Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

 "Mikä vapauden tunne tulee, kun päättää ettei jonotakaan tuntitolkulla Pietarinkirkkoon vaan painuu jätskille."

Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelma Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia (Otava 2018) on odotetusti viihdyttävä. Härkönen osaa sanoittaa nasevasti ennen kaikkea arjen ilmiöitä ja ajatuksia, jotka enemmän tai vähemmän hävettävät.

Joissain kolumneissa oltiin yllättävän syvissäkin vesissä. Naishirviöissä Härkönen kirjoittaa naisista, jotka edesauttivat kansanmurhia natsi-Saksassa, Kohteliaisuus taas pohtii sitä, miksi naisten on vaikea olla lamaantumatta seksuaalisen häirinnän tapahtuessa heille. 

Suurin osa kolumneista on kuitenkin verrattain hupaisia. Härkönen kertoo peittelemättä tavarahimoistaan ja ikääntymisestään. Usein hänen poikansa tokaisut ovat kolumnien hauskinta antia. Kun Härkönen oli tiedustellut pojaltaan, mitä tämä tykkää Häräntappoaseesta, oli poika todennut että "Kaipa se tästä paranee". Loppuun hän ei ollut koskaan päässyt.

Juuri tuosta Häräntappoaseesta oli mielenkiintoista lukea, sillä lukukokemukseni oli hyvä. Härköstä hävettää esikoiskirjansa, mutta hän myös toteaa, että samaa estotonta vimmaa ei enää myöhemmin voi saavuttaa. Olipa Laila Hirvisaarikin häpeillyt kirjaansa Vienan punainen kuu. 

Ajan vääjäämätön kuluminen on myös yksi kolumnien punainen lanka. Viisikymppiset olivat alkuun pieni kriisi, mutta siitäkin selvittiin järjellä. Sillä ikääntymisessä on monia hyviä puolia, kuten että saa sanoa mahdollisesti kyseenalaisina pidettäviä mielipiteitään tai olla sanomatta, jättää kirjoja kesken, poistua teatterista kesken tai olla menemättä sinne lainkaan, puhumattakaan siitä ettei tarvitse lähteä ulos tylsien ihmisten kanssa.

Myös lasten kasvatuksesta Härkösellä on hauskoja huomioita. Hänkin on oppaansa lukenut ja kaikki ei oikein istu omaan tyyliin. Lapsen koulusta oli lähetetty vanhemmille "Selviytymisopas nuorten vanhemmille":

"Sama ohje annettiin aikoinaan uhmaikäisten vanhemmille. Älä lähde mukaan. Mihinkään ei saisi lähteä mukaan. Vaikka vanhemmuuden paras puoli on mahdollisesti se, että voi heittäytyä huutamaan suoraa huutoa yhdessä lapsen kanssa, kun ei muitten kanssa kehtaa."

Erittäin miellyttävä lukukokemus jälleen kerran. Härkösellä on sana hallussa ja hänen tyylinsä miellyttää minua.

"Myöskään naisia ja miehiä ei saisi enää kutsua naisiksi ja miehiksi. Jotkut käyttävät ilmaisuja "oletettu mies" ja "oletettu nainen". Minä en tuohon pelleilyyn lähde, vaikka panisivat vankilaan."