Talo taivaansinisellä merellä

"Voi kamala sentään." 

TJ Klune on kirjoittanut aivan ihanan hyvänmielen kirjan! Talo taivaansinisellä merellä (Karisto 2021, suomentanut Mika Kivimäki) kertoo maagisista lapsista, heidän suojelevasta orpokodinjohtajastaan Arthurista ja orpokodissa vierailevasta Linus Bakerista. Linus on sosiaalityöntekijä, joka elää harmaantylsää elämää. Hän joutuu noudattamaan pilkuntarkkoja, ankeita sääntöjä ja saa yllättäen komennuksen orpokotiin. Hänen tehtävänsä on tarkkailla, onko paikka sääntöjen mukainen ja lähettää raportteja. Linus saa huomata, että tuolla matkalla hyvin moni asia muuttuu.

Miten saatoinkaan aiemmassa postauksessani sanoa, että kirja on liian lälly! Tai no, objektiivisesti tutkailtuna se itse asiassa on aika lälly, mutta ei se haittaa. Se on ihana! Lempeä aikuisten satu. Olen iloinen siitä, että se on kirjastossa luokiteltu nimenomaan aikuisten kirjaksi, sillä silloin useampi aikuinen varmasti tarttuu siihen.

Kirjan kertomus on ennen kaikkea huuto tasa-arvon puolesta ja syrjintää vastaan. Maagisia olentoja rekisteröidään ja heitä tarkkaillaan herkeämättä. Ihmiset pelkäävät heitä. Arthurin orpokoti on vieläpä tarkoitettu erittäin uhkaaville tapauksille. Onpa lasten joukossa itse Antikristuskin. Linus pelkää lapsia kauheasti tullessaan ja kaikki on jotenkin sekasortoista alussa. Ajan kuluessa hän kuitenkin ensin alkaa pitää lapsista ja lopulta rakastaa heitä. Hirveä virhe sosiaalityöntekijältä, jonka pitäisi objektiivisesti tarkkailla ja raportoida.

Romaani on myös Linuksen kasvukertomus. Linus on harmaa hahmo kirjan alussa, rutiinien ja sääntöjen kasaan painama. Orpokodin saarelle tullessaan hän on kovin kömpelö ja peloissaan. Hän ripustautuu virallisiin sääntöihin ja määräyksiin kuin hengenhädässä. Kuitenkin hänen lähtökohtansa on erilainen kuin monella: hän haluaa lapsille parasta. Vähitellen ajatus alkaa konkretisoitua teoiksikin, kun läheisessä kylässä asuvat ihmiset osoittavat vihaa lapsia kohtaan.

Pidin myös siitä, että kirjan homosuhde on täysin luonnollinen. Sitä ei korosteta mitenkään eikä se ole kirjan pääpointti. Se vain on. Se on myös kovin kauniisti kuvattu.

Täytyy myöntää, että silmät kostuivat loppupuolella. Olen aika heikkona tällaisiin onnellisiin satuihin ja vaikka tietääkin, miten ne päättyvät, on loppu aina yhtä ihastuttava. Eihän tässä kirjassa periaatteessa mitään kovin uutta ole, tällaisia tarinoita on kirjoitettu aiemminkin, mutta se on hyvin tehty ja mukana on mausteena maagisuus. 

Oli oikea nappivalinta tähän hetkeen loppujen lopuksi. Ehdottomasti suosittelen!

Miettiessäni sopivaa kappaletta postaukseen juolahti mieleeni Enyan meriteemainen laulu Caribbean Blue. Ehkä turhan rauhallinen kirjan lasten menoon, mutta sopii hyvin kirjan ympäristöön.