Valtonen on kirjoittanut hauskan romaanin Nuoren opettajattaren varaventtiili (Otava 2006, alkuperäispainos 1926). Kirjan päähenkilö on Liisa, joka on käynyt seminaarissa itselleen opettajan paperit. Savolaistyttö, päälle parikymppisenä toki jo vanhapiika, muuttaa Pohjanmaalle työn perässä. Latomeressä häntä odottavat monenlaiset käänteet. Liisan sydän on murskana, mutta eräs tohtori Korpinen luo häneen flirttailevia katseita. Siitäkös kylän juorukellot kalkattavat.

Savolaisella on aluksi tiukkaa tottua pohjalaiseen elämänmenoon. Kovin ovat jäyhiä ja melkein epäkohteliaita. Liisa melkein järkyttyy, kun eräs rouva auliisti kertoo eräänkin nuoren miehen käyvän yöjalassa hänen tyttärensä luona. Savossa, tai ainakaan Liisan kotona, ei moinen touhu kävisi päinsä.

Kirja on mainio ajankuva 20-luvusta. Kaikkia neiditellään ja jos on jokin titteli, kuten tohtori tai maisteri, niin sitä käytetään aina. Opettajattarelta odotetaan siveää käytöstä, ja vaikka Liisa siihen pyrkiikin, saa hän aikaan tuhoa silmillään ja kerkeällä kielellään. Onneksi tovereitakin löytyy. Koulussa on kaksi muuta nuorta opettajaa, Berglund ja Rauha. 

Kirjan nimi liittyy siihen, että Liisa saa ennen töitään tuttavaltaan koristellun päiväkirjan. Se tuleekin tarpeeseen, sillä opettajattaren elämässä on todella monenlaisia käänteitä ja kommelluksia. Vähän tuli mieleen Anni Polvan kohellusromaanit, tosin sillä erolla, ettei Liisa ole varsinaisesti kömpelö. Ennemmin erilaiset tilanteet johtuvat hänen liukkaasta kielestään.

Oman aikansa mittapuulla Liisa on suorastaan röyhkeä tyttö, mutta meidän aikanamme häntä voi pitää omia rajojaan pitävänä vahvana naisena. Liisa on nimittäin reipas ja tomera eikä hän suostu mihinkään, mitä ei halua. Johtajaopettaja koettaa sälyttää hänelle kaikki oppiaineet, joissa on korjattavia kirjoitusvihkoja. Johtajaopettaja Iippo saa huomata erehtyneensä nuoren naisen suhteen, jos luuli voivansa sanella mitä tapahtuu. 

Kirjassa parasta on Liisan kirpeä huumori. Joitain kertoja ollaan sydänsuruissa murheen alhossa, mutta muuten kirja on melkeinpä kevyttä farssia ainakin huippukohdissaan. Sievä nuori nainen herättää monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia jäyhissä kyläläisissä. Ilman huumoria kirja olisi melko melodramaattinen, mutta Liisan päiväkirjamerkinnät näyttävät kaiken hyvin koomisessa valossa.

Oikein mainiota, kevyttä kesälukemista! Mukavaa, että tämä sankaritar on tervehenkinen ja reipas eikä hauras neitonen. 

PS: Herättelin henkiin vanhan naiskirjailijahaasteeni, jonka joskus tein itselleni jonkun bloggaajan listasta. Olen melkein maalissa! Tämä kirja lukeutuu haasteeseen.

10 kommenttia:

Gregorius kirjoitti...

Valtosen kirjat ovat kyllä hauskoja, mukavan kepeää luettavaa (joita ei ehkä kuitenkaan kannata kaikkia putkeen lukea...) ja sankarittaret tosiaan reippaita ja aktiivisia.

Anki kirjoitti...

Juu, ei tosiaan liikaa kerralla. Mutta ihastuttavaa menoa kyllä!

Hanneles bokparadis kirjoitti...

oiakohan hyllyssä joku äitini vanha

Takkutukka kirjoitti...


Valtosen teosten parissa kyllä aikanaan viihtyi mainiosti ja tässäkin hänen naishahmonsa on hauskasti kohillaan! Varmasti taattua, rentoa kesälukemista, nostalgian höyhenellä siveltyä:)

Margit kirjoitti...

Hilja Valtosen kirjat olivat ensimmäisiä aikuisten kirjoja, joita tuli luetuksi lapsena. Kivoja olivat silloin, mutta en ole myöhemmin enää niihin tarttunut. Voisihan sitä yrittää!

Anki kirjoitti...

Kyllä nämä minusta aikuisena toimivat vallan hyvin, aina kannattaa kokeilla! :) Saahan siinä samalla nostalgiaa.

Elegia kirjoitti...

Minulta on edelleen Valtoset lukematta, vaikka kirjailijasta olen tietoinen. Kuulostaa hauskalta ja juuri sopivalta kesälukemiselta.

Anki kirjoitti...

Kyllä, tämä oli tosiaan sopivaa kesälukemista! :)

Jokke kirjoitti...

Hilja Valtonen oli aikaansa edellä, ja onhan näissä ajankuvaa ja huumoria.

Anki kirjoitti...

Kyllä oli selvästi aikaansa edellä. Ajankuva ja huumori olivat loistavia!